Tervehdys! Tervetuloa blogiini. Olen Anna, autoilusta ja matkustamisesta pitävä oululainen, jota himomatkaajaksikin Ilta-Sanomissa on tituleerattu. En ole enää seikkalijatar, joka jaksaa matkustaa 48 tuntia putkeen ja kiipeää varvassandaaleissa Kinabalu-vuorelle, vaan aikuinen nainen, joka arvostaa hyvää sänkyä ja matkustusmukavuutta. Kanssani maailmalla kulkee mieheni Teppo.
Vuodesta 2011 saakka olen kirjoittanut Tämä matka -blogia. Blogi on paljon infoa sisältävä matkablogi, jossa keskitytään fiilistelyn ja vinkkien lisäksi myös usein historiaan. Haluan kannustaa ja inspiroida ihmisiä lähtemään matkalla, mutta myös tarjota laadukkaita nojatuolimatkoja paikkoihin, joihin kaikialla ei ole mahdollista päästä.
Säännöllisesti tuotettuja, innostavia, ajankohtaisia, oman mukavuusalueen ulkopuolisiakin asioita käsitteleviä juttuja, hyviä vinkkejä tarjoavia tarinoita, sekä lukijan maailmankuvaa avartavia kertomuksia.
Ihan loistavaa Anna. Taas kerran. Kommentit vellovat laidasta laitaan, niin kuin pitääkin. Kirjoituksesi koskettaa, liikuttaa, ärsyttää ja kiehtoo.
Yksinkertaisesti kauneimmin kirjoitettu matkapostaus, mitä olen koskaan lukenut. Kiitos.
Hei Anna! Tutustuin blogiisi vasta vähän aikaa sitten, ja olen sen jälkeen lueskellut useampia juttuja. Kiinnostavia ja huikean informatiivisia matkajuttuja. Ja hyviä keskusteluja.
Blogia luetaan seuraavasti:
- Ikä: 18-24 (23%), 25-34 (33,5%), 35-44 (34%), 45-54 (9,5%)
- 90% lukijoista on suomalaisia
- 54% lukijoista on miehiä ja 46% naisia. Huom! Blogimme lukijoiden sukupuolijakauma on poikkeuksellinen. Suomalaisista 42% lukee blogeja ja heistä 36% on miehiä.
Blogi tavoittaa uniikkeja lukijoita kuukaudessa yli 25 000. Blogin sosiaalisilla kanavilla seuraajia on yli 16 000. Sivu näyttöjä 90 000 kuukaudessa
Blogi keskittyy
Autoilu: Vuokraamme liki poikkeuksetta matkoillamme auton käyttöön. Kokemuksia kertyy eri vuokraamoista, autoista, liikenteestä ja pysäköintijärjestelyistä. Teemme myös pitkiä Euroopan road-trippejä omalla autolla.
Ruokamatkailu: Haemme matkoillamme ruokaelämyksiä. Ruokamatkailuun kuuluvat ehdottomasti paikalliset erikoisuudet ja mahdollisuuksien mukaan myös itse tekeminen.
Luksusmatkailu: Suosimme usein ”kohtuullista luksusta”. Kyse ei ole halpisluksuksesta, vaan hotellikielellä tarkka termi on upper upscale -taso. Kyse on laadusta, johon monella on halutessaan varaa ja jollaiseen halutaankin satsata usein esim. syntymäpäivien tai häiden yhteydessä.
Kiertomatkat: Viihdymme harvoin useampaa päivää samassa kohteessa. Koska haluamme matkoillamme tutustua myös kulttuuriin ja historiaan, sekä muihinkin kuin perus ”turistikohteisiin”, vaatii tämä usein ahkeraa kiertelyä paikasta toiseen.
Tekisimmekö yhteistyötä?
Kiinnostaako sisältöyhteistyö tai sosiaalisen median kampanja? Haluatko tavoittaa aikuisia matkailijoita, jotka suosivat omatoimista matkailua ja vuokra-autoilua? Oletko kiinnostunut saamaan viestisi luettavaksi lukijoillemme, jotka laillamme arvostavat laadukkaita palveluja, historiaa, hyvää ruokaa ja upeita maisemia. Laita ihmeessä viestiä tulemaan!
Voit työskennellä kanssani monella eri tapaa. Yleisimmin yhteistyö toteutetaan jollakin seuraavista tavoista:
- Pressikutsu tai blogimatka
- Esittely hotellista/palvelusta/tuotteesta
- Sponsoroitu postaus, banneri tai linkki. Arvonta tai kilpailu.
1. Pressikutsu tai blogimatka
Onko sinulla tilaisuus, johon haluaisit minut käymään? Tai kenties etsit matkabloggaajaa blogimatkalle? Olen työskennellyt lukuisten turistitoimistojen kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä:
- Egyptin kiertomatka, Egyptin turistiministeriön mediamatka
- San Sebastian, Espanjan turistitoimiston mediamatka
- Kuuban kiertomatka, FIT Cuba2015, Feria Internacional de Turismo
- Jordanian kiertomatka, Jordan Tourism Board
Portfolio sivulta löydät esimerkkejä mediamatkojen materiaalista, sekä sisältöyhteistöistä.
2. Esittelyt
Teen yhteistyötä niiden firmojen ja tuotteiden kanssa, joiden koen sopivan blogiini ja yleisölleni. Esittelyissä en käytä valmista materiaalia, vaan kirjoitan ja kuvaan itse. Näin voin varmistaa, että esittely todella istuu blogiini ja toimii lukukokemuksena, ei vain mainoksena yleisölleni. Jos sinulla on tuote tai palvelu josta haluaisit minun kirjoittavan, ota yhteyttä. Esimerkkejä tehdyistä esittelyistä löydät portfolio sivulta.
Vahvistaisin jälleen yhteistyömme jota mielellään teemme kanssanne. Myös Espanjan kollegani on mukana – Taina Kivistö-Valta, kehitys- ja markkinointipäällikkö, Sixt Autovuokraamo
Dear Anna & Teppo, we thank you very much for your kind cooperation and congratulation for your wonderful article on your blog! Daniele Capriglia, Masseria Salinola
Wow, it is fantastic. Thank you very much! Nice pictures about Matera!!! Really thank you, Elisabetta, La Dimora Di Metello
Dear both, Thank you so much! Two great features and some lovely images Anna! Katie Hollamby | Cluster Director of Public Relations | Anantara Layan Phuket Resort
3. Sponsoroitu postaus, banneri, linkki, arvonta tai kilpailu
Ostettu linkki tai sponsoroitu postaus voi olla tarpeen, jotta saat tuotteellesi näkyvyyttä Googlessa. Arvonta tai kilpailu taas on nopea ja helppo tapa saada tuotteelle tunnettuutta. Voit yhdistää tämän esittelyyn blogissa tai voin järjestää arvonnan tai kilpailun blogin some-kanavissa. Ota yhteyttä minuun saadaksesi tietää hinnat.
- Adress: 123 Beverly Hill, New York, USA
- Phone: 0123 456 789
- Email: pencidesign@gmail.com
[contact-form-7 id=”20739″ title=”Yhteydenottolomake 1″]