Kapkaupungin Bo-Kaap | Väriterapiaa Malay Quarterissa

by Anna

Kapkaupungin Bo-Kaap halutaan säilyttää malajiyhteisön hallinnassa

Kapkaupungin Bo-Kaap on ihastuttavan värikäs kaupunginosa vain viiden minuutin kävelyn päässä kaupungin keskustasta. Signal Hillin rinteelle rakentunutta paikkaa kutsutaan toisinaan myös nimellä Malay Quarter, malajilainen kortteli, sen alkuperäisten asukkaiden mukaan.

Kapkaupungin kehittyessä ja apartheidin loputtua Bo-Kaapin kiinteistöistä on tullut hyvin kysyttyjä. Sijainti lähellä keskustaa ja rinteiltä aukeavat näkymät merelle houkuttelevat rakennuttajia. Alkuperäinen malajiyhteisö puolustaa kuitenkin aluetta kiivaasti.

Oppaanamme toiminut Zayed kertoi paljon omasta lapsuudestaan alueella, mutta myös siitä, millainen Kapkaupungin Bo-Kaap oli ollut aikaisemmin. Paikallinen opas on erittäin suositeltava tietojensa vuoksi, mutta myös siksi, että näin tuet alueella asuvia ihmisiä, et jotain monikansallista “hop on-hop off” -firmaa.

Instagram-kuvat mielessään saapuvan on ehkäpä hyvä tiedostaa, että täällä talojen väriin sävytetyt vaatteet päällä poseeraviin vaikuttajiin ei suhtauduta välttämättä positiivisesti. Malajiyhteisö värikkäine taloineen ei halua olla vain kulissi vaikuttajien valokuvissa.

Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap

Kapkaupungin Bo-Kaap sai alkunsa 1760-luvulla

Etelä-Afrikan siirtomaahistoria alkoi ensimmäisten hollantilaisten saapuessa maahan vuonna 1652. Kapkaupungin alueen heimot kieltäytyivät kaupankäynnistä ja kaikenlaisesta yhteistyöstä, joten Hollannin Itä-Intian kauppakomppania alkoi tuoda orjia tarpeisiinsa Kaakkois-Aasiasta, lähinnä Indonesiasta, Sri Lankalta, Intiasta ja Malesiasta.

Kapkaupungin Bo-Kaap sai alkunsa 1760-luvulla, kun Jan de Waal niminen hollantilainen hankki maata Signal Hillin juurelta. Jan de Waal rakensi alueelle useita pieniä huurhuisjes-taloja, eli vuokra-taloja orjilleen. Orjat olivat suurelta osin muslimeita, etniseltä taustaltaan osin malaijeita ja he puhuivat malaijia joka oli yhteinen kieli mm. Indonesiassa, Malesiassa, Sumatralla ja Borneolla. Tämän takia aluetta alettiin kutsua nimellä Malay Quarter.

1700-luvun puolivälissä Kapmaassa oli enemmän orjia kuin vapaita kansalaisia, eli eurooppalaisia siirtolaisia (määrä noin 15 000).

Bo-Kaapin värikkäät talot ja vapautetut orjat liittyvät yhteen

Jos jollakin entisellä siirtomaa-alueella on paljon värikkäitä taloja, voi olla melko varma, että niiden historiaan liittyy orjakauppaa. Se mikä tapahtui Bo-Kaapissa, on tapahtunut myös muualla Afrikassa ja esim. monilla Karibian saarilla. Legendan mukaan orjien asuttamien talojen julkisivujen piti aina olla vitivalkoisia. Kun vapautetut orjat pystyivät ostamaan taloja itselleen, he usein maalasivat valkoiset julkisivut kirkkaan värisiksi symboloimaan vapauttaan.

Vuonna 1795 britit valloittivat Kapmaan ja brittien mukana alueelle saapui lähetystyöntekijöitä. Lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta vuonna 1828 siirtokunnan värilliselle väestölle taattiin täydet kansalaisoikeudet ja kiellettiin lakiin perustunut syrjintä. Orjuus lakkautettiin vuonna 1834, mutta entisten orjien asema ei kuitenkaan oleellisesti parantunut vapauttamisen jälkeen.

Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Untitled
Bo Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Untitled
Kapkaupungin Bo-Kaap

Kapkaupungin Bo-Kaap kiinnostaa rikkaita ja rakennuttajia

Kapkaupungin Bo-Kaapin kiinteistöt ovat nykyisin hyvin kysyttyjä. Keskeinen sijainti ja näkymät merelle houkuttelevat rakennuttajien lisäksi myös huijareita. Näin mm. ilmoituksen, jossa myytiin tontteja muslimien hautausmaalta.

