Keuhkon poisto, pulmektomia

Keuhkon poisto, pulmektomia

syyskuu 3, 2015

IMG_0883

Keuhkon poisto, pulmektomia. Leikkauspäivä

Vieressäni oikealla on seitsemän instrumenttipöytää ja rullakko. Vasemmalla puolellani on jakkara ja kolme sairaalasänkyä. Jos katson käytävän toiselle puolelle, näen mustat liukuovet, joista toisessa lukee ANEVA – ANESTESIAVALVONTA.

Olen istunut tässä jo pitkään.

IMG_0883

Terve mies revitään auki

Sinua leikataan. Minun pitäisi kai olla helpottunut. Nähdä tässä mahdollisuus tulevaisuuteen kanssasi. Luottaa, että saamme näin vielä seuraavat kaksikymmentäviisi vuotta. Asiassa on kuitenkin ongelma.

Minulle olet edelleen ulkoisesti täysin oireeton ihminen. Kuva kasvaimesta näyttöruudulla on yhtä vakuuttava, kuin ultrakuva raskausviikolta kahdeksan. Kasvain näyttää vain mustalta möykyltä, alkio katkaravulta.

Olet mies, jota rakastan ja joka yöllä hyväilee minut hereille rakastellakseen. Ja nyt minun pitäisi ymmärtää, että kuolet ilman invalidisoivaa keuhkon poistoa.

Sinua leikataan juuri puoliksi halki. Kylkiluusi levitetään, rintalastasi alta poistetaan imusolmukkeet. Keuhkolohkosi laskimo- ja valtimohaarat sekä keuhkoputki perataan esiin, nidotaan kiinni ja katkaistaan. Vasen keuhkosi leikataan irti kasvaimineen tuorenäytteeksi.

Minun silmissäni täysin terve mies revitään auki.

Kun menetän näköyhteyden, menetän sinut

Vaikeinta on antaa viedä sinut pois näkyvistäni leikkaussaliin. En aina ymmärrä uutiskuvien ihmisiä, jotka valittavat, huutavat ja takertuvat, estäen hoitotyön. Silti minusta tässä on jokin virhe.

Niin kauan kuin minulla on näköyhteys sinuun, kaikki on hyvin. Kun menetän sen, menetän sinut. Päästän hyvin vastentahtoisesti sinusta irti muutenkin. Lentokentillä erot ovat olleet riipaisevia, mutta niissä on ollut lähtemisen kauneutta. Tässä ei ole mitään muuta kuin puhdasta pelkoa.

Minun täytyy nyt häiritä sinua, joka olet taivaissa. Sinua, johon en usko, mutta johon luodut rutiinit rauhoittavat.

Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum: benedicta tu in mulieribus, et benedictus fructus ventris tui Iesus. Sancta Maria, Mater Dei, ora pro nobis peccatoribus, nunc et in hora mortis nostrae.

Maailman pisimmät tunnit

Käsittelen odottaessani valokuvia tietokoneella. Keskittymistä vaativat tehtävät saavat minut aina rauhoittumaan. En voi nyt tehdä mitään parantaakseni tilannettasi. En muuta kuin hallita tunteeni ja pysyä rauhallisena.

Lääkäreitä ja hoitajia kävelee ohitseni tuntien aikana kymmenittäin. Kukaan ei katso minua. Kukaan ei vaikuta näkevän minua, mutta tietenkin he rekisteröivät minut. Olen alueella, jossa normaalisti  henkilökuntaan kuulumaton ei vietä aikaansa. Minäkin toimin samoin. Näen teidät, mutta leikin, että en näe.

Osa menee sisään niistä mustista liukuovista, joista toisessa lukee ANEVA – ANESTESIAVALVONTA. Osa sisään pyrkivistä jää ihmettelemään, miksi ovet eivät aukea. Tiedän tunteen. Silloin on viettänyt liian kauan aikaa sairaalassa, kun olettaa kaikkien ovien aukeavan automaattisesti. Näihin oviin tarvitaan kulkulupa.

