Kiitos OYS osasto 3

Kiitos OYS osasto 3

syyskuu 16, 2015

OYS osasto 3

”Oletko hoitoalalla”?, kysyy sairaanhoitaja minulta. ”Osaat toimia niin varmasti, niin siksi vaan ajattelen…”.

Ei, en ole hoitoalalla. Enkä muuten varmasti tule olemaankaan! Minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa hoitaa toista ihmistä, ei mitään motivaatiota olla ihmismyönteinen tai auttaa.

En ole saanut koulutusta sellaisen ihmisen pesemiseen, josta roikkuu katetreja ja piuhoja vähän joka kolosta, jonka kyljessä on 40 cm pitkä haava ja joka kykenee seisomaan vajaan minuutin kerrallaan. Osaan silti viedä mieheni suihkuun, pestä, kuivata ja rasvata hänet, sekä vaihtaa puhtaat vaatteet ylle. Jotkut asiat tulevat selkärangasta. Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka maalaisjärjeksi.

Omaa miestäni haluan hoitaa niin paljon kuin pystyn. Kenenkään muun iholle en halua mennä. Minusta ei ole Sari-Mirjami-Susanna-Mari-Päivi-Jouni-Kaisu-Elina-Inkeri-Anna-Laura- sairaanhoitajaksi. Ei tosiaankaan.

Torakomia haava kolmantena päivänä, kun sidos on poistettu. Siisti on, ja paranee hyvin.

OYS osasto 3

OYSin osastolla 3 on 22 potilaspaikkaa, joista 6 on valvontayksikössä. Osasto vastaa ensisijaisesti alueensa aikuispotilaiden, sekä päivystysluonteisten sydämen, keuhkojen ja rintakehän alueen sairauksien tai tapaturmien hoidosta, leikkauksista ja leikkausten jälkeisestä vuodeosastohoidosta.

Jäin miettimään sairaanhoitajan päivää Tepon kulmasta katsottuna. Otteet ovat eri päiviltä hoitosuunnitelmasta.

Aamuvuoroon tullut hoitaja kuuntelee aamuraportin, eli miksi mies täällä on ja miten hän on yöstä suoriutunut. Aamuvuoro on 7-15.

Tehty vasemman puolen pulmektomia sekä lymfadenektomia. Toimenpiteen kulku ongelmitta, pleuraontelo dreenattu paineentasauslaatikkoon ja potilas anestasiaheräämön kautta jatkohoitoon osastolle 3.

Sidoksissa hieman vuotoa. Hapettuminen kunnossa. Diureesi ollut niukkaa, nesteytetty, ja annettu Furesista, mille hyvä vaste. Laskulaatikko hörsii normaaliin tapaan. Eritys vähäistä, laatikossa 350ml. IV-kanyyli siisti, PLK tippumassa hiljalleen. Imovane yöksi saanut. Nukkunut.

Suomeksi: Potilaalta on poistettu vasen keuhko ja kasa imusolmukkeita. Potilaan tila on vakaa ja hän on nukkunut yön.

Pleuradreeni on liitetty paineentasauslaitteeseen, joka estää poistetun keuhkon paikan liian nopean täyttymisen, ja poistaa vuotoa.

IMG_0901

Pleuradreeni ilman sidoksia.

Joka päivä uudet ihmiskohtalot

Olisi helppo hoitaa vain yhtä potilasta, mutta sairaanhoitajan vastuullaan ei ole pelkästään Teppo, vaan 4-6 ihmistä, joiden elämänhistoria, tai edes sairaskertomus olisi hyvä yrittää noin pääpiirteittäin omaksua.

Potilaat viipyvät tällä OYSin Sydän-, rintaelin- ja verisuonikirurgisella osastolla 3 noin viikon ajan, eli jokainen työpäivä sairaanhoitajan eteen tulee pino uusia tiedostoja ja liitutaudulle lista sukunimiä, joiden takana on elävä ihminen. Ihmiset eivät varmasti jää niminä hänen mieleensä, mutta kasvoina ehkäpä. Petipaikkoina kyllä. Nelosen ikkuna, tai valvonnan kolmonen.

Aamukierroksella hän annostelee lääkkeet ja koittaa kohdata potilaan ihmisenä, kysellä vähän miten yö sujui ja olla edes näennäisesti kiinnostunut, vaikka oikeasti aikaa millekään ylimääräiselle ei olisi olemassa. Potilaan ei tulisi tajuta tätä.

