Jäätie Hailuotoon – Suomen pisin jäätie keskellä Perämerta

by Anna

Jäätie Hailuotoon – 10 km jäistä kaistaa uusiutuvasta luonnonmateriaalista

Jäätie Hailuotoon, Hailuodon jäätie, Hailuodon highway, jääreitti Hailuotoon. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yksi on varmaa. Kyseessä on Suomen pisin jäätie. Kymmenen kilometriä jäistä kaistaa keskellä Perämeren jäälakeutta.

Hailuoto jäätie-19
Hailuoto jäätie-41

Hailuodon jäätielle on helppo ajaa

Hailuoto sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja kyseessä on Suomen neljänneksi suurin saari. Normaalisti Oulunsalon (mantere) ja Hailuodon välillä liikennöivät Finferriesin autolautat, mutta kun talven sääolosuhteet sallivat, avataan 10 km pituinen jäätie Hailuotoon.

Vuonna 2020 jäätie Hailuotoon ei onnistunut. Nyt 2021 pakkanen on paukkunut siihen tyyliin, että jäätien ylläpidosta vastaava Touhu-Palvelut Oy tiedotti Suomen pisimmän jäätien avaamisesta keskiviikkoaamuna 10.2.2021. Pitihän se jäätie nyt lähteä ajamaan.

Jäätielle pääsee, kun ajaa Hailuodon kylttien opastamana kohti lauttarantaa. Hieman ennen merenrantaa kohtaa selkeän opastuskyltin. Sitä vaan auto alas tieltä ja meren jäälle ajamaan. Yli 3500 kg painavilla ajoneuvoilla ei jäätielle saa mennä. Ajoreitit saareen ja saarelta pois ovat erilliset. Koita tähdätä oikeaan kulkusuuntaan.

Hailuoto jäätie-11
Hailuoto jäätie-12
Hailuoto jäätie-13

Kävin ajamassa jäätien Hailuotoon lauantaina 13.2.2021. Jään pinta oli ainakin nyt hyvin tasainen. Paikoin oli isompia pomppuja, mutta ne oli merkitty näkyvästi varoitustötteröin. Möykkyisintä oli rannassa, mutta ei siinäkään nyt mitään isoja ongelmia kummassakaan päässä ollut.

Hailuoto jäätie-15
Hailuoto jäätie-38
Hailuoto jäätie-48

Hailuodon jäätien liikennesäännöt

Jäätie Hailuotoon ja jäärata eivät ole synonyymeja. Jäärata löytyy Oulun Oritkarista Kempeleenlahdelta. Hailuodon jäätie on virallinen tie, jossa on voimassa tieliikennelaki: 

– Suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa
– Ajoneuvojen vähimmäisetäisyys on 50 metriä
– Ohittaminen kielletty
– Pysähtyminen kielletty

Hailuodon puolella saaren läpi kulkeva tie on paikoin mennyt kapeaksi lumen takia ja siellä on voimassa 80km/h nopeusrajoitus. Kannattaa yrittää pitää se oma auto siellä omalla kaistanpuoliskolla ja lopettaa oikominen. Ihan hirvittävästi ei nimittäin kohdatessa ole vastaantulevalla varaa ottaa penkkaan päin.

Jäätie Hailuotoon | Kestääkö se? Voiko jää revetä auton alla? Pitääkö olla koko ajan ikkuna varmuudeksi auki?

Hailuodon jäätiellä voi ajaa turvallisin mielin. Kantavaa jäätä on kaikkialla vähintään 40 senttiä. Kukaan ei ole vielä hukkunut.

Ja sitten ne huonot uutiset. Kyseessä on luonnonmateriaali, joten kaikenlaista voi tapahtua. Veden korkeuden vaihtelut voivat aikaansaada sen, että rannoilla jään ja maan vaihtumiskohdissa jää murtuu. Jäätie voidaan joutua sulkemaan myös väliaikaisesti, jos sinne avautuu railoja tai jäälle nousee voimakkaasti vettä. Joskus myös lumimyrskyt tukkivat tien.

Olisi hyvä, että kuljettajat noudattaisivat nopeusrajoituksia. Ylinopeus aiheuttaa nimittäin jään alla olevaan sulaan veteen aaltoliikkeitä ja siten jään rikkoontumisen vaaran. On myös syy siihen, miksi autojen välin tulisi olla 50 metriä. Jos ajetaan toisen puskurissa kiinni, tulee painoa helposti liikaa samalle alalle. Peräkkäin ajavista autoista jälkimmäisellä on muuten veden ja jään aaltoliikkeen takia suurempi vaara painua jään läpi, joten jätä väliä.

