Bloggari, sinusta on tullut pullukka

by Anna | TÄMÄ MATKA

Bloggari, sinusta on tullut pullukka

Blogin valokuvien katselu vuosien takaa on mielenkiintoista. Paitsi, että niistä huomaa missä kaikissa paikoissa bloggari on ollutkaan, valokuvista näkee myös itse bloggarista monia asioita. Hiusmalli on muuttunut, pukeutumistyyli päivittynyt uuteen ja silmä-ja aurinkolasit vaihtuneet.

Se, että vuosien saatossa vartalo katoaa kuvista ja tilalle tulee tiukempaa rajausta kasvoihin, voisi tietenkin olla seurausta selfieiden suosiosta. Mutta kun kaikki kuvat viimeisiltä vuosilta, ovat naamakuvien lisäksi vain kaukaa otettuja epämääräisiä fiilistelykuvia, tai muodikkaasti kuvia jaloista uima-allas twistillä, on totuus väistämätön.

Bloggari, sinusta on tullut pullukka.

IMG_3340

IMG_9106

Olin läski

Toukokuussa 2015 painoin 76,5kg. Painoa oli kertynyt muutamassa vuodessa yli 15 kg. Painoindeksi oli : 27,1 – Lievä lihavuus. Tuosta ei ole kovin pitkä matka selvään lihavuuteen. Olen kohta 45-vuotias, joten jos nyt jatkan paisumista tuolla tahdilla, missä kuosissa olen silloin, kun elimistö muutenkin rupeaa rappeutumaan oikein kunnolla?

En mielestäni syönyt yhtään sen enempää tai epäterveellisemmin. Siis omasta mielestäni. En mielestäni liikkunut yhtään sen vähempää. Siis omasta mielestäni. Jostain ne läskit kroppaani kuitenkin olivat tulleet.

Niin…Mistäköhän?

IMG_4063

WP_20150410_14_41_32_Pro

IMG_0411

IMG_9077

Miksi terve aikuinen lihoo

Mietitäänpä vaihtoehtoja miksi terve aikuinen lihoo? Niitä ei ole kovin montaa…

Oikea vastaus on energian häviämättömyyden laki: Energiaa ei voi syntyä tyhjästä eikä hävitä, se voi vain muuttua muodosta toiseen. Saatu energia pitää joko käyttää tai varastoida.

Asia on hyvin yksinkertainen. Ei ole olemassa mitään mustaa aukkoa, jonne käyttämättömät kalorit voisivat kadota. Ne varastoituvat kehooni. En liho geenien, huonon aineenvaihdunnan tai hormoonien takia. Lihon, koska syön enemmän kuin kulutan.

Ensin motivaatio

Laihduttamiseen ei kannata ryhtyä, jos motivaatiota ei ole tarpeeksi. Motivaation pitää tulla jostakin, jotta muutos voi alkaa. Itselläni suurin motivoiva tekijä oli terveys (ja vaatteet).

Jos vatsa yltää pidemmälle kuin rinnat, niin ei sitä rintojen alta levenevällä A-mallilla naamioida mihinkään. Naisilla vyötärönympärysmitan 80 cm ylittyminen merkitsee suurentunutta sydän- ja verisuonitautien, sekä tyypin 2 diabetesvaaraa.

Sairastan perinnöllistä verenpainetautia. Jo 4–8 prosentin painonpudotus laskee verenpainetta. On arvioitu, että viiden kilon painonpudotus vastaa teholtaan verenpainelääkettä. Kohdallani laihdutus ei koskaan tule korvaamaan kaikkia lääkkeitä, mutta se estää niiden määrän kasvun.

