Füssen, karkkivärejä Baijerin Alpeilla

by Anna

Füssen on juuri sellainen saksalainen pieni kaupunki, jollaiseksi moni luultavasti saksalaisen pienen kaupungin mielikuvissaan mieltää. Säntillinen, siisti ja täynnä värikkäitä taloja. Löytyy nahkahousuja, pensioneita, barokkia, biergarteneita ja Wiener Schnitzeliä.

Füssen

Füssen

Füssen

Untitled

Untitled

Füssen on Saksan Romantische Strassen päätepiste

Füssen sijaitsee Saksan vehreässä Baijerissa, vain muutaman kilometrin päässä Itävallan rajalta. Kaupunki on Saksan Romantische Strassen, eli 350 kilometriä pitkän teemareitin päätepiste. Romanttisia taloja, sekä karkkivärejä ei tästä kaupungista tosiaankaan puutu. Pisteenä i:n päälle, Füssenin takana siintävät jo upeat Alpit.

Füssenista tekee kauniin, paitsi hyvin säilynyt keskiaikainen arkkitehtuuri, myös käsittämättömän turkoosi, Alpeilta alkunsa saava Lech-joki. En tiedä, miksi Lech on niin kovin upean värinen juuri Füssenin kohdalla. Ehkäpä joen pohjalla olevalla vaalealla soralla on jotain tekemistä asian kanssa. Muualla joki virtaa paljon ruskeampana. Joen rantaa reunustavat hienot kävelytiet ja hotelleista tai pyörävuokraamoista saa vuokrattua sähköpyörän, jolla pääsee polkaisemaan pidemmälle lenkille.

Füssen

Füssen

Füssen

Füssen

Füssen

Füssen

Füssen

Füssen

Füssenista löytyy hotelleja laidasta laitaan

Füssenissa on erittäin paljon hyvää majoitusta tarjolla. Hintatasoltaan kaupunki ei ole mikään halvin mahdollinen. Baijerin tämä osa, sekä Itävalta eivät muutenkaan sovi budjettimatkailijoille. Alueella panostetaan mm. erittäin korkealaatuiseen maaseutumajoitukseen, jota ei kannata sekoittaa mihinkään kotikutoiseen B&B majaan. Yön hinta keskellä peltoja voi olla hyvinkin 300 euroa. Sillä saa sitten hengittää raikasta Alppi-ilmaa, syödä aamiaiseksi über-terveellistä luomu-ruokaa lähikylästä ja nautiskella bio-viinejä takan ääressä.

Olemme yöpyneet kolmesti Füssenissa ja kaksi hotellia voi ihan mainitakin. Vital Hotel Wiedemann sijaitsee noin kilometrin päässä Füssenin keskustasta keskellä metsää ja sen parvekkeita kelpaa ihailla Baijerin Alppeja. Yö aamiaisineen n. 150 euroa. Luitpoldpark-Hotel sijaitsee Füssenin vanhassakaupungissa. Auton saa helposti parkkihalliin. Yö aamiaisineen n. 120-150 euroa ajankohdasta riippuen.

Lech-joki

Vital Hotel Wiedemann

Vital Hotel Wiedemann

Luitpoldpark-Hotel

Füsseniin tullaan linnojen takia

Moni saapuu Füsseniin linnojen takia. Baijerin hullu kuningas Ludvig II rakennutti aikoinaan kaupungin viereen linnoistaan kuuluisimman. Satulinnaa muistuttava ja Disney World -huvipuistoihin kopiona päätynyt Neuschwanstein on Baijerin suosituin nähtävyys. Füssenin kupeessa sijaitsevassa linnassaan Ludvig II vietti osan nuoruuttaan. Näköetäisyydellä Neuschwansteinista sijaitsee myös Hohenschwangau, Ludvig II:n isän Maksimilianin rakentama kesälinna.

Untitled
Neuschwanstein
Neuschwanstein

Untitled

Untitled

Schloss Linderhof

Neuschwanstein ja Hohenschwangau ovat upeita ulkoapäin, mutta Schloss Linderhof, näistä minusta paras vierailukohde sisältä. Linna on pienin kolmesta kuningas Ludvig II:n itselleen rakennuttamista palatseista ja ainoa, joka valmistui kuninkaan elinaikana ja jossa hän oikeasti asui. 

Tässä linnassa Ludvig teki yöstä päivän. Hän heräsi iltapäivällä ja nautti aamiaisen. Kello kahdeksalta (illalla) saapui hallitussihteeri. Sitten seurasi päivällinen, joka katettiin keittiössä pöydälle ja nostettiin lattian alta saliin. Koska kuninkaalle kelpasi vain paras seura, hän yleensä seurusteli mielikuvitusvieraidensa kanssa syödessään. Linnassa noudatettiin ranskalaisen hovityylin mukaisia 1600-luvun käytöstapoja.

