Yhteistyössä Thaimaan turistitoimisto ja Hotel Cape Panwa
Cape Panwa sijaitsee Phuketin kaakkoisrannikolla, hieman erillään muista rannoista. Kyseessä on rauhallinen ja vehreä niemi, jonka rinteille on rakennettu hotelleja hyvin maltillisesti.
Monella Thaimaa-aiheisella keskustelupalstalla kysellään usein, millainen paikka Cape Panwa on? Vastaus tiivistyy yleensä lauseeseen: ”jos haluat lomailla Phuketissa luonnonkauniissa paikassa, hieman syrjässä suurista matkailijamassoista, on Cape Panwa hyvä valinta.
Cape Panwa on täynnä pieniä kivoja rantoja
Vuosi sitten yövyimme Phuket Townin kauniissa vanhassakaupungissa ja suuntasimme muutamana päivänä autoilemaan Cape Panwan maisemiin. Välimatkaa ei ollut kuin 10 kilometriä. Houkuttimena toimivat paikallisten suosimat pienemmät rannat, kuten Ao Yon Beach. Ihan niemen kärjessä oli myös akvaario, mutta jätimme sen väliin.
Vaikka niemi näyttääkin omalta saarekkeeltaan Phuketin kärjessä, se ei ole mikään este joustavalle liikkumiselle ympäri saarta. Ilman omaa autoakin pääsee ostoksille Patongin alueella, ihmettelemään Big Buddha -patsasta tai herkuttelemaan Phuket Townin viikonloppumarkkinoille. Käytännössä liki jokaisella hotellilla on oma kuljetuspalvelu tarjolla majoittujilleen.
Cape Panwan alue ei sovi kovinkaan hyvin liikuntaesteisille eikä pyörätuolissa liikkuville. Johtuen alueen sijainnista, liki kaikki hotellit ja kaupat sijaitsevat rinteissä. Rantakadulla on leveä jalkakäytävä, mutta muuten jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä ei käytännössä ole.
Hotel Cape Panwa | Huoneet ylhäällä, meri alhaalla
Cape Panwa sai olla rauhassa suurilta matkailijavirroilta pitkään. Hotellinjohtaja kertoi, että aikanaan kun hotellia alettiin suunnitella, pääsivät omistajat valitsemaan tontin paikan neitseelliseltä rannalta. Alue onkin todella laaja ja viheralueiden määrä suhteessa rakennuksiin hämmästyttävän suuri. Rakennuskannan kasvaessa uudet hotellit joutuvat nykyisin tyytymään yhä pienempiin ja huonompiin tontteihin.
Hotel Cape Panwa on rakennettu korkean kukkulan rinteeseen. Suoraan sen alapuolelle jää matalapohjainen koralliranta ja hienohiekkainen rantakaistale. Hotelli on kerännyt vierilijakaartiinsa varsin nimekkään joukon vuosien saatossa. Olisin halunnut olla täällä silloin, kun esim. Leonardo DiCaprio, Pierce Brosnan tai Elizabeth Taylor käyskentelivät puutarhassa.
Me majoituimme juniorsviitissä, jossa oli merinäkymän lisäksi myös poreamme parvekkeella (kuka käy poreammeessa +35°C lämmössä?). Parveke oli kuitenkin aivan mahtava, sillä suurilla sohvilla oli ihana lojua ja nauttia auringonlaskusta. Kokoa tällä huoneella oli 53m². Hinta liikkuu sesongin mukaan 170-270 euron välillä.
Sviittejä löytyy myös suurempana ja tarjolla on lisäksi villoja omalla uima-altaalla. Lisäksi löytyy sviitti, joissa on 360 asteen panoraamanäkymä, sekä Panwa Housen yhteydessä olevia upeita huoneistoja. Näitä kannattaa katsoa suoraan hotellin sivuilta (menevät suomalaiset maksuhalun yli). Hotel Cape Panwa on TUI:n valikoimissa.
Panwa Beach ja instagrammaava pitkä laituri
Hotelli on rakennettu eri tasoihin ja pitkin rinnettä kiemurtelee polkujen, portaiden ja labyrinttisiltojen verkosto. Vastaanottoalueelta kulkee söpö kiskojuna (kuin vintage-raitiovaunu), alas rannalla olevaan suureen puutarhaan.
Itse ranta on voimakkaan vuorovesivaihtelun takia välillä paljas. Laskuveden aikana ranta ei kuitenkaan ole huono, vaan rantahietikolla kelpaa kulkea ja keräillä kauniita kiviä. Jos uimaan haluaa, kannattaa katsoa hotellihuoneessa olevasta aikataulusta, milloin vettä riittää pulikointiin.
Rannalla on myös monelle instagrammaajalle mieluinen kohde, eli kirkkaassa auringossa huikaisevan valkoisena hehkuva pitkä laituri. Todellisuudessa ei ehkäpä ihan noin valkoinen ole, mutta komea joka tapauksessa.
