Kristiinankaupunki – hyvin säilynyt 370-vuotias

9,4K

KRISTIINANKAUPUNKI on niitä kaupunkeja, joita kuvaillessa ei kauniita adjektiiveja kannata säästellä. Kaupunki herätti melko sumuisena pääsiäissunnuntainakin halun kurkistella pihoille ja ihailla rakennuksien yksityiskohtia. Olkoonkin, että tuuli tunki takin alle väkisin ja sormenpäät muuttuivat valkoisiksi. Kun puut saavat lehtensä ja ruskea nurmi muuttuu syvänvihreäksi matoksi, kaupungista kuoriutuu väkisinkin todellinen kaunotar.

Kristiinankaupungissa kävellessä näkee hyvin, kuinka vanhan puutaloalueen arvo on ymmärretty jo varhain. Kaupunginosaa eivät rumenna kuin muutamat nykyarkkitehtuurin kauhistukset. Kyseessä ei kuitenkaan ole museokaupunginosa, vaan liki kaikissa vanhoissa taloissa myös asutaan.

1600-luvulla 200 asukkaan kaupunki keskittyi polttamaan noitia roviolla

1600-luvulla länsirannikolle, Vaasan ja Porin puoliväliin tarvittiin kaupunki. Lähialueiden maanviljelijät olisivat mielellään myyneet tuotteitaan kotiensa lähellä, mutta silloisessa Ruotsi-Suomessa kauppaoikeudet olivat vain kaupungeilla. Kaupankäynti oli siis keskitetty kaupunkien porvaristolle ja maanviljelijöiden piti kuljettaa kauppatavaransa kaupunkiin myytäväksi. Jos ei ollut kaupunkia, ei ollut paikkaa missä käydä laillista kauppaa.

Ruotsin kuningatar Kristiina kuunteli alamaistensa huolia ja määräsi Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen perustamaan Kristiinankaupungin Koppön saarelle vuonna 1649. Pietari Brahe nimesi kaupungin kuningatar Kristiinan mukaan, tosin kenraalikuvernöörin vain pari vuotta aiemmin kuollut vaimokin oli ollut myös nimeltään Kristiina, joten vaikea sanoa, ketä mies halusi muistaa.

Kristiinankaupunki oli pitkään melko surkea kahdensadan asukkaan satamakaupunki, jossa noitavainot kukoistivat. Jostain syystä Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla oltiin erityisen innokkaita syyttämään naisia noituudesta ja liitosta paholaisen kanssa. Kristiinankaupungissakin tuomittiin polttoroviolle neljä naista kahden vuoden aikana ja läheisissä Närpiössä ja Vöyrissä vielä joukko lisää.

1600-luvulta ei ole jäljellä yhtään rakennusta, mutta kaupungin edelleen näkyvä renesanssiajan säännöllinen ruutukaava on peräisin kaupungin perustamisvuodelta. Alkuperäinen kaava käsitti kuusi korttelia kahdessa rivissä rantaviivaa mukaillen.

Kasvuun Kristiinankaupunki pyrähti vuonna 1792

Kasvuun Kristiinankaupunki pyrähti vuonna 1792, jolloin kaupunki sai tapulioikeudet. Tapulikaupungit olivat niitä kaupunkeja, jotka saivat käydä ulkomaankauppaa ja nostaa tullimaksuja satamissa käyviltä laivoilta. Makasiinit alkoivat täyttyä suolasta, alueelle tuli nahkatehtaita ja laivanrakennusteollisuus sekä tervakauppa kukoistivat. Rikastuneet laivanvarustajat ja kapteenit rakensivat komeita huviloita rantatonteille. Sääty-yhteiskunnan vaikutus näkyy myös rakennuksissa. Mitä kauemmas rantaviivasta siirrytään, sitä pienemmiksi talot käyvät.

Lebellin kauppiaantalo suojaa kaupunkia tulipaloilta

Rantakatu 51-53:ssa sijaitseva, vuonna 1761 rakennettu Lebellin kauppiaantalo edustaa Kristiinankaupungin vanhinta rakennuskantaa yhdessä vuonna 1700 rakennetun Ulrika Eleonoran kirkon kanssa. Museo ei ollut auki käydessämme, mutta tiedän, että talon barokkisalin kalusto on 1600-luvulta, kattomaalaukset ja tapetit ovat alkuperäisiä ja vihreä kaakeliuuni luultavasti Suomen vanhin.

Kristiinankaupunki on ollut onnekas, siellä siellä ei ole koko sen 370-vuotisen olemassaolon aikana sattunut yhtään laajaa tulipaloa. Kristiinankaupunkilaiset itse uskovat, että Lebellin kauppiaantalon kattoon kirjoitettu rukous suojaa kaupunkia tulelta ja hävitykseltä. Hyvin koristeellisen kattomaalauksen teksti kuuluu: ”Jesus Christus Guds och all werldens lius för eld och wåda bevara dessa huus Icke mino, utan tino Namne ware ärona.”