Lappupesut tehty. Vaimo ollut mukana auttamassa. Kepin juurella ja kalvon alla ollut veristä eritettä. Pirtulla puhdistettu  ja vaihdettu uusi kalvo. AE-sukat käytetty pois ja laitettu takaisin. Laskulaatikko hörsinyt ajoittain. Aukko falskaa. Vaihdettu ster.taitokset + kalvo päälle.

Suomeksi: Potilas on pyyhitty kosteilla pesupyyhkeillä. Vaimo putsannut pakarat ym. Selässä kanyylin ympärillä eritettä, joka siivotaan pois. Puristesukat riisuttu, ja laitettu takaisin. Potilas säikähtää kun pleuradreenin kohdalta kuuluu suhinaa. Vaimo pyytää katsomaan aukon heti. Sanottu, että on normaalia, ja voi syödä ruokansa loppuun. Potilas ei usko, että on normaalia, että kyljestä kuuluu suhinaa, ja ei syö ruokaansa loppuun.

Mystinen instituutio, lääkärinkierto

Seuraavaksi sairaanhoitaja pyörii lääkärin ympärillä lääkärikierroksella valmiina palvelukseen kun käsketään. Lääkäri ei katso potilasta tai hoitajaa, vaan tuijottaa edessään olevaa tietokonetta. Muut lääkärit ovat myös ryhmittyneet tietokoneen ympärille ja keskustelevat potilaan tilanteesta, kuin häntä ei koko huoneessa olisi olemassakaan. Joku innokas yrittää kirjoittaa muistiin kaiken.

Potilaan tai omaisen ei näihin lääkärikiertoihin tule osallistua kuin passiivisesti. Rooli on kuunnella vaakatasossa, tai korkeintaan vuoteen reunalla istuen. Hoitajan tehtävänä taas on olla erittäin aktiivinen, kuin huippunsa viritetty tietokone, joka osaa kertoa annetut lääkkeet, niiden muunnokset erilaisina määrinä, potilaan kävelyt, syönnit, vessassakäynnit ja muuta pientä kuin liukuhihnalta. Lääkärien poistuttua, hoitajan tehtäväksi jää vastata potilaan heränneisiin kysymyksiin, ja etenkin toimia lääkärin määräämällä tavalla.

Epiduraalisessa kivunhoidossa potilaalle annostellaan jatkuvana annostuksena lääke ruiskupumpun avulla epiduraalikatetria pitkin potilaan ihon alle epiduraalitilaan.

Auts, nyt sattuu

Epiduraalista kivunhoitoa käytetään suurten leikkausten jälkeisenä kivunlievitys menetelmänä. Tavallisimmin epiduraalikatetria pidetään 1 – 3 vuorokautta leikkauksen jälkeen, tai pidempään jos tilanne sitä vaatii. Epiduraalista kivunhoitoa ei saisi lopettaa äkillisesti, vaan infuusion tiputusnopeutta vähennetään asteittain potilaan kivun sallimissa rajoissa. Potilaan pitää myös tajuta, mitä lääkkeen vähentäminen tarkoittaa.

Tepon kohdalla epäilys siitä, että katetri ei toimisi kunnolla, heräsi jo anestesiavalvomossa. Miehen selässä näkyykin kaksi pistokohtaa, eli katetria on ilmeisesti ensin yritetty laittaa ylemmäs. Epiduraalikatetrin asentaminen tulevan leikkaushaavan tasolle ei aina onnistu täysin. Tässä tapauksessa se oli käsittääkseni hitusen liian alhaalla, joten kipuja ei sillä saatu poistettua täysin.

Tuo toimenpide ei tosiaankaan aina mene ns. putkeen. Itse olen saanut postspinaalisen päänsäryn sektion jälkeen, kun epiduraalineula puhkaisi kovakalvoon reiän. Järkyttävä yökötys ja särky alkoi 24 tunnin kuluttua, ja halusin koko kanyylin pois selästäni. Kärvistelin mielummin suun kautta saatavilla särkylääkkeillä, kuin oksentelin tuore leikkaushaava vatsassa ja näin kaiken kahtena.

Vakaavointinen. Kivut kertoman mukaan hallinnassa. Vaimo ollut vieraana aamupäivästä. Lääkkeet saanut listan mukaan. Laskettu EPI 7 5ml/h klo 8 Ja 3 ml/h 945. Saanut targiniq 10 mg tri Taskisen ohjeen mukaan, ennen kepidin lopetusta. EPI jälleen laskettu 1,5 ml/h klo 11.50. Liikkuu omatoimisesti. Jälleen laskettu 1.0 ml/h klo 13.35. Kepid kiinni klo 14:40.