Maksa enemmän jos olet lihava

Terveydenhuollossa (Sote) etsitään muuten nyt uudenlaisia toimintatapoja, ja yhtenä uudistuksena on esitetty potilaan roolin muuttamista. Kyse on potilaan vapauden ja samalla vastuun kasvattamisen ideologiasta. Potilas määritelläänkin tulevaisuudessa passiivisesta kuuntelijasta enemmän asiantuntijaksi, asiakkaaksi ja terveyspalvelujen kuluttajaksi sekä hoitoon ja päätöksentekoon osallistujaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastuu omasta terveydestä siirretään enemmän ihmiselle itselleen – Ja tämä on ihan oikein! Jos et lääkäreiden kehotuksesta huolimatta esim. laihduta ja vähennä suolaa ruuastasi kärsiessäsi verenpainetaudista, voit tulevaisuudessa maksaa kalliimpaa hoitomaksua tai kovempaa vakuutusmaksua. Näin on jo tehty Amerikan ihmemaassa. Jos tupakoit, olet ylipainoinen tai et kuntoile, napsahtaa kovempi omavastuu ja vakuutusmaksu kohdallesi.

Miten ihminen laihtuu

Jos poltan enemmän kaloreita kuin saan, laihdun. Ei siis mitään rakettitiedettä.

Mikäli kulutan 2 000 kilokaloria päivässä, mutta saan ravinnostani vain 1 800, laihdun, sillä puuttuvat 200 kilokaloria täytyy ottaa (läski)varastostani.

Ikävä asia tässä on se, että jokaisen kuuden kilon laihtumisen jälkeen syömisestä pitää tinkiä uudet 200 kaloria, jotta laihtuminen jatkuu. Tässä palataan jälleen siihen motivaatioon. Jos sitä on, myös tämä onnistuu.

Miten minä laihduin 10 kg

KYLLÄ. Olen laihtunut 10 kg. Painan nyt 66,5 kg ja aion laihduttaa edelleen, kunnes painoni on 60 kg. Silloin painoindeksini on: 21,3 – Normaali paino.

60 kg on sopiva paino ikäiselleni, ja riittävän helppo luku tarkkailla repsahduksia ajatellen. Se on myös paino, missä olin pitkään, huom! lapsien jälkeen. (Jokainen äiti tietää, että lapsi jättää ainakin 2 kiloa, viisi suonikohjua ja pysyvän päänsäryn). Se ei siis missään tapauksessa ole liian vähän minulle.

Urheilu ei auta

Inhoan hikoilua, joten kaikki liikunta mitä olen tehnyt, on sitä samaa, mitä olen aina tehnyt. Lisäsin pyöräilyn ja kävelyn määrää hieman, ja otin mukaan venyttelyn. Laihtumaan en näin kuitenkaan pääse.

Liikunta ei nimittäin ole monista puheista huolimatta se paras lääke lihavuuteen. Oma kehoni kuluttaa 1943 kilokaloria vuorokaudessa.  Hidasta, pysyvää laihdutusta ajatellen sopiva energiavaje on 300-500 kaloria/vrk.

Tunnin liikunta muutamana kertana viikossa on merkittävän laihtumisen kannalta valitettavan merkityksetöntä. Jotta liikkumalla kuluttaisin jokaisena päivänä 500 kaloria, pitäisi minun harrastaa valinnaisesti esim. halonhakkuuta 1 tuntia 34 minuuttia, haravointia 1 tuntia 59 minuuttia, kuntosaliharjoittelua 1 tuntia 6 minuuttia tai reipasta kävelyä 1 tuntia 51 minuuttia jokainen päivä!

Ei vain sovi minulle.

Energiatarve

Ruoka-aineiden karsiminen auttaa kovin vähän

Ruuan raaka-aineilla ei ole ollut kovin suurta merkitystä laihtumiseeni. En lisännyt tai ottanut pois oikeastaan mitään. Ei millään pahalla superfoodia ja rawfoodia kohtaan, mutta kyllä laihtua voi myös ilman raakakaakaota, kookosöljyä, chia-siemeniä, macaa tai spirulinaa. Ainut minkä jätin pois osittain, oli leipä. En leivän hiilihydraattien takia, vaan siksi, että leivän päälle tuli laitettua aina liikaa ja aina liian paksulti kaikkea.

Karsin pois myös osittain rasvaiset juustot ja leikkeleet niiden sisältämän suolan takia. Kieltämättä kaipaan Tapas-lautasta. Välillä sorrunkin käpertymään sohvan nurkkaan vihaamaan maailmaa, ja parantamaan omaa oloani Jamón Ibérico de Bellotaa imeskellen.

