Bronkoskopia, eli keuhkoputken tähystys

Bronkoskopia, eli keuhkoputken tähystys

Ilman kasvaimesta saatavaa näytettä, on diagnostiikka käytännössä mahdotonta. Vaikka CT-kuvassa näkyisi minkä muotoinen tai kokoinen möykky tahansa, se ei kerro lääkäreille kuin sijainnin. Kasvaimissa kun ei lue ”vaaraton” tai ”tappava” päällä. Olennaista on riittävien näytteiden saaminen tarkemmaksi tyypittämiseksi, mutaatiomääritysten tekemiseksi sekä levinneisyyden toteamiseksi.

Israelissa muuten syöpiä etsitään jo hengitysnäytteistä. Hönkäisyjä vain putken, ja siitä pystytään ”haistamaan”, onko syöpää vai ei. Melko helppoa. Itse tykkäisin kovasti tieteiselokuvien tunnelmista, missä veripisarasta saisi kymmenen sivua dataa ja valmiin hoito-ohjeen.

Kun hengityselimissä havaitaan jotakin kasvaimeen viittaavaa, seuraava toimenpide on keuhkoputken tähystys, eli bronkoskopia. Myös tutkimalla ysköksiä, voidaan saada tietoja solujen muutoksista. Usein näitä tutkimuksia käytetään rinnan.

Bronkoskopia on monipuolinen tutkimus, eikä rajoitu vain kasvaimiin. Sillä voidaan tutkia myös erilaisia allergioita ja altistuksia, veriyskää, kurkunpään aluetta, tarkastaa äänihuulet, keuhkoputkiston limakalvon kunto sekä ottaa koepaloja. Näytteitä voidaan ottaa esim. harjoilla, pienillä pihdeillä tai vaikka huuhtelemalla. Koepalojen otto ei satu, koska keuhkoputkissa ei ole kipuhermoja.( Edit. Moni on kommentoinut syöpäpalstalla, että koepalojen ottamien sattuu).

Tässä vaiheessa voidaan ajatella edelleen, että kasvain voi olla myös hyvänlaatuinen! 

Niin, sitä esilääkettä?

Teppo pyysi ennen toimenpidettä rauhoittavaa lääkettä. Vastaus oli outo. Mies vaikutti hoitajan mielestä niin rauhalliselta, että hoitaja luuli esilääkettä tarpeettomaksi. En haluaisi olla sarkastinen, mutta toivoisin itsellenikin tuollaista yliluonnollista taitoa tietää toisen tunnetiloja ja tarpeita tiedustelematta niitä.

Valitettavasti on niin, että ihminen, joka ilmaisee tunteita voimakkaasti esimerkiksi itkemällä runsaasti, saa osakseen helposti tukea ja huolenpitoa. Sen sijaan ihminen, joka näyttää suhtautuvan tilanteeseen rauhallisesti ja ”aikuismaisesti” jää helposti huomiotta ja tuetta.

Olen ollut monessa tutkimuksessa itse, tai omaisena mukana kulkemassa. Ei tilanne todellakaan aina tuollainen ole. Monessa paikassa saa esilääkkeen melkein ensimmäiseksi suuhunsa. Jos ei saa, sitä kannattaa pyytää. Eihän tarkoitus ole, että hoidettavan pulssi huitelee taivaissa ja mieli laukkaa paniikissa. Toimenpiteet itsessään ovat jo usein kurjia, joten miksi lisätä epämukavuutta.

Puhu lääkärin kanssa ennen toimenpidettä

Toivoin omaisena saada olla mukana keskustelussa lääkärin kanssa ennen toimenpidettä, mutta sepä ei onnistunutkaan. Puhutaan sitten toimenpiteen jälkeen, lyhyesti, oli sairaanhoitajan välittämä vastaus. Sitä _lyhyesti_ alleviivattiin. Muistettiin vielä kertoa, että lääkäri keskustelee kyllä tutkittavan kanssa toiminpiteestä. Tämä on luonnollisesti normaali oletuskin. Jos mukana on omainen, joka selkeästi ilmaisee halunsa olla mukana keskustelussa, tämä tulisi huomioida. Kerron myöhemmin miksi tämä on tärkeää.

