Botswana, maa numero 97: sadekautta, safareita ja SIM-korttisäätöä. 13.–20.12.2025
Botswana, maa numero 97. 13.–20.12.2025 Ennen rajan ylitystä Pikavuoro yöpyi vielä Namibian puolella Okavangojoen varrella Kavango Eastin alueella. Maisema on vehreää jokilaaksoa ja näyttää niin tasaiselta, että olin aivan varma meidän olevan jossain lähes merenpinnan tasolla. Todellisuudessa täällä liikutaan noin kilometrin korkeudessa. Afrikka jaksaa edelleen yllättää.
Majapaikka oli mukava, jotem siitä on syytä laittaa muutama kuva. Keskellä yötä tosin heräsin ihan hirveään ääneen. KÄÄK! Virtahevon karjunta on melko vaikuttavaa, kun sen ensimmäistä kertaa kuulee.
Pyykkipäivä Botswanassa – eli ihan tavallinen päivä
Minulla oli tällä matkalla pyykkipäivä käytännössä joka päivä. Ei siksi, että olisin jotenkin erityisen innokas käsipyykkääjä, vaan koska matkalaukkua ei ollut näkynyt sitten Oulun, jolloin sen koneeseen laitoin. Nyt on ollut kaksi viikkoa käytössä kaksi tunikaa ja kahdet housut + kolmet alkkarit. Villatakkikin olisi, mutta sitä nyt ei täällä tarvita.
Ja sitten heille, joiden mielestä olisi kannattanut vaan mennä vaatekauppaan ja ostaa uusia vaatteita heti. Luuletteko, että en olisi käyttänyt matkavakuutuksen 5vrk/100€ korvausta täysimääräisenä, jos se olisi ollut mahdollista? Nyt se ei ollut kauppojen ja aikataulun puitteissa.
Niinpä tästä tuli myös matka, jonka aikana opin tuntemaan hotellien lavuaarit poikkeuksellisen hyvin.
Myös ilman kosteus alkoi haitata arkea. Pitkien hiuksien kuivausaika antaa siitä osviittaa olosuhteista: pesu klo 12, melko kuivat hiukset klo 17.
Doksisykliini ja kasvot tulessa
Botswanassa alkoi myös toinen ongelma. Söin malarian estolääkkeenä doksisykliiniä. Olin käyttänyt sitä aikaisemmillakin matkoilla ongelmitta, mutta tällä kertaa noin puolentoista viikon jälkeen iho alkoi reagoida. Ensin nenä ja otsa punoittivat. Sitten iho alkoi tuntua polttavalta, kiristävältä ja ärtyneeltä.
Doksisykliinin tunnettu haittavaikutus on ihon voimakas herkistyminen UV-säteilylle. Minulle tuli yllätyksenä se, kuinka vähän siihen tarvittiin. Ei tarvittu kirkasta auringonpaistetta tai rannalla makaamista. Botswanassa oli pilvistä ja välillä satoi, mutta päivänvalossa on silti voimakasta UV-säteilyä. SPF 50 oli käytössä, mutta iho ärtyi silti. Tilannetta ei varmasti helpottanut sekään, että omat kasvotuotteeni matkustivat edelleen sen kadonneen matkalaukun kanssa. Olin joutunut hankkimaan puhdistustuotteet ja aurinkovoiteet siitä, mitä matkan varrelta sattui löytymään.
Malarian ehkäisyä ei kannata vähätellä. Kyseessä on vakava tauti, joten estolääkityksestä ei voi omin päin lopettaa. Onneksi sain matkaseurueelta korvaavaa lääkettä jota söin reissun loppuun, mutta se ei punoitusta helpottanut. Edelleen, liki vuoden jälkeen ihoni reagoi aurinkoon todella ärhäkkäästi.
Botswana vihreänä – ja märkänä
Botswanassa oli sadekausi eli green season. Sateisempi kausi osuu yleensä suunnilleen marraskuun ja maaliskuun–huhtikuun välille. Samalla maisema muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin niissä klassisissa Botswanan kuvissa, joissa maa näyttää kuivalta, pölyiseltä ja ruskealta. Nyt kaikkialla oli vihreää ja vetistä.
Sadekuurot saattoivat tulla nopeasti ja voimalla. Ilma oli lämmin ja kostea, ja välillä taivas aukesi niin, ettei ollut epäilystäkään siitä, miksi tätä kautta kutsutaan myös wet seasoniksi.