Schloss Linderhof on ulkoa vaatimattomampi kuin esimerkiksi Neuschwanstein, mutta sisältä se on täynnä kultaa ja norsunluuta, peilejä ja kattokruunuja.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

27 comments

Anna K. - Kaukaa haettua 25 toukokuun, 2019 - 7:38 pm

Hyvä aloitus, juuri tällaiseksi minäkin saksalaisen pikkukaupungin kuvittelen! Ihastuttava! En ole vielä kertaakaan ollut Saksassa ja just tällaiseen paikkaan haluaisin. Jo otsikosta muistin, että olen tämän Füssenin painanut mieleeni, oon sen varmaan jostain kuvasta bongannut. Ihana tuo joen väri. Voisiko ehkä pohja olla vaaleaa hiekkaa tai kiviä? Hauska yksityiskohta myös tuo kuninkaan mielikuvitusseura ja outo vuorokausirytmi. Kun on kuningas, niin voi päättää, että yöstä tehdään päivä.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 7:49 am

Kiitos Anna

Siis mitä? Et kertaakaan ole ollut Saksassa. Nyt äkkiä sinne!

Joo, luulen että joen pohja on sellainen (jotain vaaleaa), että vesi ja aurinko jotenkin saa sen värin muuttumaan. Jos on mutapohja, niin vesi menee sitten ruskeampaan päin.

Reply
Eve, Jetlaggies 25 toukokuun, 2019 - 2:00 pm

Oma alppikuumeeni sen kun nousee ja piti heti tsekata osuisiko Füssen meidänkin tämän kesän alppien road tripille. Ollaan menossa kuitenkin Münchenistä Itävallan Alpeille, joten tämä kutkuttava paikka jäänee ensi kertaan. Miten mielettömiä maisemia ja tunnelmaa! Nahkahousut ansaitsevat aina oman mainintansa, tietenkin:D:D:D

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 7:54 am

Kiitos Eve

Meidän piti ajaa Muncheniin takaisin Innsbruckin kautta Itävallan Alpeille, mutta siellä satoi lunta. Tultiin sitten Pohjois-Italian kautta samaa reittiä takaisin, kun mentiinkin.

Nahkahousut! 😀

Reply
Tiina Johanna / Kookospalmun alla 25 toukokuun, 2019 - 1:32 pm

Voi että noita upeita maisemia! Vielä toistaiseksi olen aina vain ihaillut näitä maisemia instagramista ja onhan Neuschwanstein yksi hienoimmista kuvauskohteista, mitä instagramissa tullut vastaan (noin linnoja ajatellen). Kuvasi saivat ihan tekemään mieli mennä jopa uimaan tuonne maisemiin. 🙂 Budjettimatkaajana joudun ehkä vielä tovin jos toisen odottamaan näihin maisemiin matkailua, mutta ihana saada fiilistellä tulevaa odotellessa! Varmasti upea kokemus ollut.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:03 am

Kiitos Tiina

Kyllähän tuolla löytyy edullistakin majoitusta, mutta siihen on syynsä, miksi moni telttailee tuolla. Jos vain mahdollista, niin kesäsesongin ulkopuolella. Silloin hinnat laskevat selvästi.

Reply
Emilia/Merkintöjä maailmasta 24 toukokuun, 2019 - 4:44 pm

Ihana palata Fussenin tunnelmiin! Viime kesänä olin tuolla roadtripilla ja linnatkin tuli tutuksi. Muistan, että olin niin fiiliksissä ja olen edelleen. Tuo joki oli niin kaunis Fussenissa ja samaa mieltä Linderhofista. Tosi mielenkiintoinen paikka tarinoineen sisältä ja ulkona oli kaunis puutarha ja maisemat. Toivottavasti vielä uudelleen joku päivä noille suunnille 🙂

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:04 am

Kiitos Emilia

Füssen on kyllä niin söötti. Ja joki! En ymmärrä, miten se voi olla nin turkoosi.

Reply
Anni | Rajatapaukset 22 toukokuun, 2019 - 6:09 pm

Onpas sievää! Saksan eteläosat ovat minulle aikalailla tuntemattomia, mutta Romantische Strassesta olen sentään kuullut. Reittejä on näköjään joka lähtöön, tuo parsareitti kuulostaa hauskalta 😀

Reply
Miia / mielenmaisemakuva 25 toukokuun, 2019 - 10:32 pm

Todella kaunista! Saksassa en ole vielä kerennyt liiemmin matkailla, mutta pitää ottaa tämäkin joskus asiaksi. Elämyksenä tuollainen luxus-maaseutumajoitus olisi varmasti omaa luokkaansa 🙂

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 7:47 am

Kiitos Miia

Saksa on mahtava matkailumaa. Sillä on vain hieman sellainen tylsä leima, mutta ei todellakaan pidä antaa sen hämätä.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:05 am

Kiitos Anni

Reittejä tosiaan löytyy. Oli siellä joku juustoreittikin 😀

Reply
Anna-Katri / Adalmina's Adventures 21 toukokuun, 2019 - 8:45 pm

Nämä saksalaiset kylät ovat kyllä niin sympaattisia ja jotenkin hämärästi nimi Fussen kuulosti tutulta – ja oikeassa olin kun näin postauksen kuvasi, tuttuja maisemia useamman vuoden takaiselta roadtripiltä. Tuo veden sävy on kyllä huikea!