Malaiji-yhteisö haluaisi säilyttää alueen yhtenäisenä, mutta mm. hyvin korkeat tonttivuokrat hankaloittavat tilannetta. Turismin tuomat tulot ovat olennaisessa osassa, kun alueen elinvoimaisuutta kehitetään. On kuitenkin aina myös heitä, jotka ovat valmiita myymään talonsa ulkopuolisille. Yhteisöjen välisiä konflikteja onkin syntynyt säilyttämistä haluavien asukkaiden vastustaessa myyntiä.

Vuonna 2019 Kapkaupungin kaupunginvaltusto hyväksyi 600 rakennuksen suojelun. Alueelle on myös haettu hyväksyntää UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Alkuperäisiä Jan de Waalin rakentamia taloja on edelleen jäljellä ja yksi niistä toimii Bo Kaap-museona osoitteessa 71 Wale Street.

Bo Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Kapkaupungin Bo-Kaap
Untitled

“Auntie” Zainie Misbach ja Cape Malaiji Cuisine

Tulimme Bo-Kaapin alueelle perinteiselle Cape Malay -lounaalle “Auntie Zainie” luo, mutta ennen herkuttelua ohjelmassa oli kävelyretki. Väriterapiaa tarjoavat talot ja jyrkät mukulakivikadut tekivät tehtävänsä hyvin ja lounaalle marssittiin nälkäisenä.

“Auntie Zainie”, eli täti Zainien pitää kokkikouluaan ja pientä lounaspaikkaa kotitalossaan keskellä Bo-Kaapin aluetta. Zainie Misbach on Cape Malaiji kokkikurssien pioneeri ja pyörittänyt aikaisemmin myös ravintoloita alueella. Nyt iättömän oloinen nainen on keskittänyt energiansa alueen suojeluun ja laajentanut toimintaansa yhdessä poikiensa kanssa kattamaan alueen historialliset kierrokset.

Cape Malaiji -ruoka on sekoitus Lähi-idän, Kaakkois-Aasian ja Hollannin makuja. Ruokaan käytetään runsaasti hedelmiä ja mausteita, ja sen perusmakuja ovat erilaiset curryt, roti-leipä ja samoosat. Jälkiruokana on usein koeksister, joka on kanelilla, aniksella, inkiväärillä, kardemummalla ja mandariinilla maustettu “taikinapallo”, joka ensin friteerataan ja sen jälkeen kypsennetään loppuun kiehuvassa siirapissa. Pintaansa koeksister saa kookospähkinähiutaleita.

Zainie Misbach
Zainie Misbach

Jos suunnittelette Bo-Kaapin alueella käymistä, “Auntie Zainien” kävelykierros + lounas on paitsi mukava, myös vastuullinen tapa tutustua ympäristöön. Näin maksetut rahat jäävät yhteisöön, eivätkä valu ulkopuolisille retkenjärjestäjille.

The Bo-Kaap Cooking Tour – Home

The Bo-Kaap Cooking Tour, Cape Malay Cooking Classes


Kyseessä oli lehdistömatka Etelä-Afrikkaan helmikuussa 2020. Muut sarjan postaukset pääset lukemaan täältä.

19 comments

19 comments

Kapkaupunki Top 10 - Kohteena maailma huhtikuu 13, 2020 - 12:40 pm

[…] Bo-Kaapin värikkäät talot by Tämä matka […]

Reply
Ovimania - Ovien magia | Kaiken maailman ovia! - TÄMÄ MATKA huhtikuu 10, 2020 - 9:42 am

[…] Etelä-Afrikassa helmikuussa 2020 ja sieltä löytyivät nämä ihanat ovat. Kapkaupungin Bo-Kaap on ihastuttavan värikäs kaupunginosa vain viiden minuutin kävelyn päässä kaupungin […]

Reply
Suvi / Suvin matkassa helmikuu 29, 2020 - 10:30 am

Olipas mielenkiintoista luettavaa ja viehättävän näköinen paikka. Voin myöntää että kyllä sielä pakostikkin tulisi meikäläisen otettua pari IG-kuvaa, tosin ilman mitään mätsääviä vaatteita 🙂 Etelä-Afrikka ja Kapkaupunki kiinnostaa kovasti, ja tuntuu jopa hullulta ettei me vielä olla sielä käyty. Mutta uskon että matka sinne koittaa kyllä lähivuosina.

