Convento de Cristo, mystinen Temppeliherrain luostari

5,2K

Convento de Cristo, Kristuksen luostari oli mystisen Temppeliherrain ritarikunnan päämaja Portugalissa

Convento de Cristo, Kristuksen luostari seisoo edelleen ylpeästi kukkulalla Tomarin kaupungin vieressä. Sen porteista vyöryivät aikoinaan salaperäiset Temppeliherrain ritarit ratsuineen kohti Kristuksen vihollisia. Valkoisissa kaavuissa verenpunaisine ristineen etenivät Jumalan sotilaat taisteluun muslimeita, noita Saatanan ilmentymiä vastaan. 

Convento de Cristo, Kristuksen luostari | Temppeliherrain ritarikunta rakensi mahtavan luostarilinnoituksen valloittamilleen maille

Armon vuonna 1158 maurit, eli berbereistä, sekä arabeista koostunut muslimiarmeija olivat vaikuttaneet jo nelisensataa vuotta nykyisen Portugalin alueella. Portugalin kristitty kuningas Alfonso I etsiskeli apuja taisteluun maahantunkeutujia vastaan ja kääntyi Temppeliherrain ritarikunnan puoleen. Kuningas lupasi ritareille maata alueilta, jotka veljeskunta saisi vallattua takaisin muslimiarmeijalta.

Reconquista, eli Espanjan takaisinvaltaus muslimeilta, eteni hyvin ja 1200-luvun alussa kalifi käyrine sapeleineen ja kameleineen oli karkoitettu takaisin Afrikkaan. Vain ns. Granadan kuningaskunnassa kumarreltiin mekkaan päin vielä parisensataa vuotta. Temppeliherrain ritarikunnan kuningas Alfonso I:ltä saamille maille kehittyi nopeasti koko Iberian niemimaan vaikutusvaltaisin kaupunki Tomar ja kaupungin kylkeen rakentui valtaisa luostarilinnoitus, Convento de Cristo, Kristuksen luostari.

Temppeliherrain ritarikunnan synty

Temppeliherrain ritarikunnan syntyhistoria juontaa juurensa varhaiskeskiajalle ja ensimmäisten ristiretkien aikaan. 1000-luvulla elettiin aikaa, jolloin Euroopan kuninkaat ja katoliset kirkkoruhtinaat päättivät, että Jerusalem ja sitä ympäröivä Pyhä maa oli vapautettava vääräuskoisten ikeestä. Deus lo volt– se on Jumalan tahto.

Maaperä oli otollinen, sillä profeetta Muhammed edusti tuon ajan kristityille paholaista maan päällä. Kirkon oppien mukaan hänen tehtävänsä oli saada kristityt jättämään Kristus ja valmistella tietä Saatanan tulemiselle. On arvioitu, että seuraavina vuosikymmenten aikana eurooppalaisista kristikunnista lähti jopa miljoona miestä taistelemaan Pyhälle maalle Herran nimessä.

Temppeliherrojen ritarikunta oli Kristuksen armeija ”He aseistautuvat sisäisesti uskolla ja ulkoisesti teräksellä”

Temppeliherrain ritarikunnan perustivat Hugh of Paynsja Godfrey of Saint-Omer seitsemän muun miehen kanssa vuonna 1118. He keräsivät ympärilleen muita hurskaita aatelismiehiä, ja antoivat pyhän lupauksen Jerusalemin patriarkalle. Temppeliherrat lupasivat elää köyhinä, siveellisinä ja kuuliaisina kuin munkit ja puolustaa kirkkoa, temppelivuorta, Pyhää hautaa sekä kristittyjä pyhiinvaeltajia vääräuskoisilta.

Temppeliherrain ritarikunta kasvatti toimintansa aloitettuaan varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa nopeasti. Mukaan tulijoista ei ollut pulaa ja pian ritarikunta käsitti tuhansia rikkaita miehiä, jotka veljeskuntaan liittyessään luovuttivat koko omaisuutensa yhteiseen käyttöön. Järjestö laajensi toimintaansa pyhiinvaeltajien suojelusta, sairaiden hoidosta ja majoitustoiminnasta myös muille aloille, kuten pankkitoimintaan (myönsi mm. matkashekkejä pyhiinvaeltajille) ja kasvoi yhdeksi keskiajan Euroopan taloudellisesti vaikutusvaltaisimmista toimijoista.