Jos tutkittava olisi ollut lapseni, tätä toimenpidettä ei olisi tehty. Kukaan ei kajoa vastuullani olevan ihmisen kehoon esittelemättä ennen toimenpidettä itseään, ja keskustelematta toimenpiteestä kanssani. Muista hyvin, kun lapseni ohimosta leikattiin kasvain. Ikäiseni naislääkäri vastaili ylimalkaisesti kysymyksiini, ja tokaisi sitten täysin yllättäen: ”No ei leikata sitten, kun äitiä noin pelottaa”. Siinäpä asenne kerrassaan kohdallaan.

Ilmeisesti on niin, että näitä keuhkoputken tähystyksiä suoritetaan melko liukuhihnamaisesti, ja lääkärin aika tutkittavaa kohden jää siksi liian pieneksi. Tietenkin julkisella puolella on järkevää hoitaa mahdollisimman monta potilasta päivässä, mutta tiettyä inhimillisyyttäkin toivoisi kohtaavansa. En siis sano, että lääkäri on toiminut minusta oudosti. Sanon, että järjestelmässä on kokonaisuudessaan vikaa, jos aikataulu pakottaa tällaiseen toimintaan. Jos syy on joku muu, niin sitten kyseessä on ongelma.

Potilasohjeet ylimalkaisia

Tutkin kaikkien yliopistollisten sairaaloiden potilasohjeet netistä (HUS:illa selkein), ja valitettavan ylimalkaisia ne olivat. Tarkoitan tällä sitä, että asioita ei konkretisoida, vaan kerrotaan vain käytännön asioita syömisestä, sairaalavaatteista tai kotiutumisesta. Tutkimuksen aikaisena tuntemuksena mainitaan ainoastaan, että saattaa yskittää. Tutkimuksen jälkeen mahdollisina haittoina mainitaan keuhkotulehdus, kivut, äänenkäheys, ja veriviirut ysköksissä.

On ihan eri asia puhua toimenpiteen vaarattomuudesta, kuin puhua toimenpiteen epämiellyttävyydestä. Kummatkin ovat totta, mutta vain toisesta kerrotaan. Kun näitä asioita ei  kerrota kunnolla sairaaloiden ohjeissa, ihmiset kyselevät ja etsivät tietoa netissä. Vastauksia on laidasta laitaan, osa täysin vääriä. Tutkimuksia saatetaan myös sekoittaa keskenään.

Toiset tarvitsevat kaiken tiedon, toiset eivät halua tietoa lainkaan

On ihmisiä, jotka eivät edes halua tietoa päätöstensä tueksi. He luottavat lääkäreihin ja hoitopolkuun. Sitten on ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon tietoa voidakseen päättää ja valmistautua. Kummankin tiedontarvetta tulee kunnioittaa.

Osan tähystettävien keuhkot eivät kestä putken viemistä keuhkoihin lainkaan, ja potilas pyörtyy. Toiset tuntevat tukehtuvansa, kun nielu on puudutettu ja sinne pakotetaan sormen paksuista putkea. Putkea voidaan joutua vetämään ulos, ja asettelemaan uudestaan sisään useita kertoja. Jos näyte otetaan huuhtelemalla, moni kokee, etenkin silloin kun keuhkoja ”pestään” keuhkoihin menevän veden hyvin epämiellyttävänä, kuin hukkumisena.

On myös paljon potilailta, joille tutkimus ei ole mitenkään ongelmallinen. Moni kertoo seurailleensa monitorista tähystimen kulkua keuhkoputkessa täysin rentona.