Ulrika Eleonoran kirkko ja kuuluisa vino torni

Ulrika Eleonoran kirkko ei ole lainkaan niin kuuluisa, kuin sen torni. Juttu on siinä, että torni on kalteva. Kaukaa katsottuna ei kovinkaan paljon, mutta kun seisoo tornin alla, näkee sen todellakin olevan vinksallaan. Toiset tarinat kertovat, että torni on rakennettu tarkoituksella vinoksi, jotta se kestäisi paremmin rannikon kovia länsimyrskyjä. Toiset historiikit taas arvelevat, että kyseessä on puhdas rakennusvirhe. Kun tietää, että kirkon ovat rakentaneet samat miehet, jotka tekivät myös purjealuksia, minun on vaikea uskoa rakennusvirheeseen.

Ulrika Eleonoran kirkko on autiokirkko. Joihinkin autiokirkkoihin saattaa päästä sisälle läpi vuoden, mutta ei tähän. Kirkossa pidetään muutama jumalanpalvelus vuodessa ja se on suosittu kesähäiden viettopaikka. Auki kirkko on kesäkaudella 1.6 – 31.8 ma-pe 9-16.

1800-luvulla kaupungin valtasi porvariston hillitty charmi

1800-luvulla kaupunkikuvaan tulivat suuret porvaristalot, joiden pihoissa oli paljon omavaraistalouden kannalta tarpeellisia talousrakennuksia, kuten leivintupia, aittoja, makasiineja, navettoja ja renki- ja pakaritupia. 1800-luvulla Kristiinankaupungin kauppalaivasto kuului maan suurimpiin ja satama oli Pohjanlahden vilkkaimpia. Asukkaitakin oli tuolloin jo 3000.

Kapteeni Starckin iso, vihreä talo seisoo edelleen Uusikatu 1:ssä ja on peräisin vuodelta 1902. Kapteeni työskenteli kaksitoista vuotta Alma-laivan päällikkönä (1889 – 1900) ja toimi myöhemmin Kristiinankaupungin satamakapteenina, sekä konsulina. Alma-laivan tarina on oikeastaan itse kapteenin tarinaa mielenkiintoisempi ja siitä saa hyvän kuvan, miten epävarmaa oli lastin kuljettaminen perille. Kauppalaivat kun karahtivat karille varsin usein.

Alma rakennettiin Kristiinankaupungissa 1874 – 1875 ja sen kuollut paino, eli deadweight tonnage, DWT ( kantavuus = aluksen vesivarastojen, tarvikkeiden, polttoaineen, lastin ja henkilöiden suurin yhteispaino) oli noin 1400 DWT. Tämä tarkoitti, että alukseen voitiin lastata esim. puutavaralastia 350 Pietarin standarttia, kivihiililastia 1100 tonnia, fosfaattilastia 1150 tonnia, suolalastia 1168 tonnia tai riisilastia 11 600 säkkiä

Lainaukset ovat Almaa käsittelevältä Jukka Mikkolan sivustolta, josta löytyy myös paljon lisätietoa laivasta.

”Matkalla painolastissa Barcelonasta Georgian Savannahiin alus purjehti karille 21.12.1886 lähellä Calaburrasin majakkaa. Laiva hinattiin Malagalle, josta matka jatkui Cadizin kuivatelakalle korjauksia varten. Korjausten tultua suoritetuksi laiva purjehti Cadizista Savannahiin 7.2. – 25.3.1887.”

”16.4.1900 alus lähti suolalastissa Trapanista kohti Vaasaa. Se joutui 13.5. kovaan lounaismyrskyyn Gibraltarin ja St. Vincentin välillä. Isomasto ja mesaanimasto menivät poikki. Miehistön pelasti höyrylaiva Anna Eugenie. Englantilainen höyrylaiva Valencia tapasi Alman ja hinasi sen Gibraltariin. Korjausten jälkeen matka jatkui suolalastissa kohti Vaasaa 19.9.1900 ja alus joutui jälleen koviin myrskyihin. Myrskyissä mm. ylempi märssyraaka ja mesaanipuomi katkesivat. 15.10.1900 ennen keskiyötä pidettiin laivaneuvottelu, jonka tuloksena päätettiin pyrkiä suojaan Elben suulle.”

”Matkalla Ruotsin Domsjöstä Kapkaupunkiin alus purjehti karille 16.8.1903 lähellä Finngrundetia. Parkkilaiva saapui Kööpenhaminaan 2.9.1903, jossa lasti purettiin, alus telakoitiin ja laiva lastattiin uudelleen. Matka jatkui 14.11.1903 kohti Kapkaupunkia ja perille määräsatamaan saavuttiin 19.3.1904.”

Alma-laivan kuva, Kristiinankaupungin merimuseo, valokuvaaja tuntematon.

Hotelli Krepelin ja omituinen majoituskokemus

Saapuessamme Kristiinankaupunkiin, meillä ei ollut tietoa kaupungin majoitustarjonnasta. Booking.comissa tarjonta oli kovin vaisua. Ilmeisesti osa paikallisista haluaa hoitaa varauksia vielä faksilla. Hotelli Krepelin valikoitui yöpaikaksi ravintola Jungmannin työntekijän suosituksen perusteella.