1100-luvulla järjestö omisti rakennuksia ja tontteja ympäri Eurooppaa ja mm. koko Kyproksen saaren. Järjestön Lontoon päämajaa pidettiin 1200-luvulla niin turvallisena, että siellä säilytettiin jopa Englannin kruununjalokiviä. Ritarikunta hallinnoi myös mm. Ranskan valtionkassaa ja lainasi valtavia rahasummia niin kuninkaille, kuin kirkollekin.

Temppeliherrain veljeskunta nousi pian maallisten lakien yläpuolella ja oli tilivelvollinen vain paaville. Samalla järjestö sai verovapauden ja oikeuden kantaa veroja toiminta-alueillaan.

”Eespäin ritarit! Horjumattomin sieluin häätäkää Kristuksen viholliset. Kuinka loistavia ovatkaan voittajat, jotka palaavat taistelusta! Kuinka siunattuja ovatkaan marttyyrit, jotka palaavat taistelusta!

Keitä olivat salaperäiset Temppeliherrat?

Temppeliherrat olivat munkkeja, mutta myös sotureita. Heidän ei tarvinnut mm. paastota, eikä heiltä edellytetty samanlaista omistautumista pyhille teksteille. Vain mies, jonka isä ja isoisä olivat olleet ritareita, sai pukeutua Temppeliherrain tunnusmerkein koristeltuun paitaan, kutsua itseään temppeliritariksi ja taistella Kristuksen armeijassa.

”Hän on Jumalan lähettiläs rangaistessaan pahantekijöitä ja ylistäessään hyväntekijöitä. Epäilemättä hän ei ole pahantekijän tappaessaan ihmisentappaja, vaan, mikäli voin näin sanoa, pahantappaja. Selvästi hänet lasketaan Kristuksen kostajaksi pahantekijöitä vastaan ja kristinuskon puolustajaksi.” –Bernhard Clairvauxlaisen kirje Uuden ritariuden ylistys, 1100-luku

Temppeliritarien elämä oli sääntöjen täyttämää

Temppeliritarien elämä luostarielämä oli sääntöjen ja määräysten täyttämää. Päivä alkoi kello 4 rukoushetkellä, jolloin luettiin kolmetoista Isä meidän -rukousta. Kello 6 oli aamumessu, ja rukoukset rytmittivät aamupäivää klo 12 asti, jolloin nautittiin aamiainen. Kaksi ritaria jakoi aina yhden lautasen ja ruoka nautittiin hiljaisuudessa. Vain pappi luki pöytärukouksen ja raamatunsäkeitä.

Aamiaisen jälkeen suoritettiin kiitosrukous kappelissa. Iltapäivän rukoushetket olivat klo 14.30 ja 18. Pimeän tullessa nautittiin illallinen ja rukoiltiin. Yöksi laskeutui ”suuri hiljaisuus”, jolloin puhuminen oli  jälleen kiellettyä.

Ritarit nukkuivat vaatteet päällä ja saappaat jalassa, mikä oli käytännöllistä. Heidän yöunensa oli nimittäin hyvin katkonaista, sillä myös yöllä oli noustava rukoilemaan ja rukouksen jälkeen oma hevonen oli tarkistettava. Vaatteet päällä nukkumisella oli myös toinen tarkoitus. Naisia ei tietenkään luostarissa ollut ja jotta kukaan ei sortuisi muihinkaan tyydytyksiin, ritarikunnan sääntöjen mukaan ”paikoissa, joissa veljet nukkuvat, on läpi yön oltava valo”. Siveyslupaus oli kuitenkin kuin veteen piirretty viiva sotaretkillä, ja tuon ajan moraalikäsityksen mukaan panakanaiset tuskin olivat edes ihmisiä.

Luulen, että nuoret ritarit pitkästyivät nopeasti luostarin karussa ja huvittomassa ilmapiirissä. Jopa metsästäminen oli heiltä kielletty. Varmaa ainakin oli, että kun käsky kävi, he suuntasivat riemumielin taistelukenttien vapauteen ja kiihkeään melskeeseen. Olihan Temppeliherrojen tärkein velvollisuus juuri uskon puolesta sotiminen.