Reply
Asko Leppilampi helmikuu 29, 2020 - 1:37 am

Ohhoh mitä värimaailmaa. Selvisikö milloin tuohon kirjoon on päädytty. Kävin tuolla 20 vuotta sitten, mutta silloin ei kyllä sattunut tulemaan vastaan tuollaista kaupunginosaa. Hyvä valinta tehdä jotain noin erilaista.

Reply
Sandra Nenonen helmikuu 26, 2020 - 3:03 pm

Mielenkiintoinen juttu ja hyvä vinkki palveluista, joita käyttää. Ymmärrän hyvin paikallisten ärtymyksen, jos oman kotioven ja ikkunoiden eteen tullaan päivästä toiseen kuvaamaan. Varsinkin, kun opin, mitä värikkäät seinät symboloivat. Olen myös muutamassa paikassa itsekin ihmetellyt ihmisten “julkeutta” mennä muina miehinä (ja useimmiten naisina) toisten omaisuuden luo ja kuvailemaan maailman omistajina.

Reply
Sonja / Shining Journey helmikuu 25, 2020 - 2:26 am

Mä en kestä, kuinka kaunista tuolla on! 🙂 Olen aina rakastanut värikkäitä mestoja ja tuonne olisi kyllä aivan huippua päästä käymään, ihan vain kävelemään noissa värikkäissä maisemissa. En ole sellaista tyyppiä, että Instagram mielessäni menisin yhtään minnekään, vaan otan kaikki kuvani tosi spontaanisti hetkessä eläen juuri niissä kuteissa, mitkä nyt milloinkin sattuvat olemaan päällä. 😀 Mieluiten kuvaan rauhallisissa paikoissa, joissa muut eivät kuvaa. En halua häiritä paikallisia kuvaamisellani. Oli kameraa mukana tai ei, tuonne haluaisin päästä. 🙂

Reply
sari / matkalla helmikuu 24, 2020 - 10:14 pm

Upea paikka mutta ilmeisesti ei aina suositella käymään. Ole onnellinen, että pääsit. Mielenkiintoinen tarina sille, miksi talot ovat värikkäitä.

Reply
INDIVUE helmikuu 24, 2020 - 7:10 pm

Ihastuttavan värisiä rakennuksia.
Paikallisoppaan ammattitaitoa epäilemättä mielessä heräsi kuitenkin vastuullisuuteenkin liittyvä kysymys, eli maksaisivatkohan ulkopuoliset retkenjärjestäjät kuitenkin veronsa ko. valtiolle.

Reply
Anna K. - Kaukaa haettua helmikuu 24, 2020 - 4:06 pm

No nyt ei oo väreissä säästelty! Todella kuvauksellinen paikka! Ihan totta, että yltiömäistä sometusta, joka käy paikallisten hermoille, olis syytä hillitä. Rehellisyden nimissä kuitenkin todettava, että sen sydäntalon edessä olisin mielelläni seisonut kuvassa mukana, niin söpö! 🙂
Tosi hyvä pointti tuo, että kun käyttää paikallisia palveluita, rahat jää sinne, eikä monikansallisille yrityksille. Tätä ihmisten pitäis ajatella enemmän, eikä vain että “kyllä mä voin tehdä rahoillani mitä haluan”.

Reply
Päivi/ Kelvästä kartalle helmikuu 24, 2020 - 1:22 pm

Kuvat piti katsastaa useampaan kertaan, sillä rakastan värikkäitä taloja! Mukava lukea hyvin taustoitettu juttu kun historia kiinnostaa aina. Auntie Zainien organisoimaa kierrosta herkkuineen kokeilisen ehdottomasti, jos tuolla kävisin. Juurikin tällaisia oikeasti paikallisia “turistielämyksiä” etsii aina eri kohteista, ja niistä tulee hyvä mieli jo siksikin, kun osaltaan voi tukea paikallisten työllistymistä ja saahan niiden kautta ihan eri kosketuspinnan paikkaan kuin niiden hyppelybussien (joita en kyllä ole ikinä kokeillut 😀 ) kyydissä. Tuntuu vaan joskus vähän hankalta bongata näitä pieniä paikallisia toimijoita kun omatoimisesti seikkailee.

