Jaipurin Amber Fort – edelleen maharajan koti

by Anna

Jaipurin Amber Fort on hengästyttävä kokonaisuus

Jaipurin Amber Fort on hengästyttävän suuri ja upea kokonaisuus, joka nopeasti saa tajuamaan miten suunnattomien rikkauksien ja yltäkylläisyyden keskellä maharajat hoveineen elivät. Majesteettinen linnoitus seisoo korkealla kukkulan päällä, hehkuen edelleen hiekkakiven eri sävyissä. Sen muurit ja puolustustornit kiemurtelevat pitkin karua Arnavallin vuoristoa.

Palatsi ei ole pelkkä museo, vaan Chandra Niwas -niminen seitsemänkerroksinen rakennus palvelee vieläkin Jaipurin maharajan asuinpaikkana. Kun maharaja on palatsissa, katolla liehuu hänen lippunsa. Maharajan poissa ollessa nostetaan kuningattaren lippu salkoon.

Arvioitu lukuaika: 15 minuuttia

Jaipur Amber Fort
Amber Fortille saavuttaessa pidetään yleensä ensin pieni kuvaustauko alhaalla järven rannalla. Linnoitus näkyi kauniisti pienen udun keskeltä. Tämän jälkeen alkaa kiipeäminen joko autolla tai elefantilla, kohti linnoituksen sisääntuloa.
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
1600-luvulla Sawai Jai Singh II yritti viljellä sahramia puutarhassaan. Sahrami ei kuitenkaan menestynyt Rajasthanissa, sillä se tarvitsee kylmiä öitä kasvaakseen.
Jaipur Amber Fort

Amber Fortin historia

Jaipurin kaupunki ja Amber Fort liittyvät historialliseksi yhteen. Jai Singh II (hallitsi vuosina 1699–1744) piti ensin pääkaupunkiaan Amberista, joka sijaitsee 11 kilometrin päässä Jaipurista. Vuonna 1727 hän päätti siirtää pääkaupunkinsa Amberista Jaipuriin väestön kasvun ja kasvavan vesipulan vuoksi. Tuolloin aloitettiin myös Jaipurin Amber Fortin rakentaminen.

Amber Fortin kauniit rakennukset suunnittelivat arkkitehdit Vidyadhar Bhattacharya ja Samuel Swinton Jacob, jotka piirsivät palatsiin myös eurooppalaista muotokieltä. Jaipurin Amber Fort on yli 7 hehtaarin kokoinen ja siellä on yli 20 erillistä rakennusta.

Amber Fortin arkkitehtoninen tyyli on yhdistelmä Rajput-arkkitehtuuria jossa näkyy hindulaisuus, eurooppalaista tyylisuuntaa sekä Mughal-tyyliä, joka taas edustaa islamilaisen maailman muotokieltä. Punaisesta ja vaaleanpunaisesta hiekkakivestä rakennetussa palatsi on jaettu kolmeen laajempaan osaan.

Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Ganesh Pol oli aikoinaan vain kuninkaille ja heidän perheilleen tarkoitettu sisäänkäyntiportti. Nykyisin sen syvennykset vetävät puoleensa instagrammaajia.

Jaipurin Amber Fort ja Gangajalis

Diwan-e-Aam on suuri avoin sali, jonka näkee ensimmäisenä, kun saapuu Amber Fortiin. Se toimi aiemmin salina, jossa Jaipurin maharajat pitivät yleisölle avoimia istuntoja. Hallitsija virkamiesarmeijoineen istui sali keskellä silkkimattojen päällä. Aateliset saivat istuskella villamattojen päällä ja tavallinen kansa sitten puuvillamattojen päällä. Hallissa on jäljellä taidokkaasti tehty katto, josta riippuvat upeat kristallikruunut.

Tässä salissa on myös kaksi jättimäistä hopeasäiliötä, jotka tunnetaan nimellä Gangajalis.

Hopeavesiastian tilavuus on 4000 litraa ja kumpikin astia painaa 345 kg ja on 1,6 metriä korkeita. Ne ovat Guinnessin ennätystenkirjassa mainittu suurimmaksi yksittäiseksi hopeasta tehdyksi esineeksi. Aikanaan niiden valmistamiseen tarvittiin 14 000 hopeakolikkoa ja kahden hopeasepän työ.

Kuningatar Victorian kuoleman jälkeen vuonna 1901 hänen poikansa, kuningas Edward VII nousi valtaan. Hän päätti kutsua tärkeimmät intialaisista maharajoista kruunajaisiinsa, ja maharaja Madho Singh Jaipurista oli yksi kutsutuista. Kutsusta muodostui kuitenkin Intian hallitsijoille uskonnollinen ongelma, sillä uskonteksteissä kerrottiin, että hindut eivät saisi ylittää valtamerta Eurooppaan. Papit kertoivat, ettei maharajaa voida vapauttaa tästä uskonnollisesta määräyksestä.

