Gdańskin hyvät ravintolat houkuttavat kaupunkiin

by Anna

Gdańskiin voi hyvinkin lähteä vain herkuttelemaan

Gdańsk ei vielä muutama vuosi sitten ollut mikään kulinarismin aarreaitta. Nykyisin Gdańskin hyvät ravintolat houkuttelevat lähtemään koska tahansa kaupunkiin käymään.

Kun edellisen kerran kävimme kaupungissa vuonna 2017, kiinnostus oli joulutorissa. Nyt syyskuussa 2019 lähdimme matkaan tarkoituksena vain herkutella. Hintataso on edelleen edullinen (kallein illallinen maksoi 40 euroa), kivoja ravintoloita tulee jatkuvasti uusia ja kaupunki on täynnä hyviä leipomoita, joista saa ostettua ihania piiraita ja kakkupaloja kämpille.

Pierogarnia Mandu – Gdańskin suosituin

Kun puheeksi tulevat Gdańskin hyvät ravintolat, on yksi yleensä maininnoissa ylitse muiden. Gdańskin suosituin pierogi-ravintola lienee Pierogarnia Mandu. Puolalaisia pierogeja eli käsintehtyjä taikinanyyttejä kaikilla mahdollisilla täytteillä. Englanniksi kyseessä on dumplings ja suomeksi sana kai kääntyy keitinpiiraiksi.

Taikinan sisään voidaan kätkeä lihan lisäksi vaikka maalaisjuustoa, sieniä, pinaattia, lohta, tofua ja tietenkin erilaisia kasviksia. Nyyttejä tehdään uppopaistamalla, höyryttämällä, uunissa, keittämällä jne. ja niitä on kaiken kokoisia.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen on Chinkali niminen viritelmä, jossa taikinan sisään on leivottu myös herkullista keitinlientä. Näitä olen syönyt myös Aasiassa mm. Jakartassa ja Singapressa ”Michelin tähti” Din Tai Fung -ketjun ravintolassa. Ne ovat aina yhtä hyviä. Tosin aasialaisessa versiossa kuori on paljon ohuempi.

Pierogit tarjoillaan yleensä erillisen kastikkeen kanssa, mutta joissain annoksissa ne on upotettu keittoon tai sienikastikkeeseen. Jälkiruuaksi voi ottaa nyyttejä, joiden sisällä on vaikka marjoja tai banaania ja suklaata.

Kävimme tässä ravintolassa kahdesti ja toimme pierogeja myös kotiin. Kannattaa käväistä, etenkin jos ei ole aiemmin nyyttejä popsinut. Paikka on _erittäin_ suosittu, joten illasta pöytävaraus on tarpeen. Ravintola sijaitsee hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Paikan kotisivut.

Gdańskin hyvät ravintolat

Gdańskin hyvät ravintolat | Familia Bistro Garbary

Toinen hyvä pierogi paikka on Familia Bistro Garbary. Ravintola kertoo tarjoavansa myös osittain liettualaista ruokaa, mutta minulle jäi kyllä epäselväksi mikä oli puolalaista ja mikä liettualaista. Kaikki oli hyvää.

Me söimme Kibins nimisiä uunissa paistettuja piiraita (oikein hyviä) ja Mantas nimisiä höyrytettyjä nyyttejä (pettymys mausteiden suhteen, eli mauttomia). Nämä ovat isoja kooltaan, eivät sellaisia yhdellä haukulla puraistavia. Kastikkeissa on muuten sitten ihan kunnolla valkosipulia. Paras annos oli punajuurikeittoon heitetyt pienet lihanyytit. Se taisi olla sellainen liettualainen annos.

Ravintola sijaitsee vanhankaupungin kultaisesta portista 50 metriä sivukujalle. Paikan kotisivut.

Gdańskin hyvät ravintolat
Gdańskin hyvät ravintolat
Gdańskin hyvät ravintolat

Gdańskin alueen bravuuri on tietenkin kala 

Motławan jokirannalla ja meren äärellä kun ollaan, niin Gdańskin hyvät ravintolat tarjoilevat bravuurinaan tietenkin kalaa.