Hotelli Krepelin oli mielenkiintoinen kokonaisuus sisustukseltaan. Kuvitelkaa kantavaksi teemaksi kirpputori + antiikkikauppa, niin saatte ideasta kiinni.

Majoituimme huoneistossa joka oli kai entinen navetta. Kaksikerroksisessa tilassa makuutilat sijoittuvat yläkertaan ja alakerrassa oli keittiö, pieni oleskelunurkkaus ja kylpyhuone. Huoneisto oli siisti, mutta kylpyhuoneessa hieman haiskahti. Jos olisin omistaja, keräisin vessasta pesuaineiden pullonpohjat ja keittiöstä liki tyhjät maustepurkit ja myslipaketit pois. Ne antavat epäsiistin vaikutelman.

Kristiinankaupunki ja Suomen kapeinkatu – Kissanpiiskaajankuja

Kissanpiiskaajankuja on lähteistä ja kirjoittajan kotiseuturakkaudesta riippuen joko Suomen kapein katu tai ainakin Suomen kapein kaksisuuntainen katu. Leveyttä on 299 cm. Hienoa, että asiasta jaksetaan kilvoitella! Sen verran tiedän, että Kitukränn, joka sijaitsee Vanhassa Raumassa on 213 cm leveä ja Keski-Euroopan kapeisiin kujiin verrattuna Kissanpiiskaajankuja on melkoinen valtaväylä.

Kissanpiiskaajankujan nimen alkuperä on hienoinen arvoitus. Siitä on olemassa monenlaista kertomusta.

Suosituimman tulkinnan mukaan nimi viittaa läheiseen Skaftungin kylään, josta miehiä kävi töissä kaupungin laivatelakoilla. Rakentajat päätyivät iltaisin tämän kujan kapakoihin möykkäämään. Nimi Skaftung muuttui sitten kansan suussa kattungiksi, joka tarkoittaa kissanpoikia ja porvaristo toivoi ”kissanpoikien painuvan pois kaupungista”.

Toinen arvelu on, että kuja on nimetty sen miehen mukaan, joka pestattiin hävittämään sairaat kissat kissaruton iskettyä kaupunkiin.

Tai sitten kuja on saanut nimensä kattiruoskan käyttäjän mukaan. Kattiruoska oli Ison-Britannian laivaston 1500-1800 aikana käyttämä ruoska, joka tehtiin purkamalla hamppuköysi naruiksi. Voin hyvin kuvitella, kuinka piiskuri kuritti viinaanmenevien merimiesten selkänahkaa kujalla vietetyn illan ja mahdollisten hölmöilyjen jälkeen.

Kristiinankaupunki | Cittaslow on varsin trendikästä nykyisin

Kristiinankaupunki on Suomen ensimmäinen ja ainut Cittaslow-kaupunki. Cittaslow on kansainvälinen pikkukaupunkien verkosto, jossa korostetaan kiireetöntä elämää, paikallisuuden kun­nioittamista ja inhimillisiä sekä ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Olen törmännyt etanan kuvaan ensimmäisen kerran Italiassa vuosia sitten, jolloin tosin tuumailimme mieheni kanssa sen kertovan kaupungin erikoistumisesta etanoihin.

Matkailijalle Cittaslow yhdistyy vahvasti hitaaseen matkailuun, jossa keskitytään matkailun laatuun sen määrän sijaan, ja ajatellaan itse matkustuskokemus olennaisena osana koko matkaa. Aihe on trendikäs, sillä kotimaanmatkailussa korostuu yhä enemmän vastuullisuus ja tietynlainen mindfulness, eli hetkeen keskittyminen.

Kirkon vieressä sijaitsee Tullitupa vuodelta 1720. Se, ja kaupungin toinen tullitupa vuodelta 1680 muistuttavat siitä, että Ruotsin vallan aikana kaupunkiin saapuvilta perittiin maksu.

Kristiinankaupunki oli vielä talviuninen

Kristiinankaupunki kuten koko Pohjanmaan rannikko, oli pääsiäispyhinä vielä täysin talviunessa. Minun oli erittäin vaikea päästä eroon rahoistani, vaikka yleensä onnistun siinä ongelmitta. Kristiinankaupungin K-kaupassa pääsin kuitenkin vähän fiilistelemään ”paikallisia makuja”. Sieltä löytyi hyvä valikoima ahvenanmaalaisia juustoja ja paikallista makeaa limppua iltapalaksi. Silakkapurkit houkuttelivat kovasti kotiinviemisiksi, mutta ne olisivat muuttuneet surströmmingiksi auton takakontissa.

Vaikka sesongin ulkopuolella matkailua tulisikin suosia, seuraavalla kerralla suuntaan Kristiinankaupunkiin markkinoiden tai Avoimet portit-tapahtuman aikaan. Aikataulut tapahtumista saat kaupungin matkailusivuilta.