Minua väsyttää. Mietin kieroutuneesti hetken nappaisinko pamit suuhuni, oikaisisin sairaalavuoteelle pitkäkseni, ja laittaisin lapun varpaaseen: ”Omainen. Ei saa siirtää”.

Maailman pisimmät tunnit, niiden otteeseen jää kiinni. Niitä kantaa loppuun asti, vaikka itse ei aina huomaa – Apulanta

Et tule muistamaan tästä päivästä käytännössä mitään. Minä tulen muistamaan jokaisen minuutin.

Saisinko vain syrjääntyä rauhassa

En heti ilahdu, kun joku sanoo: ”Sinulla on mielenkiintoinen toimiston paikka”. Olen sopivasti syrjääntynyt, ja haluaisin pitää siitä tunteesta kiinni. Pelkään, että hyvin hallintaan saamani tunnepaketti hajoitetaan maaliin osuneella kysymyksellä, ja seurauksena on räkäitkua lattialla.

Ketään ei kiinnosta keuhkon poisto. Se, että makaat juuri nyt oikealla kyljelläsi kourupatjalla, tyyny jalkojesi välissä, piuhaa metrettäin joka puolella kehoasi, kurkussasi putki ja rintakehä auki täynnä isoa ja pientä sykeröä, on täällä täysin normaalia. Mietin, kiinnostaisiko juttukaveria mielumminkin se, miten minulla menee.

Keskustelusta tulee todella paljon mielenkiintoisempi ja pidempi kuin ensin odotin. Saan sinusta myös virtuaaliystävän, jonka kuvia on ilo katsella. Kiitos anestesialääkäri T. Salomäki.

“Piispanpoika” vai loistava kirurgi?

Moni on ehtinyt lähestyä minua yksityisesti ja tiedustella tiedänkö, että mieheni leikkaa ”piispanpoika” Rimpiläinen? Kyllä, tiedän tämän. Ja kyllä, tiedän myös eläköityneen “sydänkirurginisä” Rimpiläisen vakaumuksen naispappeuden suhteen. Isän ammatilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä pojan ammattitaidon kanssa.

Minulla ei ole epäilyksiä. Jos tittelinä on sydänkirurgi, sekä thorax-, ja verisuonikirurgian erikoislääkäri, niin eiköhän mies hommansa osaa. Asenne on se minulle olennaisempi asia. Emotionaalisesti älykkäät ihmiset kun ovat olleet vähemmistönä hoitohenkilökunnassa tämän tutkimusrumban aikana.

Hän tulee luokseni ja kertoo, että vasen keuhkosi on poistettu kokonaan. Osapoistossa tervekudosmarginaali olisi jäänyt liian pieneksi. Näin toimien syöpä on leikattu mahdollisimman radikaalisti pois. Olen helpottunut tästä päätöksestä. Kirurgin silmin katsottuna hän ei ole huomannut syövän leviämistä, mutta patologin lausunto varmistaa asian 3-4 viikon sisällä. Olet ollut ”hyvä kudoksinen” leikattava.

Pääsen vihdoin luoksesi. Kuljen lopultakin sisään niistä mustista liukuovista, joista toisessa lukee ANEVA – ANESTESIAVALVONTA.

Oulun Yliopistollinen Sairaala, Keskusleikkausosasto, Anestesiavalvonta. Joskus iltapäivällä. Kuva:SASH ry Heräämöprojekti

Oulun Yliopistollinen Sairaala, Keskusleikkausosasto, Anestesiavalvonta. Joskus iltapäivällä. Kuva:SASH ry Heräämöprojekti

Herätettävissä, ei hereillä

Tiedän, että aistit kosketukseni huonosti. Näköaistisikaan ei toimi kunnolla, mutta kuulet. Kuulo on se aisti, joka kuolevaltakin katoaa viimeiseksi. Olet herätettävissä, mutta et hereillä.

Valitat. Saat kipulääkettä. Valitat edelleen useasta lääkeannoksesta huolimatta, ja seuraa tutkimuksia toimiiko epiduraalikatetri oikein. Aina katetrin laitto ei onnistu. Keuhkoleikkauksen jälkeistä kipua hoidetaan asettamalla epiduraalikatetri jo ennen leikkausta rintarangan alueelle tulevan leikkaushaavan tasolle. Katetriin ruiskutetaan pieniä määriä puudutusainetta ja opioidia ennen nukutusta sekä juuri ennen herätystä. Potilaan pitäisi herätä kivuttomana.

