Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

by Anna | TÄMÄ MATKA

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki – Juhlat Kapernaumissa

Mitä ihmettä tarkoittaa ”Juhlat Kapernaumissa”? Jos Googlaa sanontaa, sitä lainataan paljon, mutta kukaan ei kerro, mitä sillä tarkoitetaan. Olen itse aina ajatellut, että ”Juhlat Kapernaumissa” ovat mahtaneet olla ikimuistoiset bileet. Ja kyllä tavallaan ne sitä olivatkin.

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. 

Jeesus oli sitten aterialla hänen (Matteuksen) kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. 

Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. – Matt.9:9-13

Kapernaum

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

 

Publikaanit ja fariseukset

Matteus oli publikaani, eli juutalaisen yhteiskunnan silmissä petturi ja hylkiö. Publikaanit olivat ostaneet veronkanto-oikeuden Roomalta. Roomassa käytiin huutokauppaa siitä, kuka suostui kokoamaan verot tietystä provinssista. Voittaja maksoi valtiolle sovitun summan ja kokosi omansa provinssista pois käyttämällä välikäsiä. Ketjun jokainen lenkki piti huolen siitä, että sai omansa korkoineen takaisin. Järjestelmän viimeisinä lenkkeinä olivat muutamat juutalaiset, jotka tekivät likaisen työn kaupungeissa ja kujilla.

Fariseukset taas olivat kansan keskuudessa arvostetuin uskonnollinen ryhmä. Heidän elämän keskus oli Jumalan Moosekselle antaman lain tarkka noudattaminen. Yksityiskohtaiset säännökset, sekä niiden tunteminen ja opettaminen olivat heille kaikki kaikessa.

Kuitenkaan Jeesuksen opetuksen mukaan millään omilla teoilla ihminen ei pääse Jumalan yhteyteen. Ainut keino on turvata Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen.

”Juhlat Kapernaumissa” ovat siis Matteuksen kotona järjestetyt pidot, mutta arkikielessä sanonta on erkaantunut kovin kauaksi alkuperäisestä merkityksestään ja kuvaa nykyisin huomattavasti suurempia ja riehakkaampia pitoja, kuin tuo raamatun mukainen vastaaottojuhla on todennäköisesti ollut. Matteuksesta tuli muuten Jeesuksen viides opetuslapsi.

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Vuonna 1905 paljastettu synagoga on kooltaan 25 x 19 m; se on rakennettu etelä-pohjoissuuntaan, sisäänkäynti etelässä.

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Synagogan kivet ovat täynnä koristeita, mutta kaikki epäjumalalliset kuvat puuttuvat osoittaen, että rakennus on ollut synagoga, eikä temppeli tai kirkko.

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Evankeliumit kertovat, että Nasaret oli Jeesuksen kotikylä aina siihen asti, kunnes hän noin 30-vuotiaana muutti Kapernaumiin. Kapernaumin sijainti oli hyvä ja Jeesuksen oli heppo liikkua sieltä muihin Galilean kyliin.

Kapernaumin kaivauksissa on tullut ilmi, että kylä ei ole ollut varsinaisen köyhä, mutta ei myöskään erityisen rikas. Siellä on harjoitettu kalastusta, maanviljelystä ja lasiruukkujen tekoa. Kapernaumista ei ole löytynyt mitään tuon ajan roomalaisiin suurkaupunkeihin kuuluvia rakennuksia kuten amfiteatteria tai kylpylöitä.

Kylän keskus on ollut synagoga, jonka massiiviset rauniot, lattia ja pylväät ovat vieläkin pystyssä. Kyseinen synagoga on kuitenkin rakennettu vasta 300- luvulla jaa. On mahdollista että synagoga on rakennettu aiemman synagogan perustuksille, joten “kävele siellä missä Jeesus käveli” -sanonta on totta monille.

Evankeljumit kertovat Jeesuksen julistaneen Jumalan valtakuntaa, parantaneen sairaita ja herättäneen kuolleita henkiin Kapernaumin synagogassa. Raamatusta löytyy yli 30 ihmetekoa, jotka Jeesus teki nimenomaan Kapernaumissa. Jeesus oli tuolloin jo sen ajan ”julkkis”. Jopa Herodeksen virkamies turvautui hänen apuunsa saadakseen poikansa parannettua. Virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” (Joh. 4:49–50)

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Kapernaum, Jeesuksen kaupunki

Kapernaum

Kapernaum

Kapernaum

Kapernaumin kaivaukset ovat tuoneet hyvin esiin vanhan kaupungin asuintalojen pohjapiirroksen ja” asemakaavan”.

Pietarin talo

Kapernaumin kohokohta on Pietarin kotitalo, jossa Jeesus paransi Pietarin anopin. Pietarin talo oli yksinkertainen asumus, mutta toisin kuin muihin taloihin, kristityt pyhiinvaeltajat ovat jättäneet vuosisatojen aikana sen seiniin yli 131 kirjoitusta. Jeesuksen nimi esiintyy usein, kuten myös Pietarin, yhdessä ristien, pyhiinvaeltajien nimien ja siunausten kanssa.

300 -luvulla jaa. paikalle rakennettiin kirkko, jonka mosaiikkilattia on yhä nähtävissä, ja jonka keskuksena oli Pietarin talo. Muutamia vuosia sitten raunioiden päälle rakennettiin melkoisen ruma, lautasen muotoinen moderni kirkko. Kirkko tosin suojelee Pietarin kotitaloa ja sen kirkkosalissa on lasinen lattia, joka kautta rauniot voi nähdä. Vierailumme aikana kirkossa oli messu käynnissä, joten siksi sieltä ei ole sisäkuvia.

Kapernaum

Kapernaum

Lähteet:

Peda.net, Wikipedia, Suomalainen matkaopas, Goisrael.fi, Helsinki.teol.pro, Vartiotorni, Tiede.fi, Junkkaala-Louhivuori: Raamatun maa, Historia.net, Seurakuntalainen.fi.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

2 comments

Jael 14 marraskuun, 2016 - 11:11 am

Tuollakin on joskus tullut käytyä.Hienoin tuolla alueella oleva uskonnollinen paikka on katolilaisten paavin vierailua v. 2000 rakennettu alue monumentteineen, en muista nyt nimeä. Ei siis mikään vanha paikka, mutta rahaa siellä ei ole säästelty, ja näkymät Genetsaretin järvelle upeat.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 14 marraskuun, 2016 - 11:18 am

Minua jäi harmittamaan, että Genesaretinjärven rannoilta jäi niin paljon näkemättä paikkoja. Mutta siellä olisi pitänyt olla pari päivää, jotta olisi ehtinyt kiertää kunnolla. No, pääseehän sinne uudestaan, jos oikein kiinnostaa : )

Reply

Leave a Comment