Brokoskopia toimenpiteenä

Keuhkoputken tähystyksessä tähystin viedään hengitysteihin, joko nenän, tai suun kautta, potilaan maatessa tutkimuspöydällä, tai ollessa tuettuna istumaan. Suuhun asetetaan muovinen soikio, joka pitää suun auki ja hampaat loitolla tähystyskaapelista.

Toiset sairaalat tekevät tutkimuksen paikallipuudutuksessa, eli kurkkuun suikutellaan puudutettavaa ainetta aina sitä mukaa, kun tähystin etenee. Toiset sairaalat suorittavat toimenpiteen niin, että potilasta ei varsinaisesti nukuteta, vaan humautetaan hetkeksi huilimaan.

Potilaan humauttaminen lisää sairaalassaoloaikaa hieman ja vaati lisää henkilökuntaa. Tämän voi kääntää suoraan kustannukseksi.

Omainen mukaan joka keskusteluun

Kun tähystys oli ohi, hyvin nopeasti puhuva lääkäri selitti, että koepaloja ei saatu, samalla kun potilas yski ja yski.  Joskus voi siis käydä näinkin, että koepaloja ei saada otettua kasvaimen sijainnin takia. Silloin näyte soluista pitää saada jotenkin muuten.

Yritin kysyä  siitä, mitä oli tehty, nähty, tai miten nyt edetään, mutta kaikkea leimasi kiire ja saan vastaukseksi monta kertaa: ”Minä olen jo kertonut tämän jo” tai ”Meiltä tulee sitten tietoa kotiin”. Osa asioista olikin kerrottu potilaalle, osaa ei, mutta eivät ne hänelle selkeitä olleet.

Sanon tämän nyt ihan suoraan. Jos kurkkuusi on juuri tungettu tähystin, kuinka oletettavaa on, että ymmärrät kuulemasi täysin, ja osaat kysyä oikeita asioita. On todella tärkeää, että kaikissa keskusteluissa on myös omainen mukana toisena korvaparina. Se ei ole hävettävää, tai outoa.

Huomasin merkinnät imusolmukkeen suurentumisesta ja määrätyistä lisätutkimuksista (välikarsinan tähystus) kotiuttamispapereissa. Soitin lääkärille asiasta perään. Keskustelussa oli puhuttu vain karkeaneulanäytteestä, ei mediastinoskopiasta. Jos diagnostiikan takia tarvitaan lisää tutkimuksia, niistä jokaisesta tulisi kertoa selvästi, vaikka soittamalla tutkittavalla perään.

Mikäli en olisi ottanut lausuntoa mukaan, tiedot näistä tutkimuksista olisivat tulleet valkoisessa kirjekuoressa sitten joskus postin mukana. Asiahan ei sinällään muuttuisi, tiedon saanti ja hämmennys vain lisääntyisivät ja siirtyisivät.

Tutkittavan kokemus toimenpiteestä

Tutkittava kuvasi toimenpidettä seuraavasti: Esilääkkeenä saatu rauhoittava ei rauhoittanut lainkaan (heikompi kuin 5 mg Diapam). Tutkimus ei varsinaisesti sattunut, mutta se oli epämiellyttävä ja jotenkin ahdistava. Nämä tunteet aiheutti osittain voimakas yskiminen, ja se että nenän kautta hengittäminen kävi liki mahdottomaksi. Putki jouduttiin vetämään pois, koska yskä oli niin pahaa

Olisin toivonut ennen toimenpidettä parempaa rauhoittavaa lääkettä, sekä suihketta jolla nenän limakalvot olivat pysyneet auki. Jälkimmäisellä tunne siitä, että happi ei kulje, olisi mahdollisesti ollut pienempi.

Juttelin myös edellisen toimenpiteessä olleen miehen kanssa, ja tuntemukset olivat samanlaiset. Ei satu, mutta pelottavaa, kun suussa on putkea ja letkua ja ilma ei kuljekaan nenän kautta.