Haluan näyttää sinulle jotain

by Anna | TÄMÄ MATKA

Sanotaan, että naisen ja autiomaan välillä on yhteys. Että autiomaa on kuin naisen sielu: ääretön, aluton, loputon ja ajaton. – Paulo Coelho 

Tämä on Wadi El Gemal National Park – Kamelien laakso

Olen Egyptissä lähellä Sudanin rajaa. On vuosi 2014. Egyptin turistiministeriö on kieltänyt eurooppalaisten asiakkaiden viennin alueelle riskien takia. Matkanjärjestäjällämme on kuitenkin poikkeuslupa retkeen Wadi El Gemal National Parkin alueelle.

Näissä Wadi El Gemal National Parkin maisemissa kulkevat beduiinien lisäksi salametsästäjät. Vartijat ovat juuri saaneet kiinni joukon, joka yritti kuljettaa alueelta pois 150 elävää haukkaa. Rikkaat arabit saapuvat tänne ampumaan eläimiä liikkuvasta autostaan. Aavikolla liikkuvat myös ihmiskauppiaiden luotsaamat kulkueet. Alue on laaja ja valvonta mahdotonta.

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Nämä miehet rakastavat autiomaata

Luonnonsuojelualueen johtaja Mr. Mohamed Gad, on paikallisia. Yhdessä henkilökuntansa kanssa, hän käy raivoisaa taistelua säilyttääkseen alueen luonnontilassa. Korruptoitunut hallinto myisi mielellään luonnopuiston rannat hotelliyrittäjille, mutta alue on tähän asti säästynyt ”punatiilistä”, millä hotellirakennuksia täällä kutsutaan.

Ryhmästämme huolehtimassa on myös ympäristötutkija Mr. Razek Ahmed, sekä joukko kuljettajia ja vartijoita. Leppoisan ulkomuodon alla piilee voimakkaasti tuntevia miehiä, joiden puhe kiihtyy, kun puhutaan turismin hyödyistä ja haitoista. Turismia tänne halutaan, mutta vain sellaista, joka hyödyttää ympäristöä. Ekoturismi ja erilaiset vaellukset ovat tämän alueen tulevaisuus.

Nämä miehet ovat asuneet täällä aina. He ovat beduiineja, sekä eri bedžaryhmien edustajia. Länsimaisen mittapuun mukaan he ovat osin täysin oppimattomia. Jotkut eivät puhu edes egyptinarabiaa, vaan ainoastaan paikallista murretta. Heillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite: suojella ympäristöä, jossa he ovat syntyneet.

Kun pyrimme paremmiksi kuin olemme, myös kaikki ympärillämme muuttuu paremmaksi. – Paulo Coelho

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

”How the hell the Romans knew how to find this place?”

Ei ole niin vaikeapääsyistä kolkkaa, ettei siellä joku olisi ollut jo aikojen alussa. Keskellä kuivinta aavikkoa sijaitsevat Emeraldi kukkulat. Kukkuloiden nimi kertoo ainutlaatuisista jalokivistä, joiden pehmeän, ruohonvihreän värin uskottiin lohduttavan kantajaansa.

Roomalaiset tulivat tänne Punaistamerta pitkin, mutta smaragdeja ei koskaan lähetetty samaa reittiä takaisin. Ne kuljetettiin sisämaitse Niilille ja sieltä kohti Aleksandriaan, ennen laivaamista Välimeren yli Roomaan. Kuumassa ja kuivassa ilmassa rakennukset ja kauppaväylä ovat säilyneet hyvin. Myös temppelit, jotka roomalaiset omivat orjuuttamiltaan egyptiläsiltä omille jumalilleen, ovat jäljellä.

Umm Kabussa, mihin smaragdeja tuotiin vuorilta alas odottamaan kuljetusta, kävelen kivimurskassa, jossa on kissankultaa ja kiviä, joiden vihreä väri paljastaa niiden sisältävän smaragdia. Poimin kappaleita käteeni ja ajattelen hetken olevani rikas. Mohamed murskaa kiven ja näyttää sisältä paljastuvaa smaragdia. Hän pudistaa päätään merkiksi, että kivi ei ole puhdas. En olekaan rikas, mutta poimin taskuuni silti muutaman kiiltävän kiven.

Matkanjärjestäjämme herra Ayman on innoissaan kuin pikkupoika ja hokee kerran toisensa jälkeen: ”How the hell the Romans knew how to find this place?”. Itse en ole enää kovin innostunut. On kuuma. On oikeasti niin kuuma, että ilma väreilee ympärilläni. Kaikesta juomastani vedestä huolimatta en enää hikoile. Mohamed vetäytyy rukoilemaan syrjään. Osa kuljettajista seuraa häntä.