Długi-aukiolla on Elephant Club niminen ravintola, joka onnistui paistetun taimenen kanssa erinomaisesti. Menimme sinne hieman epäluuloisena, koska paikka näytti minusta drinkkipaikalta, mutta poistuimme vatsat täynnä ja tyytyväisenä.

Motława-joen reunalla on kymmenittäin ravintoloita, joihin voi esimerkiksi hoippua saatuaan yliannostuksen Toisen maailmansodan museosta. Joissain paikoissa sai vain kovin ”turistimaisia” annoksia (harrastin ruokavakoilua terasseilla), mutta pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme kokeilla kahta rannan ravintoloista. Syy oli, että Teppo halusi syödä ruijanpallasta ja sitä ei kovin monesta paikasta ollut tarjolla.

Ruijanpallas on rasvainen kampelakala, joka voi kasvaa todella suureksi (300 kg). Sen liha on hyvin maukasta, mutta Pohjois-Atlantilta pyydetty ruijanpallas luokitellaan uhanalaiseksi. Pohjois-Norjan rannikon kalakannat ovat kunnossa. Tähän kalaan törmää ravintoloissa varmiten juuri Saksan tai Puolan rannikolla. Sen kanssa juomaksi sopii erinomaisesti vaalea lager tai pils.

Gdańskin hyvät ravintolat | Restauracja Zuraw

Restauracja Zuraw on pieni ravintola, jonka toisessa kerroksessa on söpö terassi. Lounastamisen ehtona olikin, että saisimme sieltä pöydän. Nuoret puolattaret hoisivat tarjoilun mutkattomasti ja nopeasti. Oikein mukava paikka syödä, kunnes paikalle saapui saksalaisretkue.

Paikan perinteinen kalakeitto oli paras syömäni. Ihanasti tosi ohutta suolakurkkua, porkkanaa, kesäkurpitsaa, lohta ja jotain muutakin kalaa tomaattisessa liemessä.

Haliputti annos oli kaunis. (Ja tiedän, että oikea nimi on halibut, mutta haliputti kuulostaa vaan hauskemmalta.) Kala oli kypsyydeltään täydellinen ja raaka-aineiltaan moitteeton. Sen kaverina tarjoiltiin sitruunarisottoa, joka oli minun makuuni liian vahvaa, mutta Teposta hyvää.

Gdańskin hyvät ravintolat
IMG_E2063
IMG_2054

Gdańskin hyvät ravintolat | Zafishowani Restaurant

Zafishowani Restaurant on selkeä fine dining -ravintola Motława-joen reunalla. Paikka järjestyi illalla klo 19 aikoihin tuurilla ilman pöytävarausta. Puolituntia myöhemmin ei olisi ollut enää mitään mahdollisuuksia, sillä ravintola pamahti täyteen asiakkaita hetkessä.

Äärettömän tehokas tarjoilijatar toi pöytään kokin tervehdyksenä pienen annoksen riimilihaa. Alkupaloina söimme liekitettyjä katkarapuja, tomaattisalsan, sitruunabasilikan ja avokadovaahdon kera. Toisena annoksena oli perinteinen kalakeitto. Keitto oli hyvä, mutta siinä oli pahis varsiselleriä.

Ruijanpallas oli saanut seurakseen villivalkosipulipestoa, karamellisoituja porkkanoita ja kunnon pottumuussia. Annos ei ehkä ollut yhtä kaunis, kuin edeltävässä ravintolassa, mutta maku oli vieläkin parempi. Edellinenkin annos oli jo erittäin hyvä, joten minulla loppuvat adjektiivit halibutin kehumiseen.