Hotelli ei jätä nälkäiseksi
Hotellilla on tarjolla useita ravintoloita, baareja sekä kahviloita. Ehdottomasti kurkistamisen arvoinen on Top of the Reef -ravintola, jonka terassilta avautuvat hienot näkymät merelle. Tämä on se ravintola, mihin hotellin sisäänkirjaantumisen yhteydessä saadut drinkkikupongit voi käydä tuhlaamassa. Illasta live-musiikkia ja brittejä lätkimässä korttia. Pukukoodina on Smart casual.
Jos aamiaiselle suuntaa ennen kuin tupa täyttyy, pääsee kahvinsa nauttimaan kivalla terassilla, josta näkymät avautuvat suoraan uima-altaalle. Itse aamiainen oli laaja ja aineksiltaan hyvätasoinen. Tarjolla oli mm. savustettua ankanrintaa, hyvä valikoima hedelmiä valmiiksi pilkottuna, erinomaisia salaatteja, vohveleita, kookosvanukasta ja paljon erilaisia aasialaisia ruokia. Tätä vasten hieman naurattaakin brittien papuja, pekonia ja paahtoleipää annokset.
Cape Panwa | Panwa House
Illallista kävimme syömässä Panwa House:ssa, joka on jo pelkkänä rakennuksenakin hieno ja muillekin kuin hotellin asukkaille avoin ravintola. Kyseessä on siirtomaatyylinen rakennus 1900-luvun alkupuolelta, jonka on omistanut kiinalainen kookospähkinämoguli. Rakennus on pidetty erinomaisessa kunnossa ja vanhat laatat, puulattiat, teak-kalusteet, kirjastokaapit ja osin jopa kukkakoristeiset matot ovat alkuperäisiä.
13 comments
Kauniita kuvia ja tosiaan näyttää, että myös omaa rauhaa löytyy näiltä rannoilta. Lasten kanssa tulee mietittyä myös etäisyyksiä. Täältä varmaan kestää lentokentälle ruuhkissa tovi istua?
Kiitos Maaria
Meillä ajoaika oli 50 min. Lähdimme aamulla klo 8 lentokentälle päin. Kannattaa kysyä hotellista/taksarilta etukäteen aikaa. He tietävät onko vai eikö ruuhkaa ja osaavat haarukoida lentokentälle lähtöajan oikein.
Aivan ihana paikka, voisin hyvin nähdä itseni noissa maisemissa. 🙂 Thaimaa on jostain syystä jäänyt vielä ihan kokonaan käymättä, ehkä sen aika on lähivuosina ja tämä voisi olla hyvinkin sellainen kohde josta tykkäisin aloittaa.
Huikean hienon näköinen paikka ja ai että mua kyllä nauratti nuo laiturikuvat! 😛
Mielenkiintoista! Meillä näillä näkymin saattaa matka viedä taas Phuketiin tänä vuonna, joten tähän täytyy ehdottomasti syventyä tarkemminkin. Toisaalta meillä oli viime kerralla niin ihana hotelli, että tekisi mieli myös sinne takaisin.
Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kohteelta. Täytyy pitää mielessä, jos joskus päätän Thaimaahan suunnata.
Tämähän täytyy pitää mielessä! Phuketiin on niin helppo päästä, mutta Katat sun muut ei oikein kiinnosta. Juuri tuollainen luonnonkauneus ja rauha ovat täydellisyyttä minulle, eikä rinteet tosiaan haittaa. Päin vastoin, mukavaa vaan, jos samalla tulee hyötyliikuntaa 🙂
Kivan näköisesti nuo talot tuolla rinteessä – saa sopivasti edes vähän liikuntaakin rannalta sinne kiivetessään 🙂
Todella kivan näköistä! Thaimaa on pitkään ollut itsellä mietinnässä, mutta juurikin suunta – minne siellä mennä on vielä hieman hukassa. Tämä taas avasi hieman asioita 🙂 Mukavan näköinen hotelli ja kivat maisemat!
Onpa sellainen paikka, että tuonne voisi vaikka mennäkin. Eivätkä nuo hinnatkaan ole ihan päätähuimaavia, kun vertaa esim. vastaaviin paikkoihin Seychelleillä. Voisi olla lähempänä 1000 €/yö. Ovatko nuo upeat kuvat siitä juniorsviitistä, jossa olitte vai jostain muusta? Jos ja kun, ei paha! Muutenkin alueen eri tilat näyttävät upeilta. Täytyypä laittaa haku päälle, sillä olemme näillä näkymin menossa Thaimaahan tammikuussa ja kaikki vielä auki.
Upea on matkakertomuksesi, kuten aina.
Vau mitkä kuvat ja millaisia paikkoja! Suosittelisitko tätä hotellia lapsiperheelle lomakohteeksi vai sittenkin vanhempien unohdetun häämatkan viettopaikaksi? 😀
Oih. Tuonne kun pääsisi! <3
Valtavan kaunista 🙂 Kuvaat todella hyvin.