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Kahvista nauttivat kaikki

Lounaalla Muhamed keittää ryhmällemme kahvia paahtaen pavut hiilien päällä ja murskaten ne sitten huhmareessa. Hitaasti hän lisää mausteet; inkiväärin, kaardemumman ja sokerin mustaan kahviin, ja antaa kahvin rauhoittua. Vahva kahvishotti tarjoillaan pienistä kupeista aivan piripintaan kaadettuna.

Mietin, kuinka samanlaisista asioista ihmiset saavat mielihyvää ympäri maailmaa. Kahvin keittäminen täällä ja suomalaisessa metsässä on samanlainen rituaali. Mitä nokisempi pannu, sen varmemmin on keittäjä löytänyt oman tapansa. Varmaa on, että kahvi maistuu parhaimmalta, kun se on valmistettu nuotiolla.

Kun lepotauko on ohitse, kerätään puiden varjosta pois kaikki jäljet käynnistämme. Hiilet haudataan hiekkaan. Luonto suurien akaasioiden ympärillä näyttää koskemattomalta, vaikka tiedän, että täällä vieraillaan viikoittain. Kuten vanha beduiini ei vältämättä tiedä ikäänsä, ei akaasiankaan ikää voida tarkasti tietää. Ei ole olemassa vuosirenkaita joita laskea, sillä puu kasvaa vain silloin, kun sen kohdalle osuu sade.

Sinun täytyy rakastaa aavikkoa, mutta et saa koskaan luottaa siihen täysin, sillä se koettelee miestä jokaisella askeleella ja tappaa sen joka ei ole varuillaan. – Paulo Coelho

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Muistoja muistojen viereen

Löydän maasta ruukun palasia. Niiden vieressä on säilyketölkkejä ja ajattelen keramiikan olevan nuorta. Opas, jonka tehtävänä on katsoa, että en liukastele alas kallioilta tai yllätä kiviä käännellessäni käärmettä päiväuniltaan, toistaa sanaa: romans, romans. Katson käsissäni olevia palasia ja koitan ymmärtää, että ne ovat 3000 vuotta vanhoja. ”Voinko ottaa ne?”, elehdin ja hän elehtii takaisin, ”Ota vaan”. On kuuma. Pieniä kärpäsiä on suussani ja korvissani kasvoja peittävästä huivista huolimatta. Tungen palaset kassiini, kissankullan ja ”smaragdien” sekaan.

Hotellilla tuijottelen saalistani hieman sekavin tuntein. Tajuan kyllä, että ruukunpalasia ei olisi saanut ottaa. Pitäisikö ne jättää hotelliin? Käärin palasten ympärille vessapaperia ja pakkaan ne reppuun. Kotona sijoitan ne vitriiniin hainhampaiden, täytetyn kaimaanin ja kilpikonnan viereen. Nekin ovat vanhoja, isoisäni matkamuistoja ajalta, jolloin matkailun merkitystä paikallisiin ihmisiin ja luontoon ei oltu vielä ymmärretty.

I dream of rain
I dream of gardens in the desert sand
I wake in pain
I dream of love as time runs through my hand – Sting

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Haluan näyttää sinulle jotain

Mohamed

En ole tavannut Mohamedia tuon päivän jälkeen. Hän on kuitenkin edelleen ystäväni. Facebook-ystäväni.

Seuraan Mohamedin periksiantamatonta taistelua salametsästäjiä ja röyhkeää turismiteollisuutta vastaan. Katselen kuvia, joissa hän kiertää paikallisissa kouluissa puhumassa ympäristönsuojelun merkityksestä ja peukutan tilapäivitystä, jossa loukkaantunut gaselli voidaan viimein vapauttaa luontoon. Mikä tärkeintä, saan hänen kauttaan tietoa maan nykytilanteesta. Mohamed on minun linkkini Egyptiin.

Luulen, että Mohamed ei välttämättä ole kovin kiinnostunut minun päivityksistäni. Hän peukuttaa silti tunnollisesti kaikkea, mikä liittyy lapsiini, syntymäpäiviin ja ruokaan. On kuitenkin yksi asia ylitse muiden, joka saa hänet syttymään sydämiin. Ja se on suomalainen lumi ja kuvat Lapista. En ole vielä hennonnut kertoa, että siinä missä hiekkakinokset aavikolla muuttavat vain muotoaan tuulessa ja auringossa, nämä lumikinokset sulavat kerran vuodessa pois.