Se, mitä en ole edelleenkään onnistunut karsimaan pois riittävästi, on alkoholi. Kuohuviininlasi on kasvanut kiinni käteeni, ja uni ei tule ilman lasillista (tai kahta) hyvää brandya. Mahdollisesti kuolen, kun maksani sanoo poks, mutta ainakin kuolen laihempana.

Samppanjamatka

Herkkujen ostolakko auttoi merkittävästi

Herkuilla sen sijaan on merkittävä rooli. Jätin karkit, makeat leivonnaiset ja shipsit kokonaan pois. Niiden kohdalla mielessäni ei ole moodia: maistan vain ihan pikkaisen.

Kun näen leivoksen, tunnen suorastaa velvollisuudekseni pelastaa se epävarmalta tulevaisuudelta vitriinissä ja lahjoittaa sille paremman tulevaisuuden lautasellani. Karkkipussi tulee aina syödä, kuin ruokalautanen ennen vanhaan tyhjäksi, ja shipsien matka suuhuni muistuttaa Berliinin ilmasiltaa tehokuudessaan.

IMG_6502

IMG_6647

Ruuan määrä ja laatu merkitsee eniten

Ruuan määrällä on kuitenkin se suurin vaikutus. Jokaisen lautasen kohdalla mietin tarkkaan tarvitsenko oikeasti tämän määrän ruokaa, vai riittäisikö vähemmän. Siis jokaisen. Voisinko ottaa vähemmän tuota, riittäisikö tämä. Aika nopeasti opin tunnistamaan kylläisyyden tunteen. Kun on hyvä, niin silloin oli hyvä, vaikka lautasella kuinka olisi odottamassa vielä vähän naminami-pihviä kastikkeineen.

Mahalaukku ei tiedä lainkaan, paljonko sinne tulevassa ruuassa on energiaa. Maha aistii vain ruuan määrän. Hyvä esimerkki ovat keitot. Ei mahani osaa laskea kuinka paljon tai vähän keitossa on kaloreita. Täyttämällä vatsalaukkuni keitolla, joka on jo valmiiksi vedellä laimennettuja ruokaa, jää energian määrä pieneksi, mutta lopetan ruokailun kuitenkin kylläisenä.

Laihtuminen on ennen kaikkea valintakysymys

Valtaosa ihmisistä haluaa syödä enemmän kuin kuluttaa. Ratkaisevaa on, kumpaa haluan enemmän, syödä vai laihtua. Itse halusin laihtua.

23 comments

23 comments

Hei, minä laihdutan - 10kg. Ketoilulla kilot kuriin - TÄMÄ MATKA 8 joulukuun, 2020 - 10:30 am

[…] kilot kuriin | Lokakuussa 2015 kirjoitin jutun laihduttamisesta. Painoin tuolloin syksyllä 76,5 kg ja havahduin siihen, että painoa oli kertynyt muutamassa […]

Reply
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 22 lokakuun, 2015 - 11:19 am

iik miten ihana juttu 🙂 <3

Reply
sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi 10 lokakuun, 2015 - 4:30 pm

Luin tuon alkukappaleen ääneen mun miehelle, ja sain vastaukseksi virnistelyjä ja ”ilmankos otat aina kuvia varpaista”?! Mitäköhän tarkoitti…

Joo, entisenä kilpaurheilijana mua vaivaa tosi paljon jo se, etten enää ole entiseen malliin lihaksikas ja jäntevä, vaikken mikään paksu vielä olekaan. Ei siihenkään kauaa mene, jos nykyinen tahti jatkuu, eli myös täällä pitäisi vähän miettiä näitä juttuja…. Ehkä sitten taas maanantaina, mutta viinistä en luovu! ;D

Reply
Mallu 6 lokakuun, 2015 - 9:33 pm

Lähetän tuhat sydäntä <3 Just niin ihanan rehellinen ja viisaasti kirjoitettu !!!!! Kuin omasta kynästä (mikäli osaisin näin taitavasti kirjoittaa). Ja kyllä, minäkin laihdutin siihen 60 kg. Tällä iällä en enää tahdo painaa 54kg. Alkaa naama roikkua. Tsemppiä !