Huolestunut hallitsija kutsui koolla uskonnollisten päämiesten neuvoston ja pitkän keskustelun jälkeen tultiin päätökseen, että maharaja voisi mennä Lontooseen, jos hän matkustaisi laivalla, jossa ei ole koskaan kypsennetty tai tarjoiltu naudanlihaa, jos hänen vuoteensa ja valtaistuimensa eteen levitetään Jaipurin pyhää maata ja jos hän joisi vain Gagnes-joen pyhää vettä.

Tähän tarkoitukseen valmistettiin kolme hopeasäiliötä, joissa kuljetettiin maharajan vettä. Veden lisäksi laivaan lastattiin 75 000 kiloa maharajan muita matkatavaroita. Bombayn rannikon jäätyä taakse merellä nousi kova myrsky ja papit neuvoivat maharajaa pudottamaan yhden kolmesta säiliöstä mereen. Näin tehtiin ja loppu matka sujui suotuisten tuulien alla.

Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort

Zenaha Mahal – naisten osasto

Amber Fortin palatsista osa oli omistettu vain hovin kuninkaallisille naisille ja eunukeille. Kuninkaan huoneet oli yhdistetty hänen vaimojensa huoneisiin yksityisen käytävän kautta. Näin hän saattoi käydä valitsemansa vaimon luona muiden tietämättä. Sanotaan, että kuninkaalla oli hyvä olla 12 vaimoa joista yksi jokaiselle horoskooppimerkille.

Seinistä osa on restauroitu alkuperäisiin väreihin ja maalauksiin. Valitettavasti osin Jaipurin palatseista maalattiin valkoisella kalkkimaalilla Intian itsenäistymisen jälkeen. Tarkoitus oli saada ne näyttämään uusilta, mutta näin jälkikäteen ajatellen, idea oli varsin brutaali.

Aikanaan sisäpihat oli peitetty kankain, jotka estivät suoran auringonpaisteen. Edistyksellinen lämmitysjärjestelmä, missä kuumaa vettä ja ilmaa kierrätettiin lattiassa ja seinissä, piti hovin naiset lämpiminä talven viileämpinä öinä. Kesän kuumalla paksut kiviseinät, seinissä virtaava kylmä vesi ja tuulitornit taas tekivät palatsissa oleskelusta siedettävä. Oviaukkojen edessä oli oljista ja hyvän tuoksuisista yrteistä punottuja mattoja, jotka pidettiin märkinä. Kun tuuli puhalsi niiden läpi, ilma viileni huoneissa.

Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort

Amber Fortissa on kiusallisen paljon alueita, joissa valokuvaus on kielletty

Diwan-e-Khaasi nimisessä osassa palatsia maharaja piti yksityisiä istuntoja hovimiestensä kanssa. Aikanaan sali oli avoin, mutta kun siitä tehtiin museo, seinien holvikaaret muurattiin umpeen. Valokuvaus oli valitettavasti kielletty, muuten olisi saanut otettua hienoja kuvia muun muassa kuninkaallisesta valtaistuimesta ja riikinkukonsulista tehdyistä viuhkoista. Salin seinillä on luonnollisen kokoisia maalauksia Jaipurin entisistä hallitsijoista. Samalla tuli tutkittua syntymä- ja kuolinvuosia. Aika moni kuoli nuorena. Ja osa esim. ihan liikalihavuuden tuomiin terveysongelmiin.

Eräs maharaja, Ishwari Singh (1718-1750), teki joko itsemurhan myrkyllä olleessaan häviämässä sotaa ja hänen 21 vaimoaan tekivät satin miehensä roviolla (polttoitsemurha). Näiden naisten kirkunaa kerrotaan kuuluvan edelleen palatsissa.

Mubarak Mahal

Mubarak Mahal tarkoittaa ”tervetuloa palatsiin” ja aikanaan se on rakennettu brittiläisten vierailevien kuninkaallisten ja virkamiesten vastaanottamista varten. Palatsi on peräisin 1800-luvulla ja sen rakensi maharaja Madho Singh II. Tämä osa City Palacea edustaa rakennuksen eurooppalaistyylistä osaa.

Mubarak Mahal on nyt muutettu maharaja Sawai Mansingh -museoksi, ja se esittelee laajan kokoelman kuninkaallisen perheen asuja, aseita, taideteoksia ja astioita. Valitettavasti kuvaus oli museossa kielletty, mutta mieleen jäi erityisesti Maharaja Sawai Madho Singh I:n uskomattoman kaunis asu.

Jaipur Amber Fort
Jaipur Amber Fort

Peilipalatsi Sukh Niwasista

Peilisali oli Amber Fotissa paikka, mihin maharajat vetäytyivät halutessaan yksityisyyttä. Iltaisin sali ja ympäröivät terassit ja puutarhat valaistiin kynttilöin. Voi vain kuvitella, miten kaunista silloin siellä on ollut. Seinät oli koristeltu peilein ja puolijalokivin. Valitettavasti ihmiset ovat kaivaneet jalokivet mukaansa matkamuistoiksi.