Minussa ovat tuulet, aavikot, valtameret, tähdet ja koko maailmankaikkeus.
Meidät on luonut sama käsi ja meillä on yhteinen sielu. – Paulo Coelho

Haluan näyttää sinulle jotain

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

23 comments

Poka 10 helmikuun, 2021 - 12:31 am

Hei! Kompastuin blogiisi aivan sattumalta ja myös tähän juttuusi. Hienot kokemukset nyt jo vuosien takaisesta matkasta palasivat mieleen. Tunsin häkellyttävää hyvää oloa siellä aavikolla ja tätä tunnetta en oikein voi verrata muihin matkakokemuksiin. Olenkohan ollut arabi entisessä elämässäni? 😂. Eli tosi voimakkaasti kolahti siellä käynti. Yksi kokemus ylitse muiden oli myös kangastuksen näkeminen hiekka-aavikolla. Eli ihan selvästi siellä välkehti järvi tai jotain vettä ainakin.Niistähän lapsuudessa sai lukea jännitysromaaneista.
Tekisi mieli takaisin Egyptiin käymään, mutta korona ja poliittinen tilanne plus että olen jo 75+ ei tunnu lupaavalta ajatukselta. Sinulle kuitenkin toivon monia antoisia matkoja edelleen!

Reply
Anna 10 helmikuun, 2021 - 5:37 pm

Kiitos Poka

Hienosti sanottu: ”Kompastuin blogiisi”! Kangastukset ovat jänniä. Olen nähnyt niitä myös suola-aavikoilla.
Kaipaan Egyptiin itsekin, mutta tämä korona kyllä sotkee suunnitelmat täydellisesti.

Reply
Punainenmeri - Delfiinejä ja dugong - TÄMÄ MATKA 23 lokakuun, 2014 - 8:51 pm

[…] Haluan näyttää teille jotain […]

Reply
Arja 8 lokakuun, 2014 - 8:36 am

Yhdyn edellisiin kommentteihin – hieno kirjoitus ja kuvat! Tuntui että olisi lentänyt kuivaa hiekkaa silmiin täällä ruudun toisella puolellakin 🙂

Reply
Anna Koskela 15 helmikuun, 2015 - 9:56 pm

Kiitos <3

Reply
Kristian 7 lokakuun, 2014 - 8:48 pm

Yhdyn muiden kommenttien jättäneiden kanssa. Teksti on kyllä niin mukaansa tempaava, että oli ihan mahdotonta lopettaa kesken. Ja Kuvat oli tekstin suola.

Meriretken tekstiä odotellen.

Reply
Anna Koskela 15 helmikuun, 2015 - 9:56 pm

Kiitos <3

Reply
Miika ♥ Gia | matkakuume.net 7 lokakuun, 2014 - 12:18 pm

Hienosti kirjoitettu, ja näyttää todella hienolta kohteeltakin!

Reply
Anna Koskela 15 helmikuun, 2015 - 9:55 pm

Kiitos 🙂

Reply
Sandra 7 lokakuun, 2014 - 6:37 am

Yksinkertaisesti kauneimmin kirjoitettu matkapostaus, mitä olen koskaan lukenut. Kiitos.

Reply
Anna Koskela 7 lokakuun, 2014 - 7:27 am

Kiitos Sandra.

Kauniinpaa kehua en ole koskaan saanut <3

Reply
Surku 6 lokakuun, 2014 - 9:15 pm

Ihana postaus, ei voi muuta sanoa! Jo ennen kuin ehdin lukea sanaakaan, jäin kiinni noihin ensimmäisiin kuviin ja yritin hengittää sisään sitä aavikon tunnelmaa. Ihan hullua, että on niin kiintynyt tuollaiseen paikkaan, jossa jo pelkkä vierailu pistää meidän pohjoisen asukkien kropat koville (joskin tämä kyseinen jääkarhu ei kyllä ole sopeutunut pakkasiin kauheasti paremmin :P).

Voi Egypti. <3 Mietin hetken, että jättäisin kaikki Egypti-postauksesi lukematta, etten ryntäisi samantien lentolippuja varaamaan. 😀 Mutta oikeasti tekee vain hyvää pitää se positiivinen ikävä yllä. Ja terveiset sitä paitsi Nizzasta, että ei tässä ainakaan auringon puutteesta voi juuri nyt valittaa. 😉

Reply
Anna Koskela 7 lokakuun, 2014 - 7:26 am

Kiitos.

On todella omistuista, että autiomaahan voi olla tunneside, vaikka asumme täällä kinosten keskellä. Se on joku ihmellinen tunnetila, joka oli ainakin minulla vain piilossa odottamassa löytymistään.