Suomeksi: Hyvin menee. Vaimo ei ole paikalla lääkärinkierrolla. Tulee kuitenkin aamupäivästä. Potilas liikkuu osastolla. Kipupumppu kiinni. 

Aamuvuorossa ollut hoitaja lähtee kotiin klo 15. Nyt tilalle tulee iltavuoroa tekevä hoitaja. Iltavuoro on 12-20 tai 14-22.

Kepid lopetettu, potilas on kovasti kipeä, Oxynorm 6mgx1 + 8 mg im x1 Perfalgan 1g iv x1. -> ei auta-> Soitto thx päiv. Taskiselle-> Aloitetaan kepid uudestaan. Kepid: Chirocain 2,5mg/ml 20 ml + Nacl 20 ml bolustetaan ensin 1 ml+1ml, sen jälkeen aloitetaan infuusia 5ml/h

Suomeksi: Kipupumppu laitettu kiinni. Vaimo palaa iltapäivästä. Mies harmaana kivusta, huohottaa, on jäykistynyt ja hikoilee. Kipupumppu ajettu lääkärin ohjeen mukaan alas kuudessa tunnissa. Potilas ei ole ymmärtänyt lääkärin niin määränneen lääkärinkierrolla. Potilas ei ole myöskään tajunnut kertoa tuntemuksistaan ajoissa.

Vaimo närkästyy, koska kipeä mies ei ole toivottu tila. Annetaan ensin kokeeksi vähän kevyempiä särkylääkkeitä suun kautta ja suoneen, mutta sitten tilanteen huonontuessa, potilaan valittaessa ja vaimon tuskastuessa soitetaan lääkärille. Saadaan lupa laittaa kipupumppu takaisin toimintaan. Tungetaan potilaaseen puudutetta kunnolla ja ihmetellään yhdessä, että mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään.

Epiduraalikatetri kuvattuna ilman suojia. Katetrin ympärillä yleensä oleva läpinäkyvä muovikalvo kestää kosteutta, eli katetrin kanssa voi myös käydä suihkussa. Piuha on kiinni selässä normaalisti vahvalla kalvolla, ja suodatinosa kiinnitetään solisluun lähelle etupuolelle.

Kiirettä riittää

Päivän kuluessa hoitaja käy useiden potilaiden luona. Tuo lääkkeitä ja piikittää, mittaa lämpöä, verenpainetta ja saturaatioarvoja. Säätää kipupumppua, tyhjentää pissapussia, vaihtaa haavalappuja, tarkkailee tiputusletkuja, mittailee eritteiden määriä, kohentaa asentoa, valvoo liikkumista ja konsultoi lääkäriä.

Hän ihmettelee potilaan kotiuttamisen kiemuroita, täyttää potilaspapereita ja lomakkeita, antaa kotihoito-ohjeita ja ohjelehtisiä sekä järjestelee kuljetuksia. Kirjaa kaiken tuhanteen ja yhteen erilaiseen järjestelmään jotka eivät usein toimi, koittaa olla empaattinen, tehokas ja huomioida myös omaiset.

IMG_0893

Hankalat omaiset

Jos voisin, nukkuisin Tepon vieressä patjalla, tai vaikka käytävällä. Lähellä kuitenkin. Tällainen ei kuitenkaan käy suomalaisessa sairaalakulttuurissa. Turkissa tai Bangladeshissa kylläkin. Suomessa hoidettava erotetaan hänen läheisistään. Usein lapsikin äidistään. Omaisella on lupa vierailla, mutta ei jäädä.

Onneksi valvontayksikössä ei ole ruuhkaa, joten saan olla siellä melko vapaasti. Silti miehen jättäminen yöksi ja palaaminen yksin kotiin, on hirvittävän vaikeaa.

Yövuoroa tehdään klo 21-7.

Vaimo ollut käymässä. Keskusteltu paljon.