Amber Fortiin tehdään myös iltakierroksia, jolloin voi aistia osittain, millaista palatsissa on ollut öisin.

Jaipur Amber Fort
Peilipalatsi Sukh Niwasista
Jaipur Amber Fort

Pritam Niwas Chowk – Amber Fortin kaunein sisäpiha

Pritam Niwas Chowk on erittäin hienostunut sisäpiha, jossa on neljä 1700-luvulta peräisin olevaa porttia. Aikanaan pihaa on käytetty kuninkaallisiin tanssiesityksiin. Kuninkaalliset naiset katselivat esitystä porttien yläpuolella olevista jharokhanien, ei kivisten ikkunoiden läpi. Naiset näkivät hyvin pihalle, mutta heitä ei voitu nähdä lankaan.

Portit esittelevät eri teemoja neljältä eri vuodenajalta. Luoteisportti edustaa syksyä ja se on koristeltu upealla riikinkukkoteemalla. Portti on omistettu Lord Vishnulle. Lounaisportti, joka on koristeltu lootuksenkukilla ja terälehdillä, kertoo kesästä ja on omistettu Lord Shivalle. Koillisportti on kuvioitu kevätkauden vihreän sävyillä ja omistettu Lord Ganeshille. Deville omistettu lounainen ruusuportti taas on koristeltu talvea edustavilla kukkakuvioilla.

Jaipur Amber Fort

Amber Fortin käytännön kokemuksia

Minulla oli oma opas, joka juoksututti minut läpi suuren kompleksin kolmessa tunnissa. Amber Fort on niin suuri, että siihen kannattaa varata minimissään tuo aika. Opas oli erittäin ammattitaitoinen ja koska liikuimme kahdestaan, pääsimme ohittelemaan sujuvasti isoja ryhmiä ja etenemään rivakasti. Olin itse myös pyytänyt, että esittelyt pidetään suht lyhyenä. Totuus on, että vaikka hän kuinka selittäisi ummet ja lammet, niin eipä niistä myöhemmin puoliakaan muista.

Koko päivän kierroksen, johon siis Amber Fort myös sisältyi, hinta oli 111 euroa. Voi tuntua arvokkaalta, mutta oli jokaisen euron arvoinen. Oma opas ja autonkuljettaja teki raskaasta päivästä paljon siedettävämmän. Kun katselin sateenvarjon perässä kulkevia turistilaumoja, olin erittäin tyytyväinen valintaani.

Isoilla busseilla saapuvat turistiryhmät eivät pääse ajamaan ylös linnoitukselle, joten ihmisten on joko käveltävä, vuokrattava jeeppi tai siirryttävä elefantti-kyytiin (ethän vaan käytä tätä epäeettistä tapaa). Henkilöautolla saapuvien matkalle jää hyvin kuvauksellinen stepwell, eli porraskaivo. Teen siitä aivan oman postauksen.

Itselläni ei ollut mitään ylimääräistä kannettavaa mukana, vain kamera. Pari tuntia pärjää ilman juotavaa, mutta kyllä tuolla hiki tuli. Portaita on paljon ja aurinko on armoton, mutta onneksi varjopaikkoja löytyy myös.

Talvikuukaudet (marraskuusta helmikuuhun) ovat paras aika vierailla Jaipurissa ja myös muualla Rajasthanissa. Sää on kuiva, aurinkoinen ja lämmin. Aavikkoilmaston takia siellä kylmenee iltaisin, joten muista ottaa pusero mukaan! Itse vierailin maaliskuun puolivälissä ja päivän lämpötilat alkoivat nousta jo tuskastuttavan kuumiksi.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

2 comments

Ovet on tehty avattavaksi - TÄMÄ MATKA 11 kesäkuun, 2023 - 11:49 am

[…] Jaipurin Amber Fort -linnoituksessa ovet ovat mahtipontisia. Niistä on kulkeneet hallitsijat ja yhteiskunnan yläluokka. Tavallinen ihminen ei ole niihin saanut koskea, vaan ne on avattu vain käskystä hänelle. […]

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26 huhtikuun, 2023 - 11:38 am

Kieltämättä on kyllä komea linnoitus. Intia on sen kokoine,n ja niin monipuolinen maa, että siellä riittäisi nähtävää useiksi kuukausiksi. Tämäkin olisi sellainen paikka, jossa mielellään kävisin. Tuo olikin hyvä vinkki, että aikaa kannattaa varata vähintään kolme tuntia. Itse olen monesti vielä tuonkaltaisissa paikoissa varsin hidas kulkija. Olisin varmaan itse helposti aliarvioinut ajan määrän.

Reply

Leave a Comment