Botswana ja SIM-kortin ostaminen – kolmen päivän projekti
Botswana osoittautui monessa asiassa helpoksi matkustusmaaksi, mutta paikallisen SIM-kortin hankkiminen ei kuulunut niihin. Yritimme sitä muutaman muun matkustajan kanssa kolme päivää, ja jo ensimmäisellä yrityksellä saimme kortit maksettua, kunnes myyjä totesi, ettei rekisteröinti onnistukaan, koska… jotain. Rahat palautettiin ja homma jäi siihen.
Seuraavana päivänä lähdimme taksilla kiertämään kolmea eri myyntipistettä. Yhden ryhmäläisen rekisteröinti meni lopulta läpi ja hän sai liittymän, mutta muiden kohdalla järjestelmä tai rekisteröinti jumitti jälleen ja rahat palautettiin. Minulla Airalon eSIM sentään toimi, mutta 1 GB maksoi noin kahdeksan euroa. Hätävarana se oli erinomainen, mutta viikon some-, kuva- ja videokäytössä hieman vähemmän erinomainen.
Kolmannella yrityksellä päästiin taas lomakkeiden kimppuun. Myyjä kysyi: “Are you married?” Vastasin: “En”, ja mietin enkä muuten ala sinullekaan naiseksi… Pienen viiveen jälkeen aivoni saivat yhteyden tilanteeseen ja tajusin, ettei tässä ehkä oltukaan tekemässä kosintaa vaan SIM-kortin rekisteröintiä. Seuraavaksi kysyttiin lähintä omaista. Sanoin poikaystävä, mutta se ei kelvannut, koska ei ole virallinen. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että kaikenlaisia kavereita ei Botswanan SIM-korttibyrokratiassa lasketa.
Lopulta kortti saatiin kuitenkin toimimaan, kun kerroin poikani tiedot: 30 GB dataa noin 13 eurolla. Operaatioon kului aikaa 1,5 tuntia, ja seinällä oli vielä kyltti, jossa muistutettiin lahjonnan olevan kiellettyä – joten ainakaan asian nopeuttamiseen ei ollut tarjolla pikakaistaa.
Botswanassa ei eletä salaatilla
Sitten supermarkettiin tutkimaan, mitä täällä syödään. Lihatiski oli sellainen, että suomalainen marketti näyttää sen rinnalla kasvissyöjien pop up -kaupalta. Tarjolla oli esimerkiksi boereworsia eli maustettua grillimakkaraa ohuena ja paksuna, porsaan braai-kyljyksiä, rib eye -pihvejä, picanhaa, häränhäntiä, short ribsejä, lampaan kyljyksiä, halkaistuja ja litistettyjä kokonaisia kanoja, porsaan kylkisiivuja sekä savustettuja makkaroita. Ja paljon muuta.
Eteläisessä Afrikassa braai ei oikeastaan edes tarkoita vain grillaamista. Braai on instituutio, sosiaalinen tapahtuma ja melkein elämäntapa. Sen ymmärtää viimeistään siinä vaiheessa, kun katsoo supermarketin lihahyllyjen metrien määrää.
Kun joku kysyy, että mitä ne siellä oikein syövät, vastaus on yksinkertainen: lihaa. Ja paljon. Tuossa alla kuvassa näkyy luultavasti naudan vatsanosia eli sisäelimiä, joita kutsutaan yleisesti nimellä tripe. Kyseessä on eläimen maha, useimmiten pötsi, verkkomaha tai juoksutusmaha.
Pysähdys keskellä tietä: kengät pesuun ja ruuat pois
Maun ja Natan välillä pysähdyimme eläintautien torjuntapisteelle, jossa kaikki ajoneuvot tarkastetaan rutiininomaisesti: matkustajien kengänpohjat desinfioidaan, ja mahdolliset eläinperäiset tuotteet, kuten liha ja maitotuotteet, kerätään pois. Näillä tarkastuksilla pyritään estämään erityisesti suu- ja sorkkataudin kaltaisten eläintautien leviäminen alueelta toiselle, sillä ne voisivat aiheuttaa valtavia taloudellisia vahinkoja Botswanan tärkeälle karjataloudelle ja levitä nopeasti myös villieläinkantoihin.
Käytännössä matkustajalle tämä tarkoitti sitä, että lätsyttelimme jonkun altaan läpi kengät jalassa, samalla kun vartijat istuivat rynkky sylissä ja naureskelivat. Rehellisesti sanottuna operaatio näytti meidän kohdallamme enemmän rituaalilta kuin aukottomalta bioturvallisuusjärjestelmältä. Tarkoitus on tietenkin järkevä. Toteutuksen tehokkuutta katsellessa mieleen tuli muutama kysymys.