Reply
Anna Koskela 8 lokakuun, 2015 - 7:48 am

Kiitos <3

Tsepppiä tosiaan tarvitaan, myös siihen, että se saavutettu paino pysyy!

Reply
Ili 6 lokakuun, 2015 - 6:06 pm

Sekunti suussa, vuosi vyötäröllä ! Olkaapa hyvä – lauseella eräs urheilullinen silmälasiedustaja nauratti meitä töissä saapuessaan reilu kymmenen vuotta sitten näyttämään pokiaan. Samalla hän asetti eteemme tuliaisikseen tuomia rasvaa tihkuvia viinereitä.

Olin silloin just neljäkymmentä täyttänyt. Kiloja ei ollut kiireisestä elämäntyylistä huolimatta uumalle tarttunut. Sen jälkeen alkoi tarttua, pikkuhiljaa. Kuinka helppoa olikaan hyväksyä vaakaan ilmestyvä raja, jota en ollut halunnut ylittää, 75 kiloa. Tein päätöksen: kasikymppinen ei sit mene rikki. No meni se. Toki vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Nelivitosena. Siihen se sitten jäi. Vuosiksi. Kunnes 82..83..ja viimein menneenä kesänä kolmen viikon Italian reissun jälkeen viisarit värähtivät lukemaan 86. Ei hemmetti. Jotain on tehtävä, ja neljä kiloa on sen jälkeen saanut lähteä, ja lisää lähtee.

Olin vuosikymmenen alussa vuoden ”pullalakossa”. En syönyt mitään makeaa. Vuoteen. Ei karkkia, ei pullaa, ei kakkua. Mistään muusta en kieltäytynyt. Kuinka vaikeaa kavereiden ja sukulaisten oli se hyväksyä. Joka paikassa tyrkytettiin palan painiketta, ja todettiin, että ” eihän sulla mitään ylimääräistä ole vyötäröllä, kyllä sä nyt palan voit ottaa”. En ottanut. ”Pullalakko” ei ollut itselleni kummoinen koetinkivi alkua lukuun ottamatta, mutta ympäristöä se vaivasi yllättävän paljon. Sama muuten koskee varmaan heitä, jotka päättävät olla pitkään juomatta. Ympäristöä se vaivaa useammin kuin päätöksen tehnyttä. Arvattaen: olen taas samalla breikillä makean suhteen.

Jättämällä ylimääräisen pois paino vähenee. Komppaan siinä sinua täysin. Kuluta enemmän kuin tankkaa. Se on ainoa keino. Mutta kuten totesit, ne elämän pienet herkut! On niistä nautittava. Lasi, kaks hyvää viiniä, kuoharia tai syvän savuista viskiä puhumattakaan pullollisesta olutta silloin tällöin eihän niitä voi ruokavaliostaan poistaa. Hyvää ruokaa, mutta kohtuudella. Säännöllinen ateriarytmi. Kaikki me tiedämme miten homma toimii, kunhan vain otamme itseämme niskasta kiinni ja käymme tuumasta toimeen.
Lipsahduksia sattuu tietenkin aika ajoin. Erityisesti matkoilla. Niin kuin siis menneenä kesänä. Kolme viikkoa Italiassa herkkuja notkuvien pöytien äärellä. Kuka sellaista kiusausta voi vastustaa? Loistavaa viiniä, erityisen halpaa olutta ja mukavaa seuraa sekä pitkiä illallisia hyvien ystävien seurassa elämästä nauttien = kolme kiloa kolmessa viikossa. Tai Jenkeissä erityisesti paremmissa Bed & Breakfasteissa: Happy Hour. Pikku purtavaa , olutta ja viiniä. Olkaa hyvä. Talo tarjoaa. Niin paljon kuin napa vetää. ( Laskepa siinä sitten kaloreita ja punnitse nahatonta kanaa mielessäsi grammoina annokseen.) Samalla saatat muuten päätyä hotellin mainokseen etusivulla vaihtuvaan kuvakollaasiin puolison kanssa viinilasi kourassa. (http://www.hotelnapavalley.com/ ) Seuraavana aamuna jenkkien kanssa käyty keskustelu aamiaispöydässä kerryttää jo ajatuksen tasolla kiloja vyötärönseudulle. Jenkkiseurue tivaa mitä me suomalaiset olemme tulleet Napaan tekemään. What are you here for? Driving around the valley and enjoying the scenery? Oh God NO – Tänne tullaan syömään hyvin ja tullaan nimenomaan maistelemaan ja juomaan viiniä, ja yltäkylläisesti. – siinä jenkkien ohje suomalaispariskunnalle. – Enjoy!! Kyllä siinä ohjetta noudattaessa lomakiloja nopeasti kertyy.

