Japanin oudot kuppilat | Ramenia rahastusautomaatista

Japanin oudot kuppilat | Rahastusautomaatti

Japanin oudot kuppilat. Juuri kun olin Japanin reissullani oppinut hallitsemaan liukuhihnasushit ja omituiset teen valmistukseen tarkoitetut kuumavesihanat, pöllähti eteeni uusi kummastus: rahastusautomaatti. Tai oikeastaan rahastusautomaatti ei suinkaan tullut eteeni, vaan minut ohjattiin kohteliaasti sen ääreen. Olin ramenravintolaan tullessani vain reippaasti napannut tarjoilijalta ruokalistan ja painunut pöytään istumaan.

Hetken hämmennyksen jälkeen pääsimme tarjoilijan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, miten tulee toimia. Ensin valitaan annos ja koko mitä halutaan: Pieni, keskikokoinen tai iso. Sitten annos maksetaan automaattiin, josta saa vaihtorahat ja lipun. Lippu annetaan tarjoilijalle ja istutaan pöytään odottamaan tilauksen valmistumista.

Minun kohdallani tarjoilija tosin hoiti näppäilyn ja toi jopa soppakupit näytille, jotta sain käsityksen annoksen koosta. Ruuista oli hyvä kuvat esillä, joten minun ei tarvinnut kuin sormella osoitella, että tuollainen.

Japanin oudot kuppilat | Mummojen ruokapaikat

Rahastus-automaattia hauskempi kokemus olivat turistialueiden ulkopuolella olevat pienet kuppilat. Ensin  voi ulkopuolella tarkastella mitä kattiloissa on kiehumassa, sitten voi tiirailla ruokalistaa tajuamatta siitä mitään ja lopuksi viittoillaan emännälle, että tästä kattilasta minulle ruokaa, kiitos.

Näissä paikoissa parasta ovat usein ravintolan omistajat. Usein paikka pyörii vanhan rouvan ympärillä, joka tomerasti jakelee käskyjä keittiössä hääräävälle herralle. Vakioasiakkaita tulee ja menee ja osalla on hyllyssä omat nimetyt viinapullot odottamassa. On aivan mahtavaa katsella, miten homma toimii.

Japanin oudot kuppilat | Liukuhihnasushi

Nuo liukuhihnasushipaikat joista alussa puhuin, ovat ehkä helpoin tapa tutustua mahdollisimman moneen nigiriin, sashimiin, uramakiin ja mitäs niitä nyt muita olikaan.

Jos sinulle huudetaan astuessasi ravintolaa ”irasshaimase”, ei kannata ajatella kuten minä, että apua, eikö tänne saakkaan tulla. Se epämääräinen mölinä, joka pääsee henkilökunnan suusta, on tervetulotoivotus. Ja kun asiakas poistuu, jälleen huudetaan.

Mikäli paikka on täynnä mennessäsi sisään ja seinän vierellä istuu ihmisiä, mene vain rohkeasti jonon jatkoksi istumaan. Vuorosi tulee nopeasti, sillä näihin paikkoihin ei jäädä viettämään aikaa.

Annoksia on helppo poimia hihnalta, ja jos jotain mieleistä ei ole, niin ruokalistasta voi kokilta haluamansa annoksen tilata. Hinnat määräytyvät lautasen värin mukaan ja jokaisessa paikassa missä olen syönyt, myös hinnasto on ollut selvästi näkyvillä. Jos toro-nigiri, eli tonnikalan mahapalasta tehty nigiri, maksaa 200 jeniä, eli 1,50 eur. istu ihmeessä alas ja nauti! Suomessa vastaava maksaa varmaan kympin, jos sitä ylipäätänsä edes mistään saa.

Kippojen ja kuppien paljous tiskillä voi olla hämmentävä. Todennäköisesti löydät erinäköisistä laatikoista garia – etikkaliemessä säilöttyä ohueksi viipaloitua inkiväärin juurta, hammastikkuja, puikot ja vihreää teejauhoa. Lisäksi löytyy soijalautanen, soijaa ja teekuppi. Wasabia ei löydy, se tulee annoksen mukana, jos se on siihen tarkoitettu.

Kuumaa vettä saa hanasta, joita on aina muutaman paikan välein tiskillä. Rivasta ei vedetä, vaan kuppia työnnetään mustaa tappia vasten.

Sushi paikoissa kokki/kokit voivat olla myös hyvinkin äänekkäitä. He huutavat ohjeita tarjoilijoille, jotka sitten toistavat niitä kovaäänisen touhukkaasti ja ryntäilevät edestakaisin yleensä hyvin pienessä tilassa. Välillä kokki saattaa huomautella, että ei soijaa sitten tuohon palaan. Jostain syystä turisteille kun on opetettu, että KAIKKI sushipalat uitetaan soijassa. Soija tekee kuitenkin riisistä vetelää ja suupalan syöminen on entistä hankalampaa puikoilla. Jos haluat soijan makua, kasta mielummin kalapuoli liemeen.

Japanin oudot kuppilat | Izakaya

Izakaya on japanilainen juottola (pubi), jossa saa myös ruokaa. Kävimme kokeilemassa tällaista, kun paikan hiiligrilli näytti hyvältä. Sen minkä paikka hävisi ruuassa, korvasi se älämölöllä ja oudoilla ihmiskokemuksilla.

Viereisessä kolopöydässä (sellainen pöytä, missä jalat menevät pöydän alle koloon, itse istuu tasolla ja tarjoilijat kulkevat siinä tason päällä myös), istui wannabe kovis. Hemmolla oli rekvisiittana ruoskaa, veistä, tatskaa joka paikka täynnä ja pisteenä iin päälle väärinpäin oleva lippalakki. Hän mätti ruokaa suuhunsa kuin juuri puusta alas laskeutunut ja nätti tyttöystävä katseli ihaillen suoritusta.

Toisella puolella oli suuri seurue vanhoja herroja. Osa harmaahapsista oli jo niin kekkulissa, että istuminenkin tuotti vaikeuksia. Silti jatkuvasti kannustettiin huudoin jotakuta onnetonta tyhjentämään lasinsa. Välillä mukana olevat nuoret neidot lukivat jotain tuloksia, sitten taputettiin ja taas juotiin.

Meidän ruokamme oli ehkä surkein koko reissulla syömistämme, mutta kokemus se oli tämäkin. Alkupalaksi tuotu kaali majoneesin kanssa, oli jo hitusen outoa. Omituiset etikkaliemessa lilluvat kananmunat ja muut lisukkeet vielä omituisempia. Grillattu makrilli sentään oli hyvää.

Kaikkea muuta maistoimme, mutta nattoa, eli mädätettyä soijapapua kumpikaan ei suuhunsa laittanut. Soijapavut venyivät nostettaessa säikeinä siihen malliin, että itsesuojeluvaisto kehotti olemaan syömättä. Saattaa olla, että paikan viehätys perustuukin juomaan ja seuraan, ei ruokaan.