Furka Pass, Sveitsi 2431 metriä TOP 10 maisemareitti.

by Anna | TÄMÄ MATKA

Furka Pass, Sveitsi 2431 metriä.

Furka Pass, Sveitsi 2431 metriä. | Genevenjärven itäpäästä löytyy ensin ihana pieni Sionin kaupunki ja sen jälkeen upea alppitie läpi Furkasolan. Furkasola eli Furka Pass sijaitsee Sveitsissä Wallisin ja Urin kantonien välillä ja sen korkein kohta on 2431 metrissä. Maisemareitin pituus on mukavat 40 kilometriä.

Furka Pass on arvioitu TOP10 maisemareitiksi monilla autoilusivustoilla.

Estimated reading time: 7 minuuttia

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass | Jäätikköä ja Bondin seikkailuita.

Reitiltä on huimat näkymät jäätikköisille Bernerin Alpeille sekä Rhonen jäätikölle. Vielä 1900 -luvun alussa jäätikkö valua alas 1700 metriin. Nykyisin jäätikön reuna kulkee 2300 metrissä.

Vaikka jäätikkö on kutistunut, riittää lunta silti keskellä kesääkin reitillä. Kymmenisen vuotta sitten olimme liikenteessä niin aikaisin keväällä, että jouduimme odottamaan, kun aura-auto pukkasi tielle vyöryneitä lumikasoja pois. Todella jykevät lumiesteet ovat talvella tarpeen.

Solan kautta kiemurtelee valtatie 19 (H19). Tällä samalla tiellä kurvaili James Bond elokuvassa 007 ja Kultasormi vuonna 1964. Tiellä kurvailee edelleen hieman erikoisempia menopelejä.

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass | Talvella solatien sijaan junalla.

Solatie on talvisin suljettu. Silloin Urin kantoniin pääsee Valaisista vain Furkan pohjatunnelia pitkin junalla. Viime vuosina katkos on kestänyt noin seitsemän kuukautta, lokakuulta kesäkuun alkuun.

Koska olimme autolla liikenteessä, en ollut se kummemmin selvitellyt maisemajuna mahdollisuuksia. Jossain takaraivossa oli kuitenkin tieto, että täällä liikennöisi myös museojuna. Ja siellähän se oli. Sopivasti asemalla kuvaamista varten. Furka Cogwheel Steam Railway on turistikäyttöön kunnostettu hammasratajuna. Tämä ihanuus puksuttaa, puhisee ja vislaa n. 19 km pitkän radan Furka Pass:in upeissa maisemissa. Korkein asema on 2163 metrissä.

Pysähdyimme katsomaan sen lähtöä asemalta ja tuli huomattua, että veturin kohdalla ei kannata seistä. Korvat soivat vielä monen minuutin jälkeen vihellyksestä. Juna ja me etenimme samaa tahtia rinnettä ylös pitkän matkaa. Savu ja vihellykset paljastivat aina, missä juna puksutteli. Kadotin junan näköpiiristä vasta hieman ennen huippua.

Tien vierellä ja välillä tielläkin oli lehmiä. Jokaisella roikkui kaulassa valtavan iso kello, josta lähtevä ääni taatusti kuului riittävän kauas. Siellä täällä tien vierellä oli jo toimintansa lopettaneita hotelleja. Muuten rakennuksia ei paljoa ollut. Muutama pikkuinen maja silloin tällöin tuli vastaan. Yö hinta legendaarisessa Hotel Belvederessä (2300 m korkeudessa), ei selvinnyt minulle.

Furka Pass

Furka Pass

Furka Pass

Kyseessä on upea maisemareitti, jonka ajaminen ei ole mitenkään vaativaa.

Furka Pass on hieno maisemareitti, jonka ajaminen ei ollut mitenkään vaativaa. Pysähtymispaikkoja ei reitillä ollut niin paljon kuin olisin toivonut. Kannattaa silti pitää järki päässä ja muistaa, että kapealle sekä mutkaisella tiellä pysähtyminen ei ole sallittua.

Furka Passin mutkateillä kuljettajan kasvoilla lepää kokoajan sellainen tyytyväinen hymy. Etenkin avoautossa on ihanaa antaa tuulen esteettä tuivertaa hiuksia, kuulla lehmänkellojen hiljainen kalkatus ja nauttia Alppien postikorttimaisemista ilman näkökenttää rajoittavaa kattoa. Suosittelen.

Toinen mukava ajoreitti Sveitsissä on San Bernardino Pass, (Passo del San Bernardino). Kyseessä on yksi Alppien parhaimmista ja helpoiten saavutettavista ajoreiteistä. 