Hailuoto jäätie-44

Jos matkustat lautalla

Finferriesin autolautat liikennöivät Oulunsalon ja Hailuodon välillä jatkuvasti ja noin 25 minuuttia kestävä lauttamatka on ilmainen. Kun saavut lauttarantaan, aja oikeanpuoleisimmalle kaistalle. Lautalle ajetaan henkilökunnan opastuksen mukaisesti. Varmista, että pääset poistumaan ajoneuvosta ainakin toiselta puolelta mahdollisessa hätätilanteessa. Lukitse käsijarru ja pysäytä moottori. Lautalta saa poistua vasta, kun punainen valo lautan päässä on sammutettu ja puomi on nostettu kokonaan ylös.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Jäätie Hailuotoon – päätöspiste | Marjaniemen majakka, 65° 02.4′ N 24° 33,9′ E

Marjaniemi on Hailuodon läntisin paikka ja saaren läpi kulkevan tien päätepiste. Vuosittain Marjaniemen majakassa vierailee n. 800 turistia. Majakka on auki yleensä heinäkuussa pientä pääsymaksua vastaan. Ennen kuin pääsee kiipeämään 110 porrasta ylös korkeuksiin pitää vierailusta sopia erikseen Hailuodon turistipalvelun kanssa,

Koronavirustilanteesta ja ajankohtaisista turvallisuussuosituksista johtuen Marjaniemen majakka on valitettavasti suljettu yleisöltä toistaiseksi.

Untitled
Hailuoto jäätie-23
Hailuoto jäätie-27
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Lue lisää Hailuodosta:

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

20 comments

Pasi 11 maaliskuun, 2021 - 2:36 pm

Jäätie Hailuotoon – päätöspiste Marjaniemen majakka: eikäs päätöspiste oli lauttarannassa?

Reply
Tanja / Please Be Seated for Takeoff 21 helmikuun, 2021 - 2:43 am

Ai että kun olis hauska päästä pitkästä aikaa ajamaan jäätielle! Nuorena tuli ajeltua Tampereen Näsijärven jäätä pitkin kun se lyhensi tosi paljon matkaa Aitolahdelta keskustaan. Ikkuna auki en ajanut, mutta turvavyöt kyllä avasin. Siellä oli myös jäärata, jossa oli pehmeät penkat. Siellä oli kiva käydä ottamassa vähän kisaa.
Hyviä pointteja nuo nopeusrajoitusten noudattamiset ym. Ihan railojenkin varalta on fiksua ajella rauhallisesti.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:57 am

Kiitos Tanja

Tämä hupi loppui valitettavasti hetkeksi. Juuri oli uutinen, että vettä noussut tielle liikaa ja suljettu. Toivotta asti saavat kuntoon vielä.

Reply
Annemaria/Samppanjaa muovimukista 20 helmikuun, 2021 - 11:45 pm

Hmmm. Niin tyhmältä kuin tuntuukin, en uskaltaisi lähteä ajamaan tuota tietä. Hädin tuskin uskallan mennä jäälle edes kävelemään. Miettisin kuitenkin koko ajan kestääkö jää ja miten autosta pääsee jään alla pois. Pysyttelen mieluimmin auton kanssa maan kamaralla 🙂

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:56 am

Kiitos Annemaria

Jäällä käveleminen onkin pelottavaa. Tuo ajaminen ei olut, koska sinä on kulkenut niin monta aura-autoa ym. ennen kuin henkilöautot päästettiin ajamaan.

Reply
INDIVUE 20 helmikuun, 2021 - 11:06 pm

Helsingissäkin on meri jäässä, mutta siltikin lähinnä vain jalankulkijoiden käytössä. Karun kauniita valokuvia nuo viimeiset.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:55 am

Kiitos. Ei taida tulla minkäänlaisia jääteitä Helsinkiin enää. Aikanaan oli muistaakseni Suomenlinnaan.

Reply
Teija / Lähdetään Taas 18 helmikuun, 2021 - 11:14 am

Tämä kuulostaa ihan kamalalta! Siis huikealta, mutta samalla kauhistuttavalta. Minusta jäällä ajaminen on aina ollut jotenkin liian pelottavaa. Ja olen ollut siis vain järven jäällä auton kyydissä, minkä ajattelisin olevan vielä himpun verran turvallisempaa, kun pieni järvi jäätyy aika paljon paremmin kuin meri. Hui sanon minä, mutta huikeaa edelleen samalla 😀

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:54 am

Kiitos Teija

Tämä ei ollut pelottavaa, mutta tajuan hyvin ajatuksen. Onhan se nyt aika hurjaa ajella, kun alla on metreittäin vettä…

Reply
Merja / Merjan matkassa 17 helmikuun, 2021 - 6:34 pm

Yritin muistella juttua lukiessa olenko koskaan käynyt Hailuodossa. Jos olen, niin se on tapahtunut lapsena, selkeitä muistikuvia ei tullut mieleen. Toisenlainen muisto tuli niiltä ajoilta, kun harjoittelin autolla ajamista ja isäpuoli vei minut läheiselle jääradalle. Se on toki eri asia kuin jäätie, mutta siellä sain pyörittää autoa ilman pelkoa että törmäisin kenenkään. Nykyisin tuollaiset pyöritykset eivät taida olla sallittuja, eivätkä ehkä olleet silloinkaan, varsinkaan kun minulla ei ollut vielä ajokorttia.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:53 am

Kiitos Merja

Jääratoja on tosiaan harmittavan vähän. Enää ei saa kuka tahansa aurata merenjäälle autolle uraa, vaan pitää olla kaikenlaisia lupia ym. Olisi hyvä paikka harjoitella.