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:06 am

Kiitos Anna-Katri

Oli kylät stten barokkikyliä tai täynnä ristikkotaloja, niin aina yhtä hurmaavia!

Reply
Anmarien 21 toukokuun, 2019 - 4:22 pm

Mulla tuntuu olevan Saksaan tälläinen hämmentävä suhde, etten maasta pidä, mutta sinne aina päädyn silti uudelleen matkustamaan. Saksan linnat on kyllä tehneet vaikutuksen ja historiasta ja tarinoista innostuvalle matkaajalle mielestäni Saksan pararasta antia.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:08 am

Kiitos Anmarien

Saksa on mahtava matkailumaa, mutta eihän se aina voi miellyttää. On siellä paljon kaupunkeja, joille en lämpeä lainkaan, vaikka monet hehkuttavat. Esim. Berliini on sellainen iki-inhokki mulle.

Reply
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 21 toukokuun, 2019 - 9:52 am

Ihanan näköistä! 🙂 Tuolla Neuschwansteinin linnalla kävin vuosi sitten helmikuussa ja oli kyllä mielenkiintoisen näköistä myös talvella. Toki kesällä varmasti paljon mukavampaa! 😀 Heinäkuussa saattaa tulla matka Itävaltaan, joten en malta odottaa Alppi maisemia! 🙂

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:09 am

Kiitos Sandra

Talvella tuo on kyllä varmasti hieno myös. Lumi tekee kaikesta niin kauniin.

Reply
Espanjaan 20 toukokuun, 2019 - 7:54 am

Voih, Füssenin seuduille olisi kiva palata. Kävimme joskus kaaaauan sitten, kun nykyisin perheelliset lapsemme olivat vielä sen verran pieniä, että kulkivat mukanamme. Nuo linnat olivat heillekin elämys. Saksa on muutenkin jatkuva suosikkimme monessa suhteessa.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:00 am

Saksa on mahtava matkailumaa. Ehdottomasti yksi meidänkin suosikeistamme.

Reply
Asko Leppilampi 20 toukokuun, 2019 - 7:34 am

Füssenin muistan elävästi vihkosta, johon suunnittelin 1. automatkaamme Romanticshe Strassea pitkin 80-luvulla. Neuschwanstein piti käydä katsomassa lasten kanssa. Kaunis oli reitti. Füssenistä en muista mitään.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 8:00 am

Kiitos Asko

Neuschwanstein on kyllä sellainen tietynlainen must kohde.

Reply
Mari 19 toukokuun, 2019 - 5:04 pm

Kauniita kaupunkeja ja maisemia todellakin. Olemme joskus ajelleet tuolla, tosin ihan Fûsseniin saakka emme tuota romanttista reittiä silloin ajelleet. Joskus tuonne suuntaan pitää vielä palata.

Reply
Anna 26 toukokuun, 2019 - 7:59 am

Kiitos Mari

Füssen sijaitsee hieman hankalasti niin lähellä Itävallan rajaa, että pitää sitten olla jo melkein matkalla pois Saksasta, jos sinne päätyy. Mutta seuraavalla kerralla sitten 🙂

Reply
Jenni / Unelmatrippi 19 toukokuun, 2019 - 1:30 pm

Tuolla seudulla on todella kaunista ja Romantische Strasse on ehdottomasti suositeltava autoreitti! Me olemme ajelleet sitä parikin kertaa, koska ei siihen vielä kerrasta kyllästy (jos koskaan). Füssenissä en ole varsinaisesti koskaan yöpynyt vaan lähikylässä leirintäalueella, mutta kävimme sitten muuten vain Füssenissä katselemassa. Nätti kaupunki!

Reply
Anna 20 toukokuun, 2019 - 7:45 am

Noita teemareittejä on Saksassa hengästyttävä määrä. Itse olen tämän romanttisen reitin lisäksi kiertänyt pätkiä Burgenstraße eli linnareitistä, osan Badenin viinitietä ja osan Saksan Alppitietä. Katselin, että tuolla on yli 70 (!) erilaista teemareittiä, kuten: Lower Saxony Asparagus Route ja Thuringia Route of Human Rights and Democracy.

Reply
Jenni / Unelmatrippi 21 toukokuun, 2019 - 8:34 pm

Joo, niin on. Mekin olemme ajaneet useaa eri reittiä, mutta Romanttinen tie taitaa kuitenkin olla ainoa, jonka olemme ajaneet päästä päähän.

Reply

Leave a Comment