Suomeksi: Vaimo itkenyt silmät päästään edellisenä iltana päiväsalissa. Säntää karkuun tiedusteltaessa, onko kaikki hyvin? On enemmän järjissään seuraavana päivänä, ja saa kerrottua, että tarvitsisi varmaan apua jaksamiseen. Koitettu selvittää onko sairaalassa apua saatavissa, mutta psykiatrinen päivystys on kesäsulun takia kiinni. Selvitetty sielunhoitajan mahdollisuutta, mutta heitäkään ei ole talossa. Tarjotaan vaimolle Oulun kriisikeskuksen puhelinnumeroa, mutta vaimo torjuu avun, koska hänellä huonoja kokemuksia ”Voi voi, kuinkas sulle nyt noin on sattunut. Voi voi, kun on kamalaa” -terapiasta. Heitetty puhelinnumeron sisältävä lappu roskikseen. 

Normi päivä

Sairaanhoitajan päivään OYSin osastolla 3 ei kuulu esim. dramaattisia synnytyksiä, joista voi sitten avautua Facessa. Hänen päivänsä ovat tällä osastolla melko samankaltaisia, vaikka potilaat vaihtuvatkin tiuhaan.

Sydänleikkauksesta toipuva oksentaa ruuat lattialle, haluaa pöntön viereensä 15 min välein ja kyselee koiraansa. Dementikkomummo ei tiedä missä on, ei ymmärrä miksi hänen päällään on vieraat vaatteet ja ei halua syödä outoa ruokaa. Monisairas mies, makuuhaavojen takia tasaisesti käänneltävä, ei puhu, mutta valittaa jatkuvasti, että varpaaseen sattuu. Keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheessa oleva mies, jolla ilmarinta, mutta joka ei edelleenkään tajua tilannettaan, ja haluaa tupakalle.

IMG_0922

Sairaalasänkyyn mahtuu ihan hyvin kaksi. Näin minä istuin, jalkopäässä, kirjoittelin ja nukuinkin. Teppo halusi koko ajan olla niin, että pystyi koskemaan minuun. Unessakin hänen kätensä piti kiinni jalastani tai kädestäni. Älkää erottako potilasta ja omaista toisistaan. Älkää koskaan aliarvioiko läheisyyden mahtavaa parantavaa voimaa!

Kiitos

OYSin osastolla 3 Tepon kohdalla häntä hoivasivat ainakin Sari-Mirjami-Susanna-Mari-Päivi-Jouni-Kaisu-Elina-Inkeri-Anna-Laura -sairaanhoitajat.

Luet tätä kirjoitusta sitten maanantaina tai sunnuntaina, aamusta tai aamuyöstä, arkena tai juhlapyhänä, joku heistä on varmasti töissä.

Kiitos osasto 3

Anna & Teppo

Teppo Kolilla 12.9.2015

Tämä kirjoitus ei ota kantaa hallituksen toimintaan tai lakkoiluun, sairaanhoitajien palkkaukseen tai Apotin logoon. Tämä kirjoitus kiittää. Saa tykätä.

  •  
  •  
  •  
  •  
15 comments

15 comments

Memmuli marraskuu 24, 2015 - 2:06 pm

Hei! Mitä teille tällä hetkellä kuuluu, onko sairauden hoidosta uusia kuulumisia? Kyselee uusi lukijanne Memmuli

Reply
Anna Koskela marraskuu 25, 2015 - 5:45 am

Tervehdys!

Menipä sopivasti tämä kysymyksesi ja uusi postaus yksiin. Eli juuri kirjoittelin omista fiiliksistäni ja seurannasta jutun.
Teppohan toipuu leikkauksesta hyvin, ja uskalletaan jo lähteä vähän pidemmälle reissulle, eli loppuviikosta nokka kohti Filippiinejä.

Reply
SH syyskuu 26, 2015 - 11:38 am

Kovasti voimia teidän perheellenne, aivan ihanaa että pidätte tiiviisti yhtä näin vaikeassa tilanteessa. Kiitos kirjoituksesta ja erityisesti mielenkiintoisesta näkökulmasta. Hyvin olet tutkimustyösi tehnyt, melko eläväisesti pystyit kuvaamaan sairaanhoitajan työpäivää – vaikka suuri osa sh:n työstä ei ulospäin näykään. Paljon on ns. näkymätöntä työtä, jota omaiset eivät tiedä meidän tekevän.

Minua jäi harmittamaan tuo, että omaisena et ole saanut riittävästi apua jaksamiseen. Suomessa lain mukaan on saatava tasalaatuista hoitoa kaupungeista peräkyliin, mutta todellisuudessa tämä ei aina toteudu. Esimerkiksi Helsingissä (ja erityisesti erikoissairaanhoidossa) omaisella on mahdollisuus jäädä läheisensä luo yöksi. Myös perusterveydenhuollossa on yöpymismahdollisuus, mutta käytännössä se koskee kuolevan potilaan omaisia. Nämä ovat hyvin pitkälti järjestelykysymyksiä.

