Ruokamatkan Unkariin voi tehdä myös pikkurahalla – Budapestin halvat buffat ja rauniobaarit
Belvárosi Piac kauppahalli tai englanniksi Hold Street Market and Downtown Market on paljon muutakin kuin kauppahalli. Sen toisesta kerroksesta löytyy unkarilaisten ruokien lisäksi hyvä kattaus etnisiä Street food -paikkoja.
Itse en niin kamalasti lämpene unkarilaisille makkaroille, jotka yleensä ovat melko tulisia ja tietenkin rasvaisia, mutta lángosit maistuvat aina. Kyse on uppopaistetuista paksuista letuista, joiden päälle kasataan erilaisia täytteitä, kuten kanaa tai makkaranpalasia, salaattia, valkosipulia, smetanaa, juustoraastetta jne.

Budapestin halvat buffat – Trófea Grill – edullinen, mutta ihan laadukas
Trófea Grill kuuluu luokkaan Budapestin halvat buffat, mutta on laadultaan varsin hyvä. Jos haluaa saada kovimman hinta-laatu-suhteen, poimii lautaselleen vain hanhenmaksaan, riistaterriiniä ja ankanrintaa.
Tarjolla on keittoja, paistopiste lihoineen, erilaisia salaatteja, parisenkymmentä kuumaa ruokavaihtoa ja tietenkin myös paikallisia ruokia, kuten vatsapataan kärsien kanssa. Vaikka mainoksissa puhutaan samppanjasta, niin eihän se tietenkään ole aitoa samppaanjaa, mutta ihan hyvää Törleytä kuitenkin. Kahden tunnin ajan voit syödä ja juoda itsesi koomaan. Paikka on ainut, missä teinipojat ovat sanoneet: ”Ei jaksa enää”.
Itse en ole koskaan varannut pöytää ja olen päässyt pienellä jonottamisella aina syömään. Varaus voi kuitenkin olla hyvä tehdä, jos aikataulu on itsellä tiukka tai ei halua odottaa. Ravintoloita on kolme. Aidoin, ensimmäinen ja paras on Zuglón ravintola. Ei muissakaan varmasti vikaa ole, mutta tuolla laatu on parhain.
Buffa maksaa 15-20 euroa hieman päivästä ja ajasta riippuen. Hinta pitää sisällään sekä ruuat, että juomat. Laskuun ehdotetaan 10% tippiä. Maksa jos haluat.
Budapestin halvat buffat – Gastland Bisztró Oktogon – halpa mättöbuffa
Gastland Bistrossa on tarjolla paljon perinteistä unkarilaista ruokaa. Itse katselin alkupaloja kuola valuen. Paljon pikkelöityjä tai marinoituja vihanneksia, hapankaalia ja erilaisia salaatteja. Lämpimien ruokien puolelta löytyy kolmenlaista keittoa, kaksitoista erilaista lämmintä ruokaa kuusi vegeruokaa, grillattua lihaa ja pastoja. Suosikiksi nousi älyttömän hyvin maustettu Chili con carne ja jonkinlainen pata, jossa tulkitsin olevan sisäelimiä.
Paikan kana/kalkkunapohjaiset lihat ovat lähinnä meidän hunajamarinoituja paistinpaloja, joten ne kannattaa ehkäpä jättää väliin.
Paikka sijaitsee Oktogon aukiolla, sen ulkokehällä. Vaikka en muuten alueesta pidä sen epäsiisteyden takia, voi täällä käväistä syömässä, jos haluaa vatsansa täyteen pienellä rahalla. Paikka kuuluu todellakin osastoon Budapestin halvat buffat, sillä ruoka maksaa päivästä riippuen 1590-1990 HUF, eli 4,70-5,90 euroa. Juomat laskutetaan erikseen. Olut pari euroa ja limut puolitoista euroa. Hinta on niin halpa, että sitä on hieman vaikea käsittää.
Budapestin rauniobaarit
Budapestin 7. kaupunginosa hylättyihin rauniorakennuksiin alettiin perustaa underground-baareja noin kymmenisen vuotta sitten. Alueesta puhutaan paljon myös juutalaiskaupunginosana. Huomion arvoista on, että toisin kuin esim. Puolan Krakovan ”juutalaiskaupunginosa” Kazimierzissa, Budapestissa kyseessä on elinvoimainen juutalaisyhteisö. Unkarissa elää edelleen n. 100 000 juutalaista, joista suurin osa pääkaupungissa.
Paikka on turistisoitunut vuosi vuodelta, mutta on silti ehdottomasti käymisen arvoisena. Iltaisin baareissa soi aina live-musa.