Convento de Cristo, Kristuksen luostari on valtava

Convento de Cristo, Kristuksen luostari, on valtava. Se pitää sisällään luostarirakennuksia, sairaalan, hautausmaan, keittiön, makuutiloja, suuren ruokasalin, kirjaston, kirkon ja lukemattomia erilaisia aukioita ja sisäpihoja. Tyyliltään se on sekoitus eri aikakausien vaikutteita, sillä sitä rakennettiin kaikkiaan 500 vuotta. Näkyvin tyylisuuntaus on nimeltään Emanuelintyyli eli manoeltyyli. Tyyli on nimetty 1495–1521 hallinneen kuningas Emanuel Suuren, eli Manoel Suuren mukaan.

Kristuksen luostarin yksi kuvatuimpia ja vaikuttavimpia kohteita on suurmestari Dom Manuelin suunnittelema ikkuna. Tässä ikkunassa on aiheita, jotka kunnioittavat portugalilaisia merenkulkijoita. Koristeista on löydettävissä korallia, merikasveja ja ankkuriketju.

Kahdeksankulmainen kirkko, Charola on Temppeliherrain ensimmäisen suurmestarin Gualdim de Pais:in käsialaa 1100-luvulta. Kirkko ei oikeastaan ole pyöreä, vaan kuusitoistasivuinen. Sisäpuolella muoto on kahdeksankulmainen ja rakenteet on koristeltu nykyisin upein 1600-luvun maalauksin. Alttarit nousevat salissa korkeuksiin ja vaikutelma onkin, että temppeleitä olisi useita toistensa sisällä.

Kirkko, jota kutsutaan myös nimellä pyöreä kirkko on muodoltaan Temppeliherroille tyypillinen rotunda ja sen esikuvana toimi Jerusalemin Pyhän Haudan kirkko. Tätä hautaa Temppeliherrat aikanaan perustettiin suojelemaan.

Kävin muutama vuosi sitten Pyhän Haudan kirkossa, Jerusalemissa, ja voit lukea jutun siitä alta.

Jerusalem, Pyhän haudan kirkko

Temppeliherrain ritarikunta | Ranskan kuningas tuhosi ja paavi petti Temppeliritarit

1300-luvulla Ranskan kuningas Filip IV Kaunis oli velkaantunut kruunuaan myöten veljeskunnalle (otti mm. liikaa lainaa tyttärensä myötäjäisiä varten) ja päätti päästä eroon veloistaan ja samalla liian vaikutusvaltaiseksi kasvaneesta järjestöstä. Hän punoi suunnitelmaa vuosia, kunnes perjantaina 13. päivä lokakuuta 1307 oli aika toimia. Huono-onninen perjantai 13. päivä -syntyi tämän päivän seurauksena.

”Mikä valta tuo on valtakunnassani? Kuinka saattaa olla seura, johon minulla kuninkaana ei ole mitään valtaa. Seura, jolla on temppeli omassa pääkaupungissani ja jonka holveissa säilötään äärettömiä rikkauksia?” – Filip IV Kaunis

13.10.1307 kaikki Ranskan Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet, sekä viimeinen suurmestari pidätettiin samaan aikaan. Heidät lukittiin tyrmään ja pitkällisellä kidutuksella tempeliherrat saatiin tunnustamaan useita syntejä, kuten mm. sylkeminen ristin päälle ja viehtymys sodomiaan, eli homoseksuaalisuuteen. Yksinkertaisen kansan takia kuninkaalle oli tärkeää saada tunnustuksia nimenomaan asioista, joita tavallinen kansa inhosi.

Liikkeelle laitettiin myös huhu, että Temppelliherrain jumala ei ollutkaan Herra Jumala, vaan olento nimeltään Baphomet. Kukaan ei tosin tiennyt mikä tämä mystinen Baphomet oli. Joidenkin nykyisten käsitysten mukaan ”Baphomet” olisi ollut väännös nimestä ”Mahomet”, joka puolestaan oli keskiaikainen väännös Muhammadista, islamin profeetasta.

Temppeliherrat eivät suinkaan antaneet tunnistuksiaan tuosta vaan. Kidutus oli tuolloin kuitenkin varsin kekseliästä ja muistiinpanot kertovatkin, kuinka mm. eräs temppeliritari oli raahattu oikeuteen käsissään laatikko, joka sisälsi hänen omien jalkojensa luita. Luut oli saatu irti kypsentämällä jalat ns. jalkauunissa (hiilipannu, öljyä ja jalat siihen päälle).

Silloinen paavi Klemens olisi periaatteessa voinut estää kidutukset, oikeudenkäynnit ja teloitukset, sillä Temppeliritarit toimivat hänen alaisuudessaan. Hän oli kuitenkin saavuttanut asemansa kuningas Filip IV Kauniin tuella, ja pysytteli hiljaa.