Tunnottomuuden ja tuntemisen rajaa haetaan iholtasi spriillä, mutta vastauksesi hymm, jooh, yyyh eivät ole kovinkaan johdonmukaisia. Lopulta anestesialääkäri päättää, että katetri toimii riittävästi. Hevosannos kipulääkettä rauhoittaa sinut viimein ja valitus loppuu. Et tule muistamaan tästä mitään.

epiduraalikatetri

Epiduraalikatetri kuvattuna ilman suojia. Katetrin ympärillä yleensä oleva läpinäkyvä muovikalvo kestää kosteutta, eli katetrin kanssa voi myös käydä suihkussa. Piuha on kiinni selässä normaalisti vahvalla kalvolla, ja suodatinosa kiinnitetään solisluun lähelle etupuolelle.

Lasken käteni varovasti rinnallesi. Tunnen sydämen lyöntiesi jatkuvan kädessäni. Katselen epiduraalikatetrin suodatinosaa solisluusi kohdalla, antureita, valtimokanyylia, infuusioruiskua letkuineen, pissapussia, tippaletkuja ja monitoreita. Nämä ovat tuttuja.

Tutkin haavasidosta, pleuradreeniä kyljessäsi ja etenkin paineentasauslaatikkoa, jollaista en ole aikaisemmin nähnyt. Tunne on hieman kuin vastasyntyneen lapsen tutkiminen. Ei pelokas, vaan utelias ja levollinen.

Torakomia haava peitettynä. Alla näkyy pleuradreeni. Pleuradreeni on liitetty paineentasauslaitteeseen, joka estää poistetun keuhkon paikan liian nopean täyttymisen, ja poistaa vuotoa.

Paineen tasauslaatikko, jolla pleuraonteloa, eli sitä paikkaa, mistä keuhko on poistettu, estetään täyttymästä liian nopeasti.

Voi rakas. me selviämme tästä kyllä

Hiljalleen saat silmiäsi auki. Puristat kättäni, mutta olet levoton. Nostelet käsiäsi, haluat tunnustella haavaa. Happiviikset ärsyttävät sinua. Juttelen sinulle: ”Kaikki on hyvin. Ei ole mitään hätää. Annetaan sen haavan olla”.

Sitten kysyt mitä Rimpiläinen sanoi.

Kerron. Sinulta on poistettu koko keuhko. Leikkaus meni hyvin. Nukahdat. Heräät ja kysyt samaa uudestaan. Vastaan sinulle taas. Nukahdat, heräät, kysyt, ja minä kerron. Kerron sinulle kymmeniä kertoja saman asian, ja näen kuinka uutinen jokainen kerta rauhoittaa sinua. Voi rakas. Me selviämme tästä kyllä.

Sinusta otetaan röntgen maatessasi sängyllä. On omituista katsoa kuvaa. Poistetun keuhkon tila ei ole vielä täyttynyt nesteellä, joten näyttää, kuin keuhko vielä olisi olemassa.

IMG_0885

Omaisella on lupa vierailla, mutta ei jäädä

Sinulla ei ole ajantajua, etkä tule muistamaan käynneistäni mitään. Aina heratessäsi sanot: ”Kiva, kun tulit takaisin”. Lähden kotiin, palatakseni vielä näkemään sinut ennen yötä. Haluan olla luonasi mahdollisimman paljon. Se on elintärkeää minulle. Kirurgi Rimpiläinen tajusi sen. Hän ymmärsi, että olen hyväksyttävällä tavalla hieman outo.