Kaikkien rauniobaarien äiti on Szimpla Kert, ensimmäinen ja alkuperäinen romkocsma-kulttuurin aloittaja, josta on tullut eräänlainen kulttinähtävyys. Paikan sisustukseen on käytetty kaikkea peileistä polkupyöriin ja autonromuihin. Suosion takia ihan eurolla ei tuoppi irtoa enää. Sunnuntaiaamuisin Szimpla Kertin valtaa Farmers’ market.

Seuraavista blogeista löytyy laajempi ja hyvä kuvaus alueesta, mikäli rauniobaarit kiinnostavat.
- Samppanjaa muovimukissa, 2016: Euroopan bilekansa suuntaa Budapestin juutalaiskaupunginosaan
- Vagabonda -matkablogi, 2016: Budapestin rauniobaarit Szimpla Kert ja Ellato Kert
Ihan kulman takana Kazinzsky Utcalla on muuten loistava Blue Bird Cafe -kahvipaahtimo. Tuoksu johdattaa perille. Sitä vastapäätä sijaitsee pieni ortodoksijuutalainen synagoga. Varsinainen ”Suuri synagoga” sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Dohány-kadulla. Kyseessä on Euroopan suurin ja maailman toisiksi suurin synagoga.


Onko ehdotuksia muista hyvistä ja edullisista buffista Budapestissa? Kerro oma suosikkisi kommentteihin.
10 comments
Budapestissä viimeksi vuonna 1996. Silloin siellä ei ollut kuin rauniobaareja ja muutama Mc Donalds. Pitäisi varmaan käydä uudelleen. Mielenkiintoisia ja viihtyisän näköisiä paikkoja.
Kiitos Anu
Heh, no nyt on vähän muutakin kuin mäkkäri ja pari raflaa : D
Budapest on tietyllä tapaa pessyt kasvonsa sitten minun kolmenkymmenen vuoden takaisen vierailuni. Minun pitäisi ehdottomasti antaa uusi tilaisuus kaupungille.
Todellakin käsittämättömän halpa tuo koirana esitelty buffa.
Kiitos Piyya
Olin itse Budapestissa ekan kerran myös joku 30 vuotta sitten ja olihan se aika ruma, köyhä ja kurja kaupunki silloin. Ei tosiaankaan ole enää!
Kiitos ehdotuksista! Budapest on niin edullinen paikka muutenkin, että ihan tarkoituksella ei tarvitse kovin paljon edullisia paikkoja etsiskellä, vaikka budjetilla matkustaisikin, mutta kiva tietää.
Kiitos
Kyllä juuri näin. Eli melkein paikkaan kun paikkaan voi mennä syömään vailla pelkoa kassakriisistä.
Kiitos linkityksestä. Olen varsin uskottava bilehile jakamaan bilevinkkejä 🙂 No, noihin rauniobaareihin kannattaa kyllä poiketa, vaikka ei niinkään biletys kiinnostaisi.
Kiva oli lukea tuosta Trofea Grillistä. Olen monta kertaa Budapestin reissuilla pohtinut kyseistä ravintolaa, mutta ohittanut sen. Halpa buffa ei usein paljoa lupaa, mutta tätähän voisi oikeasti kokeilla.
Kiitos Annemaria
Eipä se mullakaan bilejalka jaksa vipattaa aamunkoittoon, mutta onhan noissa kiva käväistä : )
Halpa buffa on tietty halpa buffa, mutta kyllä tuolla voi käväistä poimimassa parhaimmat herkut lautaselle.
Kiitos buffaehdotuksista! Olen käynyt Budapestissa vain kerran ja silloin ei tullut buffeteissa käytyä. Sen sijaan Szimpla Kert ja monta muuta ”ekakertalaisen” kohdetta tuli nähtyä! Nuo rauniobaarit on kyllä hienoja ja kokemuksinakin mieleenpainuvia. Täytyy joskus vielä viedä myös mies Budapestiin ruoasta ja oluesta nauttimaan.
Kiitos Sofia
Nappaa mies mukaan ja menkää viettämään pitkä viikonloppu tuonne. Aina hyvä idea!