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

17 comments

Euroopan kymmenen korkeinta autolla ajettavaa solatietä - TÄMÄ MATKA 19 syyskuun, 2024 - 11:23 am

[…] Furka Pass, Sveitsi 2431 metriä TOP 10 maisemareitti. […]

Reply
Grossglockner High Alpine Road (2504m) - Itävallan upea mutkatie. - TÄMÄ MATKA 16 heinäkuun, 2024 - 4:48 pm

[…] PASS, ITALIA – TOP10 MAAILMAN VAARALLISIMMAT TIETAUTOLLA ALPEILLE, SAN BERNARDINO PASS, SVEITSIAUTOLLA ALPEILLE – FURKA PASS, TOP 10 MAISEMAREITTIAUTOLLA ALPEILLE – VIA MALA, ELI HUONO POLKU, SVEITSIGAVIA PASS, ITALIA 2621 METRIÄ – AUTOLLA […]

Reply
Autolla Alpeille, San Bernardino Pass, Sveitsi - TÄMÄ MATKA 17 toukokuun, 2019 - 11:40 am

[…] kuski saa vääntää rattia jo ihan tosissaan. Reitin profiili on täysin erilainen kuin esim. Furka Passin tai GrossGlocknerstrassen. Tällä tiellä autoa on oikeasti mahdollisuus ”ajaa”, jos vain […]

Reply
Autolla Alpeille - San Bernardino Pass, ajamisen riemua Sveitsissä | TÄMÄ MATKA 13 heinäkuun, 2016 - 11:00 am

[…] suosittua ympyräreittiä, jossa ylitetään Passo de San Gottardo (2108m), Furka Pass (2431m) josta kirjoitetun kertomuksen löydät täältä, Grimsel Pass (2165m), Susten Pass (2259m) sekä Oberalp Pass (2044m). Tämän jälkeen todellisia […]

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 17 syyskuun, 2024 - 11:56 am

Näyttääpä upealta. En yhtään ihmettele, että nostetaan usein kauneimpien teiden listalle. Tosin Sveitsi ylipäätään on varmasti yksi maailman kauneimmista maista.

Reply
Anna 17 syyskuun, 2024 - 12:50 pm

Kiitos Mikko

Sveitsi on jotenkin niin superkaunista aluetta. Oman lisänsä siihen tuovat ihmiset, jotka selvästi ovat ylpeitä kotimaastaan ja pitävät paikat siistinä ja pihat tiptop.

Reply
Johanna @ Out of Office 23 huhtikuun, 2016 - 5:35 pm

Ihanat kuvat jotka tuovat mieleen paljon rakkaita muistoja <3

Italiassa asuessamme kävimme usein Sveitsissä (kuten nytkin, mutta alle pitää ottaa auton asemesta lentokone), ja ajoimme läpi kaikki passit, ja myös sen järkyttävän Gottardin tunnelin kerran – kun pass oli talvellla suljettu. Sveitsi on huippumaa autoilijalle – kunhan muistaa pysähtyä suojatien eteen heti kun jalankulkija edes katsoo siihen suuntaan.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 24 huhtikuun, 2016 - 12:00 pm

Sveitsi on kyllä ihana maa autoilla. Varmaan kesällä taas lähdetään sinne. Nuo solat ovat niin uskomattoman kauniita. Jalankulkijoiden kunnioittaminen on kyllä mukavaa. Soisi tulevan Suomeenkin tuon tavan.

Reply
Autolla Alpeille - San Bernardino Pass, ajamisen riemua - TÄMÄ MATKA 31 heinäkuun, 2014 - 11:22 am

[…] Autolla Alpeille – Furka Pass, TOP 10 maisemareitti […]

Reply
Sara 28 heinäkuun, 2014 - 2:40 pm

Upeita upeita kuvia! Auto Wiesmann tosiaankin, todella hienoja, täällä Sveitsissä niitä näkee aika paljonkin liikenteessä 🙂

Reply
Anna Koskela 28 heinäkuun, 2014 - 7:16 pm

Kiitos!

Oli kyllä upea auto. Mitähän tuollainen maksaa…? Lottovoittoa odotellessa 🙂

Reply
Lena / london and beyond 27 heinäkuun, 2014 - 2:29 pm

Edelleenkin tuo avo-Audilla ajelu noissa maisemissa kuulostaa ihan superilta. 😉

Reply
Anna Koskela 28 heinäkuun, 2014 - 9:00 am

Ei luulisi olevan vaikea saada miestä houkuteltua tuonne 😉

Reply
Tapsa/ http://auringonalla.pallontallaajat.net/ 27 heinäkuun, 2014 - 2:09 pm

Äkkiseltään näyttäisi Alfa Romeolta tuo auto, hieno peli, hienoissa maisemissa.

Reply
Nimetön 27 heinäkuun, 2014 - 9:22 pm

Tai sit se on Wiesmann.

Reply
Anna Koskela 28 heinäkuun, 2014 - 9:02 am

No nyt tuli merkki josta en todellakaan ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan!

Reply
Anna Koskela 28 heinäkuun, 2014 - 9:02 am

Vähän tuli kateellinen tunne kun näki niitä upeita urheiluautoletkoja tuolla. Olisi aika kiva aina halutessa hypätä omaan autoon ja lähteä vähän kavereiden kanssa kurvailemaan 🙂

Reply

Leave a Comment