Lammaspata Viskaalin lampaasta – Slow Food

by Anna | TÄMÄ MATKA

Olen aina inhonnut Kaakkurin City-markettia. Laareittain lihaa ja ei mitään hyvää silti. Tylsää bulkkituotetta hyllyittäin. Siksi tämä kauppa on ollut boikotissa pitkään. Sattumalta kuitenkin eilen ajauduin heidän parkkipaikalleen ja päätin antaa vielä mahdollisuuden.

Ensimmäiseksi silmäni kiinnittyivät kunnon possun neljänneksiin. Kylkipalaa parhaimmillaan. Jos pakkasessa olisi ollut enemmän tilaa, olisi tuo köntti lihaa lähtenyt mukaani, (mikäli olisin jaksanut nostaa sen kärryyn). No sika jäi altaaseen, mutta sitten… Lammasta. Viskaalin lammasta, ja vieläpä tuoretta. Eli siis harvinaista herkkua. Ulkomailla syön aina karitsaa tai lammasta kun sitä tarjolla on (tai vasikkaa). Vihdoin viimein on Suomestakin alkanut saada muutakin kuin villan makuista tai Uusi-Seelantilaista pakastelihaa.

Kääntelin paisteja ja tunsin nenässäni jo timjamin, kahvin sekä valosipulin tuoksun. Se mitä oli paistien vieressä oli kuitenkin vieläkin kiinnostavampaa. Viskaalin luullisia lampaan patapaloja. Äkkiä reilun kilon paketti kärryyn ja kassalle. Hintaa kilolla oli 14,50 euroa.

Viskaalin

Mikä ihme Viskaalin? Viskaalin tila on perimätiedon mukaan Oulujokilaakson vanhimpia tiloja. Aikanaan se on ollut maaviskaalitila ja toiminut käräjäpaikkana. Isonvihan aikaan sen kellareissa säilytettiin Oulun kaupungin arkistoja.

Viskaalin tila sijaitsee Muhoksella, Oulun rajalla, Oulujoen varrella. Tilalla kasvatetaan Limousin-karjaa ja Texel-lampaita (onkohan mitään tekemistä Texmexin kanssa?!?). Siis lähilihaa Oululaisille. Olemme vierailleet heidän tehtaanmyymälässä Pulla-Pirtin leipomomyymälän yhteydessä muutamaan otteeseen.

Tila teurastaa myös nautaa, lammasta ja hevosta, joten se tarjoaa Pohjois-Suomen tuottajille mahdollisuuden tuoda eläimensä teurastukseen lähelle. Koska kyseessä on teurastamo, etenkin Viskaalin omissa myymälöissä on tarjolla myös harvinaisempia ruhonosia ja rotukarjaa tilauksesta.

Syön lihaa, enkä mitään ”härkistä”, joten haluan ostaa sen mahdollisimman läheltä. En pidä siitä, että liha matkustaa elävänä tai kuoleena satoja, jopa tuhansia kilometrejä ruokapöytääni. Siksi kaikki lähiruoka on aina etusijalla hankinnoissani.

Lammaspata

Teen lammaspadan aina liki samoin. Variaatioita on joko kahvilla tai tomaatilla. Tällä kertaa valitsin tomaatin, mutta korvasin tylsän ja usein tympeän makuisen tomaattimurskan vähän tundimmalla pastakastikkeella ja lorautin sekaan siirappia antamaan makeutta ja kanttarellifondia tuomaan lisää makua.

Tämä ei ole mitään pikaruokaa, vaan syksyyn kuuluvaa Slow Foodia. Valmistusaika minimissään viisi tuntia.

  • noin 1 kg luista lampaanlihaa
  • 4 isoa porkkanaa reiluina paloina
  • 2 sipulia
  • 5-6 valkosipulinkynttä
  • öljyä ja voita lihojen paistamisen
  • 1 prk Pirkka tomaatti-valkosipuli pastakastiketta
  • 2 rkl ketsuppia
  • 4 rkl kanttarellifondia
  • 5 dl punaviiniä
  • 2 rkl siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 3 tl kuivattua timjamia
  1. Leikkaa lampaanliha reiluiksi kuutioiksi. Jätä luulliset lihapalat isommiksi
  2. Kuori porkkanat ja leikkaa kahden sentin paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Kuori valkosipulit
  3. Paista lihapalat hyväksi, lisää porkkanat ja sipulit + mausteet. Kaada joukkoon pastakastike, ketsuppi, fondi, punaviini ja siirappi
  4. Nosta 175- asteiseen uuniin vähintään viiden tunnin ajaksi
  5. Parin tunnin jälkeen voit heitellä sekaan vielä perunan puolikkaita. Ne imevät hyvin makua liemestä

Jos haluat padasta vielä ruokaisamman, tee rinnalle paahdettuja uunijuureksia pellillinen tai uuniperunoita, tai tarjoa ihan simppelisti keitettyjen pottujen kanssa. Rapea salaatti porkkanalla ja mintulla tuunattuna raikastaa makua ja keventää annosta. Hifistelijä viimeistelee annoksen hyvällä balsamicolla.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

4 comments

MyösHifistelijä 11 helmikuun, 2019 - 5:02 pm

Hyvältä vaikuttaa ja maistunee myös! Hupaisaa tosin, että tekstissä hehkutat lähilihaa, mutta reseptissä oiot samaisen marketin valmispakkauksilla. Tomaattikastikkeen voi helposti keittää itse ja pakastaa käyttöä odottamaan. Jopa kantarellifondin voi tehdä itse, mutta se menee ehkä liian pitkälle jo 🙂

Reply
Anna 11 helmikuun, 2019 - 5:38 pm

Kiitos.

Hymm… Se on lähilihaa. Asun Oulussa, eli Muhokselle (Viskaalin tilalle) on matkaa kotoani 30 km.

Reply
Tiina 11 lokakuun, 2016 - 8:01 pm

Oi nam! Arvaappa mitä meillä viikonloppuna syödään <3

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 11 lokakuun, 2016 - 8:34 pm

Oli kyllä niin hyvää, että piti pitkin iltaa käydä ottamassa vielä pikku maistiaisia : )

Reply

Leave a Comment