En usko että saa yleistä hyväksyntää näkemykseni kieroonkasvaneet. Voidaanko määritellä rajaa sellaista kun hassusta tulee pelottavaa. Ei saisi ajatella näin. Mut se ei oo ainoo mitä teen väärin – Apulanta

Jos voisin, nukkuisin sänkysi vieressä, sen alla patjalla, tai vaikka käytävällä. Lähelläsi kuitenkin. Tällainen ei kuitenkaan käy suomalaisessa sairaalakulttuurissa. Turkissa tai Bangladeshissa kylläkin. Suomessa hoidettava erotetaan hänen läheisistään. Usein lapsikin äidistään. Omaisella on lupa vierailla, mutta ei jäädä.

Rasvaan rohtuneet huulesi. Haluaisit minulta yhä vain uuden suukon. Osa antureista on jo otettu pois. Nyt sinua kiinnostaa valtimokanyyli. Nostat kätesi silmiesi eteen ja katselet sitä kiinnostuneena. ”Älä heiluta”, sanot monta kertaa minulle. Opioidit taitavat keinuttaa sinua paljon.

Terve Maria, armoitettu

Myöhään illalla kotona iskee epätoivo. Nytkö minun tulisi käydä nukkumaan yksin ja luottaa, että saamme vielä ne seuraavat kaksikymmentäviisi vuotta. Vai nytkö alkaisin jo opetella siihen, että ehkä sängyssä ei vieressäni ole enää ketään.

Tajuan, että huomisesta tulee jälleen raskas päivä. Katson kelloa. Huominen onkin jo tänään. On ollut jo monta tuntia.

Minun täytyy nyt häiritä sinua, joka olet taivaissa. Sinua, johon en usko, mutta johon luodut rutiinit tauhoittavat.

Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus. Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä.

Aamen

  •  
  •  
  •  
  •  
19 comments

19 comments

Alex syyskuu 4, 2015 - 10:03 pm

Luin koskettavan kirjoituksesi jo eilen illalla ja halusin sitä jo silloin kommentoida; en löytänyt vaan eilen sanoja enkä löydä tänäänkään. Todella vahvasti tunteet ja tuskan välittävä postauksesi nosti tunteet pintaan vaikka en tunnekaan teitä kuin blogin kautta. Kirjoituksestasi paistaa hienosti läpi, miten suurin kaikesta on rakkaus.
Tsemppiä ja jaksamista Anna ja Teppo, olette meidän monien ajatuksissa!

Reply
Anna Koskela syyskuu 8, 2015 - 1:57 pm

Kiitos Alex!

Ei kai näihin niitä oikeita sanoja ole…

Suurin kaikista on rakkaus. Niin se vain menee <3

Reply
Palmuaseman Sanna syyskuu 4, 2015 - 9:24 pm

Sairaalamaailma ja osa näistä tunteista tuntuvat tutuilta ja kuvaat niitä todella hyvin. Olen varma, että nämä kirjoituksesi auttavat monia tunnistamaan omia tunteitaan ja antavat toisaalta tärkeää tietoa ja lohtuakin. Hienoa siis, että kirjoitat. Oikein paljon terveisiä ja voimia teille molemmille!

Reply
Anna Koskela syyskuu 8, 2015 - 1:56 pm

Sanna tosiaan sulla on varmasti paljon tosi rankkoja kokemuksia itselläsi.

Toivottavasti nämä kirjoitukset auttavat, itseäni kyllä helpottaa paljon kun saa ajatuksiaan purkaa.

Kiitos <3

Reply
Meri / Syö Matkusta Rakasta syyskuu 4, 2015 - 10:39 am

Minäkin täällä niiskutan. Tällaiset tekstit saavat taas kerran tajuamaan miten pienestä elämä on kiinni. Oikein tuli ahdistus kun olen nyt puoli vuotta täällä Kiinassa, että mitä jos jollekin rakkaimmalle sattuu jotain sillä aikaa. Toivottavasti ei.

Voimia tulevaan! <3

Reply
Anna Koskela syyskuu 4, 2015 - 11:54 am

Voi Meri <3

Itse olen joutunut painimaan sellaisen ajatuksen kanssa, voisinko jättää lapset Suomeen isälleen, ja itse työskennellä ulkomailla. Koska työmahdollisuudet ovat mitä ovat nykyisin, voi olla, että joskus tämä(kin) asia on päätettävä. Onneksi ei vielä.

Kiitos.