Lomarepsahduksista saisi aikaan hauskan jutun. Tai siitä, miten pitkään asuminen tai matkustaminen ulkomailla muokkaa vartaloa. Seitsemän viikon maailmanympärimatkalta saavuimme kotiin ihme ja kumma muuttumattomina. Kiitos sen, että olimme alituiseen liikkeellä ja tavallista kovempi kulutus poltti kaloreita sopivasti kaikesta herkuttelusta huolimatta? Kaikille on kuitenkin varmaan tuttua se, että joku kavereista on pitkän reissun jälkeen muuttunut habitukseltaan. Vaihdossa ollut kaveri palaa Jenkeistä noh, kymmenen kiloa tanakampana. Oma tyttäreni palasi Work &Travel Holidaylta Ausseista muutaman kilon pyöreämpänä. Syy: nuorella ei ole varaa syödä pitkällä matkalla halvalla ja hyvin. Roskaruoka ja nopeat hiilarit ovat paha yhdistelmä. Tai syynä saattaa olla kulttuurilliset tavat. Kilo jos toinenkin tarttui kaveriini Irlannin pitkällä keikalla. Joka ilta mentiin pubin kautta kämpille , sillä ”olohuoneessa” käytiin nauttimassa pari, kolme Guinnesia. Yksi puolituttu palasi juuri Jenkeistä vuoden työkomennukselta. Herkkuja oli riittänyt, ja tulos yli +15 kiloa. Sitä repsahdusta saa kotona korjata jo pitkään.

Kannustaisin sinua kuitenkin yhdessä asiassa. Liiku. Ei painon, vaan lihaskunnon takia. Ikäiselläsi alkaa lihasmassan pieneneminen. Vain liikkumalla voit sitä ehkäistä. Puolisoni käy joka aamu tunnin kävelylenkillä ennen töihin lähtöä. Asia konkretisoitui itselleni muutama vuosi sitten, kun hän aropupuna loikki Cinque Terressa vaelluspolulla loputtomiin, lähes taivaaseen, kurottavia kivisiä portaita yhä ylöspäin yli kolmenkympin helteessä. Itse puuskutin perässä paita läpimäräksi kostuneena, ja minäkin sentään pelaan golfia 50-kierrosta kesässä ja kävelen siinä ohessa 600 km.

Kannustan siis kaikkia matkailijoita liikuntaan. Liikkuva ihminen jaksaa nauttia, kiertää ja koluta reissuillaan enemmän. Hyväkuntoisena ei arkaile tarttua vuokrapyörän sarviin ulkomailla ajellakseen vaikkapa San Franciscossa puolta päivää. Huonokuntoinen uuvahtaisi niihin mäkiin jo puolessa tunnissa. Lucan ympäri nyt toki pyöräilee kaupungin muuria pitkin myös ilman hyvää fyysistä kuntoa, mutta niinkin helposta pyöräretkestä nauttii enemmän hyväkuntoisena! Älkää siis unohtako liikuntaa.

Reply
Anna Koskela 8 lokakuun, 2015 - 7:50 am

Loistavasti kirjoitettu pitkä kommentti. Kiitos!

Kyllä se liikuntakin on tärkeää. Tiedän se. Mutta kun on niin laiska luonne :/

Tämä kommentti mielessä, pitää taas yrittää stempata itseään enemmän.