Baobab – Afrikan oma vesivarasto
Botswanassa maisemaan ilmestyvät myös ne puut, joista ei voi erehtyä. Apinanleipäpuut eli baobabit (Adansonia-suku) ovat Afrikan, Madagaskarin ja Australian kuivien alueiden ikonisia puita, joista tunnetuin laji Afrikassa on Adansonia digitata. Baobabit voivat kasvaa jopa 30 metrin korkuisiksi, mutta niiden erityispiirre on valtava, pullomainen runko, jonka ympärysmitta voi vanhimmilla yksilöillä olla yli 20–30 metriä ja halkaisija useita metrejä. Runko toimii veden varastona, ja yksittäinen puu voi sitoa itseensä kymmeniä tuhansia litroja vettä sadekauden aikana.
Baobabeja esiintyy luonnonvaraisina pääasiassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Madagaskarilla, jossa elää kuusi endeemistä lajia, sekä Australiassa, jossa kasvaa yksi laji (Adansonia gregorii). Levinneisyys kertoo suvun vanhasta historiasta ja siitä, miten lajit ovat sopeutuneet eristyneisiin kuiviin ekosysteemeihin eri mantereilla.
Jotkut baobabit voivat elää erittäin vanhoiksi – jopa useita tuhansia vuosia, ja niiden tarkkaa ikää on usein vaikea määrittää, koska runko voi sisältää onttoja osia ja kasvaa epäsäännöllisesti. Osa yksilöistä on ajoitettu hiiliajoituksella yli 2 000–3 000 vuoden ikäisiksi.
Baobabista käytetään myös nimitystä ylösalaisin istutettu puu, koska lehdetön oksisto näyttää siltä kuin joku olisi repinyt puun maasta ja tunkenut sen takaisin maahan latva edellä. Vesi ei muuten ole valtavana lätäkkönä rungon sisällä, vaan sitoutuneena kudokseen. Puu on siis vähän kuin valtava luonnon oma pesusieni.
Pannoitettuja ronsuja
Sitten näin jotain, mikä herätti heti kysymyksen: norsuilla oli kaulassa pannat. Ei siis mitään koristeita, vaan GPS-seurantapantoja.
Tutkijoille ja viranomaisille GPS-data kertoo esimerkiksi, missä tärkeät vaellusreitit kulkevat ja millaiset alueet pitäisi pystyä pitämään avoimina myös tulevaisuudessa. Jos näitä vaellusreittejä ei huomioida, seuraukset voivat olla yllättävän konkreettisia: norsut saattavat alkaa kiertää esteitä ja päätyä viljelyksille, jolloin ne tuhoavat satoja yhdessä yössä; ne voivat myös jäädä loukkuun aitojen väliin tai joutua vaarallisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa, kun perinteiset kulkureitit katkeavat. Pahimmillaan tämä lisää sekä norsujen että ihmisten konflikteja, johtaa eläinten loukkaantumisiin tai lopettamisiin ja voi pakottaa kokonaisia laumoja muuttamaan käyttäytymistään pysyvästi.
Toisin sanoen: norsulla on kaulassa lähetin, jotta ihminen oppisi rakentamaan maailmansa hieman paremmin norsujen ympärille.
Botswana, Nata Bird Sanctuary – lintubongarin unelma, teoriassa
Seuraavana ohjelmassa oli Nata Bird Sanctuary, Makgadikgadi Pansin reunalla sijaitseva suojelualue, joka tunnetaan erityisesti sadekauden aikana muodostuvista matalista vesialtaista ja suurista muuttolintumääristä, kuten flamingoista ja pelikaaneista.
Nimi lupaa lintubongarille paljon, mutta meidän vierailullamme linnut olivat ilmeisesti päättäneet pitää vapaapäivän. Kuravettä sen sijaan saatiin välillä ihan kiitettävästi. Sadekauden maastossa ajaminen tarkoitti sitä, että välillä tuntui kuin olisi osallistunut luontoretken sijasta mutaralliin.
Entä ne Botswanan hevoset?
Botswanassa saattaa nähdä myös hevosia kulkemassa hyvin vapaasti ja joskus suurinakin ryhminä. Ne eivät kuitenkaan ole Afrikan alkuperäisiä villihevosia. Hevonen on ihmisen alueelle tuoma eläin, ja osa vapaana liikkuvista hevosista elää nykyään hyvin itsenäisesti tai puolivillinä. Sellainenkin näky hämmentää hetken. Afrikassa odottaa näkevänsä norsuja, seeproja ja kirahveja. Sitten tien vieressä seisookin hevoslauma kuin jossain lännenelokuvassa.