Reply
Nimetön syyskuu 5, 2015 - 9:51 am

Anna, onneksi mahdollinen ulkomailla työskentely ei ole lasten huollon kannalta ollenkaan noin lohduton ja ehdoton. Olen nähnyt läheltä kahden eronneen uutta liittoa, kun he muuttivat työn perässä ensin Hollantiin ja sitten Italiaan. Molempien lapset, yhteensä viisi, ovat sukkuloineet ala-asteikäisestä Suomessa ja uusissa kotimaissaan, kansainvälisiä kouluja on käyty puolet kouluvuosista ja nyt ne pikkulapset ovat jo nuoria aikuisia.

Se siitä, nykytilanne on se vaikea ja sitähän nyt eletään. Tsemppiä Tepolle toipumiseen, ettei enää yhtään mitään lisäongelmaa ilmene vaan toipuminen menee suotuisimmalla mahdollisella tavalla. Ja voimia Sinulle Anna näihin rankkoihin päiviin ja viikkoihin!

Reply
Ritva-Liisa syyskuu 5, 2015 - 9:53 am

Taas se hätäinen Nimetön olen minä:(

Reply
Anna Koskela syyskuu 8, 2015 - 1:54 pm

Juu, kyllähän niitä mahdollisuuksia aina on. Ajatukset vain ovat kovin solmussa.

Kiitos jälleen 🙂

Reply
meizi syyskuu 4, 2015 - 8:54 am

..se oli se polku,jolle oli lähdettävä ja jonka päässä pilkottaa valoa,toinen polku olisi ollut vienyt pimeyteen..

Reply
Anna Koskela syyskuu 4, 2015 - 9:37 am

Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
– ja niitä on täynnä maa…

erään polun vain kuljin
minä kuljin ja sinä…
Jäi hymyily surullinen.
~ Aila Meriluoto ~

Reply
Kthetraveller syyskuu 4, 2015 - 8:51 am

Voi itku, tunnelma tuli niin luihin ja ytimiin, että täälläkin sattuu. Kirjoituksestasi huokuu syvä rakkaus toiseen, se sielunkumppanuus. Tuota tunnen omaa miestänikin kohtaan, siksi olisin reagoinut ja toiminut samalla tavalla kuin sinä tilanteessanne. Eipä tässä voi oikein muuta sanoa, kuin että toivon ja jaksan uskoa, että jokainen tuleva päivä on parempi.

Reply
Anna Koskela syyskuu 4, 2015 - 9:35 am

Kiitos <3

Minulla on hyvin vähän ihmisiä, joista oikeasti välitän, mutta näiden ihmisten eteen olen valmis tekemään ihan kaiken. Olen hyvin onnekas ja onnellinen, että minulla on mies, jota saan rakastaa näin paljon.

On paljon suhteita, jotka eivät vain toimi, paljon ihmisiä jotka kaipaavat vierelleen ihmistä jota rakastaa. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus elämänsä aikana löytää se sielunkumppaninsa.

Reply
Maarit Johanna syyskuu 3, 2015 - 11:10 pm

Jättää sanattomaksi miten paljon voi toista rakastaa ja kamalasti kestää.

Reply
Anna Koskela syyskuu 4, 2015 - 9:17 am

Voi Maarit <3

Reply
Sanna I Siveltimellä syyskuu 3, 2015 - 11:08 pm

Voimia. Aamen <3

Reply
Anna Koskela syyskuu 4, 2015 - 9:16 am

<3

Reply
lotte syyskuu 3, 2015 - 10:46 pm

Uskomattoman ihanasti osaat kuvailla sairaalan “pysähtynyttä” tunnelmaa.. kyyneleet tuli silmiin, vaikka en teitä tunne ollenkaan. Paljon voimia sinulle ja miehellesi myös!

Reply
Anna Koskela syyskuu 3, 2015 - 10:57 pm

lotte <3

Tämän kirjoittaminen oli niin raskasta, että ajattelin hetken olla tekemättä sitä. Kyyneleet silmissä tätä olen kirjoittanut. Hyvä, jos onnistuin tunnelman välittämisessä.

Kiitos!

Reply

Leave a Comment