Reply
Reissu-Jani helmikuu 23, 2020 - 5:49 pm

Kävin huhtikuussa 2018 Bo Kaapissa kävelemässä ja törmäsin mielenosoitukseen, jossa turisteja kehotettiin poistumaan alueelta. Piti vaihtaa suuntaa ja kiertää toisaalla — sekä laittaa kamerat pois. Ei nyt harrasteta mitään selfie-kuvausta, mutta jotenkin tuli olo että nyt on parempi väistyä vaikka olimme käyneet paikallisen pitämässä kahvilassa aiemmin. No enpä minäkään haluaisi että joku tulee mun takapihalle kuvailemaan.

Reply
Anna helmikuu 24, 2020 - 8:46 am

Kiitos Jani

Tosiaan tuolla on ollut vähän levottomuuksia aika ajoin. Kysehän ei ole sinällään turistivastaisuudesta, vaan siitä, että turistit (osa siis heistä) eivät käyttäydy hyvin ja eivätkä kunnioita paikallisten toiveita. Kyllä minuakin ottaisi päähän, jos tuohon omalle pihalle tulisi päivästä toiseen busseilla ihmisiä kuvaamaan, häiritsemään ja sotkemaan, mutta he eivät ostaisi mitään, eivätkä mitenkään hyödyttäisi alueen asukkaita. Eli tässä mun fiilikset on kyllä ihan tämän yhteisön puolella.

Reply
Taina / Seikkailupyöräilijä helmikuu 23, 2020 - 5:15 pm

Ooh, pelkkä näiden kuvien katsominen käy jo väriterapiasta! Todella kiehtova kaupunginosa. Ja todella kiinnostavaa lukea sekä tuosta naapuruston historiallisesta taustasta että nykytilanteesta ja yhteisön kokemista paineista. Itseäni usein kiehtovat juuri tällaiset teemat, mihin ikinä menenkin. Ja pointsit paikallisen retkioppaan valinnasta!

Reply
Anna helmikuu 24, 2020 - 8:43 am

Kiitos Taina

Kun googlaa aluetta, näkee että siellä on ollut mielenosoituksia ja vaikka minkälaista toimintaa suuria rakennusfirmoja ym. kohtaan. Toivottavasti paikalliset saavat pitää alueen itsellään, ilman että sinne nousee paljon hotelleja ja superrikkaiden asuntoja.
Paikallisten suosiminen näin on helppo valinta tukea heidän toimintaa : )

Reply
Reeta helmikuu 28, 2020 - 10:26 am

Upeita värejä! Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Tällaisia hyödyllisiä paikallistietoja ja historiaa sisältäviä postauksia on ilo lukea!

Reply
Petra helmikuu 23, 2020 - 1:56 pm

Ihania vinkkejä, ja WAU mikä paikka! Aivan tajuttoman upea ja kaunis😍

Reply
Anna helmikuu 24, 2020 - 8:41 am

Kiitos Petra

Kaunis tuo on kuin karkki. Auringossa julkisivut vielä oikein hehkuivat!

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin helmikuu 23, 2020 - 1:34 am

Meihin suhtauduttiin Bo Kaapissa erittäin positiivisesti, vaikka olimme lukeneet, että välttämättä turisteihin ei suhtauduta kovin hyvällä. Muutama jopa kovasti halusi tulla kuvatuksi ja poseerata kameralle!
https://www.matkallamissamilloinkin.com/bo-kaap-kapkaupungin-varikkain-kaupunginosa/

Reply
Anna helmikuu 23, 2020 - 9:46 am

Kiitos Mikko

Meillä oli paikallinen hyvin tunnettu opas mukana, joten saimme kuvata ja kuljeskella miten halusimme. Toisaalta näimme, kuinka kaksi tyttöstä kuvasi talon aitaa vasten ja heillä oli mukana kaikenlaista rekvisiittaa. Asukas tuli ja levitti siihen muurin päälle jotain lakanoita kuivumaan.

Kun vastuullisuudesta nyt niin paljon puhutan ja moni vannoo matkustavansa vastuullisesti (mitä se nyt kullekin tarkoittaakin), niin tässä nyt on helppo tehdä miten yhteisö haluaa, eli ottaa sen paikallisoppaan näyttämään paikkoja (alueesta saa niin paljoen enemmän myös irti) ja/tai käydä alueella syömässä, jotta myös jättää sinne alueelle rahaa. Yhteisö on nimittäin tehnyt paljon sen eteen, että niitä kivoja kuvia ja kokemuksia alueelta myös saisi. Talot ovat hyvässä maalissa, hörhöt pidetään pois ja hauskinta on se, että muutama auto on ihan reksiviittaa 😀 Hyvä idea.

Reply

Leave a Comment