Lisäksi (ainakin) pääkaupunkiseudulla on 24/7 päivystävä kriisiryhmä, arkisin psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykiatri tavattavissa ja viikonloppuisin päivystävät sijaiset sekä sairaalapastori (arki/vkl). Myös nykyisessä sh:n koulutuksessa painotetaan erittäin paljon psykiatrista osaamista ja omaisten huomioimista. Toivon todella, että opit siirtyvät myös käytäntöön ja tulevaisuudessa sairaanhoitajat hyödyntävät osaamistaan kokonaisvaltaisesti riippumatta siitä missä työskentelee. Toistaiseksi on havaittavissa melko paljon jakautumista siten, että somaattisella puolella keskitytään vain somaattiseen puoleen ja psykiatrisella puolella vain psykiatriseen. Tämäkään ei yleensä johdu asenteesta, vaan yksinkertaisesti priorisoinnista, jaksamisesta ja resursseista.

Harmi, että sinulla oli huono kokemus kriisiryhmästä. Yleensä he ovat keskittyneet akuuttien traumojen purkuun ja osaava kriisityöntekijä ei voivottele. Osaavalla kriisityöntekijällä on muita keinoja käytössään. Hienoa että voit käsitellä asiaa kirjoittamalla, on tärkeää että on jokin väylä, mutta läheisen sairastuminen on niin suuri kriisi koko perheelle (sanotaan että kun yksi perheenjäsen sairastuu, koko perhe sairastuu) että ota apu vastaan, pyydä sitä. Asioiden läpikäyminen psyk.ammattilaisen kanssa on palvelus perhettänne kohtaan tulevaisuudessa. Sairaudet jättävät jälkensä loppuelämäksi.

Kaikkea hyvää!

Reply
Nimetön syyskuu 18, 2015 - 9:07 am

Hyvin kirjoitettu potilaan, omaisen ja hoitajan näkökulmaa.
Kiitos 🙂

/ SH.

Reply
Anna Koskela syyskuu 20, 2015 - 12:25 pm

Kiitos!

Mukavaa, jos kelpaa tekstinä myös ammattilaisellekin : )

Reply
Hoitsu syyskuu 18, 2015 - 8:40 am

Huh mikä kirjoitus.

Mutta näinhan se on, normipäivä sairaanhoitajalle. Potilaalle ja omaiselle ihan erilainen. Tosi mielenkiintoista lukea asiaa omaisen kulmasta.

Kaunista syksyä.

Reply
Anna Koskela syyskuu 20, 2015 - 12:24 pm

Kiitos!

Kiva saada sairaanhoitajankin mielipide : )

Reply
helliel syyskuu 17, 2015 - 11:28 am

Huh. Kurkkua kuristaa kun siun tekstejä lukee. Niin lähelle nämä osuu. Olisipa tällaista tietoa ollut saatavilla 7 vuotta sitten kun äidilläni diagnosoitiin adenokarsinooma. Upeaa että jaatte tätä kautta kokemuksianne näin rehellisesti. Varsinkin siinä alkuvaiheen sumussa kulkiessa olisi niin tärkeää että tietoa olisi saatavilla. Sen haluaako tietää niin yksityiskohtaisesti, voi päättää kukin tahollaan.

Äitini on taistellut adenokarsinoomaa vastaan tosiaan jo 7 vuotta. Kasvain löytyi sattumalta toisen tutkimuksen yhteydessä. Hänen kohdallaan etäpesäkkeitä oli ehtinyt muodostua mutta silti leikattiin. Välillä hoito on ollut intensiivisempää, välillä on saatu taukojakin. Koko ajan kuitenkin hoidetaan, mietitään uusia lähestymistapoja ja hoitokeinoja. Mutta luovuteta ei. Siitä OYS:lle kiitos.

Toivon teille valtavasti voimia ja jaksamista tähän hurjaan matkaan, sekä taistelijalle että rinnalla kulkijoille. Tekstienne innoittamana yritän etsiä värejä tähän muuten melko harmaaksi muuttuneeseen syksyyn.

Reply
Anna Koskela syyskuu 17, 2015 - 12:08 pm

Tervehdys,

Seitsemän vuotta sitten, tietoa varmasti oli olemassa netissä tosi vähän. Netissä olevat tietopankit ovat kehittyneet hurjasti viimeisien vuosien aikana, ja jos on kielitaitoinen, niin erilaisia keskustelufoorumeita on niin paljon, ettei tiedä mistä valita.