Reply
Paula - Viinilaakson viemää 15 helmikuun, 2021 - 9:33 pm

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen käydä katsomassa. Olen joskus kuullut tästä ja ollut jäätiellä Kokkolasta Tankarin majakkasaarelle. Amerikkalaiselle miehelleni nämä jäätiet on jotenkin ihan hirmu eksoottisia ja hän olisi varmaan ihan onnessaan jos pääsisi kokemaan tämän. Hän on ihan ihmeissään kun voi kävellä jäällä. Tuo majakkakin on hieno.

Kun olin Google Mapsillä töissä niin nämä jäätiet tuottivat siellä päänvaivaa. Niitä oli hankala laittaa karttaan kun aukiolot oli epävarmat, mutta joissain paikoissa ne olivat oikeasti aika tärkeitä esimerkiksi lossin korvaajia.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:52 am

Kiitos Paula

Heh, voin vain kuvitella tuona karttaongelman. Monta kertaa katsoo sitä Google Mapsin karttaa ja miettii, että miten ihmeessä reitti on laitettu jonkun vesistön yli. Sitten selviää, että siellä on käytössä joku lautta/lossi 1 kk vuodessa.

Reply
Juha 17 huhtikuun, 2021 - 9:52 pm

2003 vuonna ainakin oli jäätie Kokkolassa majakkasaareen. En tiedä onko ollut sen jälkeen kertaakaan.

Reply
Ne Tammelat 15 helmikuun, 2021 - 8:34 pm

Hyviä ja tärkeitä ohjeita jäätiellä ajamiseen. On se sen verran jännää puuhaa, ettei omakaan kerta jäätietä pitkin Kolilta Lieksaan ole unohtunut mielestä. Tosin turvaohjeita en muista olleen noin paljoa ja nopeuttakin taisi olla se 80 km/h.

Hienoja maisemia Hailuodossa ja pakko sanoa, että on kyllä ollut hieno talvi kerrankin myös täällä etelässä.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:50 am

Kiitos

Jäätiellä on tosiaan ihan omat säännöt. Moni kuvittelee että se on joku rallirata, mutta ei tosiaankaan.

Reply
Pirkko / Meriharakka 14 helmikuun, 2021 - 10:34 pm

Saattaisi olla jännittävä kokemus, mutta tuskin nyt ihan vaan sitä varten tuonne nyt lähdemme 🙂
Täällä etelässä voi joinain talvena kävellä ja hiihtää jäällä ja tämä on yksi niistä talvista, että meiltäkin pääsee suoraan ovelta suksilla lyhyelle kävelytien pätkälle ja siitä laskeutumaan jäälle, jossa voi sitten ottaa suunnaksi vaikka parin lähimmän saaren kiertämisen.
Samoja saaria kierrämme joskus kesällä veneellä, joten niiden kiertämisessä suksilla on ihan oma hohtonsa.
Kävelylenkeillä taas on oma hohtonsa pystyä jossain kohdin oikaisemaan jonkun lahden yli sen sijaan, että joutuu kiertämään rantaa pitkin.
Vähän alkuun jäällä liikkuminen hirvittää, mutta yritämme pysyä alueilla, joilla muutkin ovat jo liikkuneet/liikkuvat, ajatuksena, että jos jää on kestänyt nuo kaikki muutkin, niin ehkä sitten meidätkin.

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:48 am

Kiitos Pirkko

Juu, hieman olisi teillä pitkä matka.
Kyllähän se aina vähän mietityttää mennä jäälle. Jäätie on turvallinen, mutta omin päin en lähtisi mikään salmen yli hiihtelemään. Sitä kun ei tiedä koskaan millainen virtapaikka voi olla lumen alla.

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 14 helmikuun, 2021 - 8:40 pm

En ollut tästä jäätiestä ollut kuullutkaan. Tulee lähiaikoina lähdettyä Oulua kohti, niin voisin yrittää sisällyttää tuon jäätien reissuun. Aikataulu on vähän haasteellinen, mutta tuo kuulostaa kyllä todella hauskalta!

Reply
Anna 1 maaliskuun, 2021 - 10:47 am

Kiitos Mikko

Nyt juuri oli uutinen, että vettä noussut tielle liikaa ja suljettu. Toivotta asti saavat kuntoon vielä.

Reply

Leave a Comment