Kaikki syytetyt temppeliritarit tuomittiin kuolemaan roviolla. Viimeisenä poltettiin suurmestari Jacques de Molay Íle de la Cité -saarella, jolla Notre Damen katedraali nykyisin sijaitsee. Savun ja tulen keskeltä kuoleva suurmestari ennusti, että kaikki kolme, hän itse, kuningas ja paavi, kohtaisivat vuoden sisällä Jumalan valtaistuimen edessä.

”Minä manaan sinut kuningas Filip, ja sinun paavi Klemens, Jumalan tuomioistuimen eteen, ennenkuin vuosi on umpeen kulunut” – Jacques de Molay

Suurmestari Jacques de Molayn ennustus toteutui

Veljeskunnan tuhoamisen jälkeen Paavi Klemens V määräsi Temppeliherrain veljeskunnan lakkautettavaksi ja kuninkaan velat nollaantuivat. Filip IV Kaunis lähetti myös asiamiehensä takavarikoimaan temppeliritarien rikkauksia, mutta joutui pettymään katkerasti. Satumaiset rikkaudet ja tarujen mukaan myös pyhä Graalin malja oli ehditty piilottaa tuntemattomaan piilopaikkaan.

Pitkään eivät kuningas ja paavi saaneet nauttia veljeskunnan tuhoamisesta. Paavi kuoli kolmen viikon kuluttua teloituksesta, ollen 50-vuotias. Paavin kuolinsyy on nykyvalossa suoliston hajoaminen, sillä hän söi lääkärin ohjeesta vatsavaivoihinsa murskattua smaragdia. Kuningas taas kuoli 6 kuukauden kuluttua suurmestarin kirouksesta, 46-vuoden iässä, tiputtuaan lempihevosensa selästä. 

Jos haluat lukea Mystisestä Graalin maljasta enemmän, niin klikkaa oheiseen tekstiin.

Graalin malja – Kaikki elämäni mahdollisuudet löytää se!

Temppeliherrojen veljeskunta jatkoi Portugalissa nimellä Kristuksen veljeskunta

Ranskan kuningas oli kiero liero, mutta Portugalissa kuningas kohteli Temppeliritareita reilummin. Kuningas Dinis muisti temppeliherrain tekemät palvelukset reconquistan aikoina ja pyysi veljeskunnan jäljellä olevia jäseniä liittymään perustamaansa Kristuksen veljeskuntaan. Kristuksen ritarikunta otti päämajakseen Temppeliherrain entisen Portugalin päämajan Tomarissa. 

Vähitellen uusi veljeskunta vaurastui jälleen, ja 1400-luvulla se saattoi jo avokätisesti tukea kuningas Henrik Merenkävijän löytöretkiä. Mm. Portugalin kuuluisin tutkimusmatkailija Vasco da Gama (löysi meritien Intiaan) kuului Kristuksen ritarikuntaa. Hänen lippulaivansa Sao Gabrielin purjeissa oli ritarikunnan lippu, punainen risti valkoisella pohjalla. 

Portugalin uskonnolliset säätökunnat lakkautettiin v. 1834. Nykyisin Temppeliherrain ritarikunta ei sitkeistä uskomuksista huolimatta elä Vapaamuurareiden kautta, vaikka hiippalakkiset Vapaamuurarit itse ruokkivatkin huhuja siitä. Henkilökohtaisesti en myöskään usko, että vapaamuurareilla olisi jotakin ritarikunnan salaista tietoa hallussaan. 

Keskiaikaisten temppeliherrojen perinteitä jatkaa ja jollakin tapaa noudattaa ainoastaan Maltan ritarikunta, jonka tunnuslause on Uskon puolustamiseksi ja hädänalaisten auttamiseksi. Maltan ritarikunta on suvereeni valtion kaltainen kansainvälisoikeudellinen toimija ilman omaa valtiollista aluetta. Sen passi on maailman harvinaisin. Ritarikunta harjoittaa mm. kristilliseen laupeudentyöhön perustuvaa sairaanhoito- ja hyväntekeväisyystyötä 153 maassa

Convento de Cristo on UNESCOn maailmanperintökohde. Vuonna 2013 The Guardian-lehti valitsi Tomarin Kristuksen luostarin Portugalin upeimmaksi käyntikohteeksi.