Itse teen muuten ihan samaa, eli jos näen jutun paikasta johon kaipaan, ainakin pitkitän sen lukemista, koska tiedän että se voi johtaa lentolippujen tilaamiseen.

Ei ole Nizza huono, ei… 😉

Reply
Lotta Watia | Unagidon 6 lokakuun, 2014 - 7:58 pm

Upeita kuvia ja mielenkiintoista tekstiä. Katsoin juuri joku aika sitten BBC:n Africa-dokkarisarjan, jonka vuoksi tuli ihan hirveä hinku kiertämään tuota vielä tuntematonta mannerta. Dokumentin Sahara-jaksossa kerrottiin, kuinka keskipäivän aurinko porotti niin kovasti, että kaikista lämpöä kestävin ötökkä, ”hopeamuurahainen”, pystyi olemaan ulkona kolostaan vain kymmenen minuutin ajan. En siis yhtään epäile, etteikö siellä suunnalla olisi kuuma.

Reply
Anna Koskela 6 lokakuun, 2014 - 8:49 pm

Kiitos Lotta!

Olen jonkun verran kiertänyt Afrikkaa ja ihan rehellisesti en kamalasti pidä mantereesta kokonaisuudessaan. Egypti ja Marokko ovat kuitenkin aivan mielettömän hienoja paikkoja.

Tuo kuumuun on jännä asia. Ensin hikoilee kuin pieni possu. Hiki valuu pitkin otsaa silmiin ja nenänstä suuhun. Vaikka juo koko ajan, jossain vaiheessa hikoilu loppuu ja ei ole edes pissihätä. Sitä vain juo ja juo ja toivoo, että nestemäärä riittää. Itse sekoitin koko ajan nesteeseen myös valmista nesteytysjauhoa (siis suolaa ja sokeria).

Kun palasin hotellille sain ihan hirveän horkan. Eli kaikesta juomisesta huolimatta join liian vähän.

Reply
Kthetraveller 6 lokakuun, 2014 - 10:48 am

Wau. Mieletön teksti, mielettömät kuvat. Tunnelma tuli tänne ruudun toiselle puolelle ja hattua täytyy nostaa sinulle kun tuon retken teit. Itseltäni se olisi jäänyt todellakin tekemättä 😉

Reply
Anna Koskela 6 lokakuun, 2014 - 8:34 pm

Kiitos! Tästä oli helppo kirjoittaa.
On vielä yksi aihe, josta haluan kirjoittaa samalla intohimolla ja se on meriretki, jonka teimme.

Juu, ei tuonna kannata lähteä, jos olosuhteet ja idea ei tunnu omalta. Jossain vaiheessa kyllä mietin myös omaa jaksamistani. Mutta selvisin!

Reply
Annika - Tarinoita Maailmalta 6 lokakuun, 2014 - 3:32 am

Olipas mielenkiintoinen kirjoitus! Ja upeita kuvia, niin kuin yleensäkin. Itsekin yön aavikolla viettäneenä yhdyn tuohon, että helppoa se ei kyllä ole, mutta kaiken vaivan arvoista!

Reply
Anna Koskela 6 lokakuun, 2014 - 8:40 am

Kiitos!

Ken on aavikolla ollut tajuaa mistä kirjoitan. Että se ei ole helppoa, vaan vaikeaa ja raskasta, mutta samalla kokemus, jonka edestä on valmis kokemaan vaivaa.

Reply
Maarit Johanna 6 lokakuun, 2014 - 2:44 am

Vau. Ei löydy sanoja. Upeaa tekstiä ja mielettömät kuvat. Kuin olisi itse ollut paikalla…

Reply
Anna Koskela 6 lokakuun, 2014 - 8:39 am

Tuo on jotain sellaista, jonka toivoisin jokaisen ihmisen kliseisesti kokevan ”kerran elämässään”.

Upeaa, ihanaa, unohtumatonta.

Reply
Satu VW / Destination Unknown 5 lokakuun, 2014 - 10:19 pm

Upeasti kirjoitettu kokemus Anna ja hienoja kuvia taas! Melkein teki mieli lähteä Egyptiin 🙂 Mutta ehkäpä silti haaveilen hieman kylmemmistä kohteista, mieluummin palelen kuin hikoilen! 😉

Reply
Anna Koskela 5 lokakuun, 2014 - 10:30 pm

Tästä oli niin ihana kirjoittaa. Naisilla ja autiomaalla täytyy olla oikeasti joku yhteys, sillä tuntui kuin sanat olisivat olleet valmiina.

Ei kun tuonne vaan. Miten olisi pieni pyöräily 😉

Reply

Leave a Comment