Gdańskin hyvät ravintolat
Halibut placed on wild garlic pesto with caramelized carrots and mashed potatoes

Osin annokset tuntuivat koostuvat hieman liiankin monesta komponentista. Taimen oli kyllä hyvää, mutta ehkäpä tässä oli muutama maku liikaa? Mitenhän tämän nyt edes suomentaisi… Taimenfilee Zielenica-tilalta Kindziuk-makkaralla (liettualainen makkara) ja pähkinöillä, tarjoillaan vuohenjuusto-Piwoszek (ilmeisesti olutmerkki) -kastikkeessa, helmiohran, paistetun mustajuuren ja omenan kanssa.

Gdańskin hyvät ravintolat
Trout fillet from Zielenica Farm with Kindziuk sausage and nuts, served on goat cheese Piwoszek sauce with pearl barley, fried scorzonera and apple.

Paikan kotisivut

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

8 comments

Gdańskin joulutori - Ihana kohde talviviikonlopulle - TÄMÄ MATKA 13 lokakuun, 2019 - 10:17 am

[…] lähellä, yhteydet sinne ovat hyvät, hintataso on edelleen edullinen ja kaupungista löytyy laaja kattaus mukavia ravintoloita. Vanhakaupunki on kompakti, joten kävelukatujen ja museoiden kiertäminen sujuu näppärästi […]

Reply
Kohteena maailma / Rami 6 lokakuun, 2019 - 10:43 pm

Tämäpä oli hyvä postaus ja täytyy laittaa muistiin, kun Gdansk on ollut tässä tapetilla pitkään. Juuri kotiuduin makumatkalta Lontoosta, Gdansk näyttää sopivan sellaiseen myös. Kivan oloisia ravintoloita ja herkullisen näköisiä annoksia – thx vinkeistä!

Reply
Suvi / Suvin Matkassa 6 lokakuun, 2019 - 9:23 am

Yhdyn niin tähän, että Gdansk sopii herkutteluun täydellisesti. Olimme helmikuussa Gdanskissa ja söimme viikonlopun aikana aivan mielettömiä ruokia!! Yksi paikka jäi mieleen ylitse muiden, se oli juuri tuossa Motława-joen reunalla, nimeltään Prologue. Nyyttejä emme maistelleet, mutta ne menee ensi kerralla ehdottomasti testiin, niin herkullisilta nuo kuvat näyttää!

Reply
Gdańskin vanhakaupunki - Paras viikonloppukohde? - TÄMÄ MATKA 5 lokakuun, 2019 - 9:24 am

[…] on lähellä, yhteydet sinne ovat hyvät, hintataso on edelleen edullinen ja kaupungista löytyy laaja kattaus mukavia ravintoloita. Vanhakaupunki on kompakti, joten kävelukatujen ja museoiden kiertäminen sujuu näppärästi […]

Reply
Eveliina | Korkkarit rinkassa 2 lokakuun, 2019 - 9:22 am

Ompa metkaa, etten ole aiemmin Gdanskia ihan ruokamatkamekaksi ristinyt, mutta näemmä sitä aina oppii uutta! Onneksi tuonne pääsee monesti Turusta jopa edullisemmin lentämällä, kuin junalla Helsinkiin. Ainakin vielä! Ihania reissuja teille!

Reply
Anna 13 lokakuun, 2019 - 10:54 am

Kiitos Eveliina

Turusta on tosiaan todella edullisia lentoja ajoittain. Harmi kun itse asuu täällä pohjoisessa…

Reply
Miraorvokki/Pöndekengissä 2 lokakuun, 2019 - 8:40 am

Tämä oli vallan hyvä postaus, pitää laittaa talteen! Gdańsk on nääs ollut suunnitelmissa. Tai vähän vielä pyöritellään parin muun kaupunkikohteen kanssa, mutta tämä oli hyvä lisä siihen, kun mietitään seuraavaa kohdetta ”vähän lähempää”. Tuota Zurawin kalakeittoa pitäisi ainakin ehdottomasti testata.

Reply
Anna 13 lokakuun, 2019 - 10:53 am

Kiitos Mira
Yritin tehdä kotona vastaavaa kalakeittoa, mutta ei se oikein lähtenyt… Parempi vaan mennä paikan päälle syömään 😀

Reply

Leave a Comment