Alkuvaiheen tiedontarve pitäisi jotenkin saada tyytytettyä niin, että potilas ja omainen tiedon myös voisivat omaksua. Parasta tietenkin olisi, että lääkäri kertoisi ja voisi kysellä, mutta sitä mahdollisuuttahan ei ole olemassa. Osa jääkin vain jonkun ohjevihkosen varaan, ja toisaalta toisille se sopiikin, koska ei haluta tietää liikaa.

Jos itse hakee aktiivisesti tietoa, pitäisi olla myös kyky ymmärtää lukemaansa ja tulkita tilastoja. Tässä mennäänkin usein metsään, koska jokainen potilas on kuitenkin yksilö, ei tilasto. Termistö on myös alussa niin hankalaa, että sitä joutuu ihan oikeasti opiskelemaan. Itse raapustin muistikirjaan muistiinpanoja sivun jos toisenkin.

Minusta potilaalla on kuitenkin myös vastuu hoidostaan, joten edes perusasiat käsittämällä, on keskustelu lääkärinkin kanssa helpompaa. Myös virhetulkinnat ja turhat syytökset “Miksi minua ei hoideta noin, kun naapurin Kalevikin saa sitä uusinta virushoitoa”, poistuvat, kun tajuaa oman taudinkuvansa.

Mitä tulee blogeihin, on ymmärrettävää miksi keuhkosyövästä kirjoitetaan blogeissa vähän. Keuhkosyöpä on iäkkäiden ihmisten tauti ja iäkäs ihminen tuskin lähtee avautumaan taudistaan somessa. Kyllä mekin asiaa pitkään mietimme…

Syy miksi tätä blogia kirjoitetaan, on juuri se, että tietoa olisi saatavissa sitä etsiville. Tosin, on tämä minulle myös henkireikä ja keino jaksaa ; – )

Paljon jaksamista sinulle ja äidillesi. Tästä syksystä tulee vielä kaunis. Uskotaan niin <3

Reply
Erja/ Andalusian auringossa- blogi syyskuu 16, 2015 - 10:52 pm

<3 Hurjasti tsemppiä teille ja kiitos tämän jakamisesta.

PS. Saa itkeä. Saa tarvita apua x

Reply
Anna Koskela syyskuu 17, 2015 - 7:44 am

Kiitos Erja <3

Kyllä itkeä saa, mutta, jotenkin ajattelin, että itkeminen miehen luona, joka tarvitsee kaiken energian omaan paranemiseen, on huono juttu. Siksi itku patoutui, ja purkaantui aina niihin hetkiin, kun olin pois Tepon luolta. Niin kauan kun minulla oli näköyhtes häneen, kaikki oli hyvin. Kun menetin näköyhteyden, tuli tunne, että menetän miehen.

Olen joihinkin aikaisempiin kirjoituksiin kirjoittanutkin siitä, kuinka kyvytön sairaaloiden hoitopolku on huomioimaan henkistä hyvinvointi, siis potilaan, sekä omaisen. Joskus vanhaan "hyvään aikaan" sairaaloissa oli päivystävä psykiatri, joka kiersi osastoilla aina pyyntöjen mukaan potilaiden, mutta myös tarvittaessa omaisten luona.

Mulle olisi riittänyt perustasolla se, että joku olisi arvioinut, kuinka paha stressi mulla on päällä ja olenko kykenevä huolehtimaan miehestä hänen kotiutuessa.

Olisin niin kaivannut ammattilaista, joka olisi pysähtynyt hetkeksi kuuntelemaan, eikä vain sivuttanut pahaa oloa pilleripurkilla. Ihmistä, joka olisi ollut ihminen ihmiselle hetken, kuunnellut mitä toisella on sydämellään ja yrittänyt selvittää mitä mä oikeasti pelkään, ja mitä sille ajatukselle voisi tehdä.

Reply
meizi syyskuu 16, 2015 - 3:18 pm

Piti katsoo vielä oikein kahteen kolmeen kertaan tota päiväystä kuvan alla..you made it 🙂

Reply
Anna Koskela syyskuu 16, 2015 - 3:34 pm

KYLLÄ!

Reply
BIKKE syyskuu 16, 2015 - 2:33 pm

Ihana hymy!!!!

Reply
Anna Koskela syyskuu 16, 2015 - 2:56 pm

🙂

Reply

Leave a Comment