Tropical Islands. Jonon kautta saunaan? Ajatus tuntui minusta tosi hassulta, mutta niin vain seisoin kiltisti jonossa ja odotin ovien avautumista. Tarjolla oli sauna-show ”kuuluisan espanjalaisen” saunoittajan vetämänä. Joukko tihentyi ympärilläni ja lopulta …
Eurooppa (Keski-Eurooppa)
-
-
BERLIININ MUURI 1961–1989 Berliinin vyöhykerajan kummallakaan puolella ei sunnuntaina elokuun 12-13. päivän yönä 1961 kukaan varmasti tajunnut, mitä oikein oli tapahtumassa. Monet DDR:n asukkaat olivat kuitenkin osanneet lukea rivien välistä tätä ennen, ja …
-
Joskus kauan sitten, konepäällikkö Koski tuijotti ajatuksiinsa vaipuneena hiljalleen aaltoilevaa merta Meksikonlahdella, kun näkökenttään osui jotakin epätavallista. Hän haki kiikarit, ja tavoitti aalloilla keikkuvan surkean lautantekeleen, joka ei kyennyt kannattelemaan siihen ripustautuneita …
-
Ludvig II, satumaailmassa elävä kuningas Kuningas Ludvig II oli vuonna 1864 Baijerin valtaistuimelle noustessaan vasta kahdeksantoistavuotias. Kahden vuoden jälkeen Baijeri ajautui mukaan Preussin ja Itävallan väliseen sotaan. Koska Ludvig oli läheisissä väleissä …
-
Berliini – Vinkit historiasta Berliini oli kansallissosialistien ja heidän johtajansa Adolf Hitlerin hallussa vuosina 1933- 1945. Kaupunkia pommitettiin raskaasti toisen maailmansodan aikan,a ja siksi alkuperäisiä rakennuksia ei ole paljoa jäljellä. Berliinistä löytyy …