Reply
Lotta Watia | Unagidon 5 lokakuun, 2015 - 2:00 pm

Hieno suoritus! Hyvä Anna ja tsemppiä vielä tavoitepainoon! 🙂

Hyvä kirjoitus, jonka allekirjoitan. Itsekin olen laihduttanut ja lihonnut… Sitä on niin helppo palata takaisin siihen herkutteluun, kun vaaka näyttää taas lukua, johon on tyytyväinen. Kaljoiteltua on viime aikoina tullut ihan liikaa ja sen seurauksena rasvaista ja suolaista ruokaa on tehnyt mieli yhä enemmän. Tämä näkyy vyötäröllä. Nyt olen jättänyt ainakin sokeriset herkut ja leivät pois. Rasvatkin yrittänyt vaihtaa vähän parempiin. Tuloksia odotellessa! 😀

Reply
Anna Koskela 8 lokakuun, 2015 - 7:51 am

Kiitos Lotta!

On niin helppoa tosiaa palata siihen vanhaan moodiin. Nyt olen Saksanmaalla ja jokapuolella on olutta ja leivitettyjä herkkuja. Syö nyt siten täällä salaaattia….

Reply
Kthetraveller 5 lokakuun, 2015 - 10:04 am

Hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä kanssasi. Itse aiheutettu lihavuus on ongelma ja vastuu siitä omasta terveydestä pitäisi siirtää ihmiselle itselleen. Olen itse sitä mieltä, että niiden, joita se oma terveys ei kiinnosta pitäisi maksaa enemmän, sillä he rasittavat terveydenhuoltojärjestelmäämme. Itselläni on tässä vaiheessa ollut vielä ihan hyvät geenit ja olen ikääni nähden hyvässä kunnossa, mutta jösses kun olen huomannut tietyn rapistumisen vuoden sisällä. Hyvä ruoka ja herkut vain maistuvat aina vaan suloisemmilta ja sohvakin tuntuu kutsuvan eri tyyliin kuntoilun sijaan. Jotain ”tarttis tehdä”, koska inhoan itseäni ja laiskuuttani. Että näin… Pakko sitä vain on ottaa itseäni niskasta kiinni, ettei minusta tule sellaista laihaa läskiä.

Reply
Annika | travelloverblogi 4 lokakuun, 2015 - 10:13 pm

Rakastan alun itseironiaa! Niin se vain on, että kun syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo. Harvalla on kyse sairaudesta, vaikka moni niin haluaisi ajatella ja itselleen ja muille selittää. Ja ne painavat luut. Saattoihan niissä olla muistaakseni joidenkin kymmenien vai satojen grammojen ero. 🙂 Hieno saavutus, jos olet kymmenen kiloa pudottanut!

Reply
Lippis 4 lokakuun, 2015 - 9:31 pm

Anna,

sinä olet hyvän ja hehkeän näköinen juuri tuollaisena. Ei sinun tarvitse laihtua yhtään.

Reply
Anna Koskela 5 lokakuun, 2015 - 12:09 pm

Kiitos : )

Lupaan olla yhtä hyvän ja hehkeän näköinen myös hieman hoikempana!

Reply
Helena Arvio 4 lokakuun, 2015 - 8:50 pm

Nää kauheen vaikeita kysymyksiä, mis raja menee. Ja jos on liikuntavamma, ei pääse liikkuun niin paljo ku haluis.. Sekin vaikuttaa laihtumiseen, aina monta tekijää tässäki asiassa.

Reply
Anna Koskela 5 lokakuun, 2015 - 12:07 pm

Vaikeitahan nämä asiat ovat, mutta kyllä esim. mun kaksi alavartalostaa toimintakyvytöntä kaveria urheilee ja liikkuu vaikka miten. Mä en edes tarkkan tiedä miten laskettelu ja melonta onnistuu ihmiseltä, jonka jalat on ihan kaput, mutta niin ne vaan tuolla harrastaa : )

Eli motivaatiosta se kaikki lähtee.

Reply
Maarit Johanna 4 lokakuun, 2015 - 8:41 pm

Sie kirjoitat niin rehellisesti! Mulla on tavoitteena myös se 60kg. Seitsemässä kuukaudessa olen kerryttänyt siitä sen 8kg. Syytän töitä. Ja itseäni. Olen töissä ainoa nainen toimistolla ja nuo poijjaat vetäis pullaa ja keksejä vaikka joka päivä. Sodankylän kaikissa kolmessa mahdollisessa lounaspaikassa ruoka on järkyttävän rasvaista, mutta haluan silti käydä työkavereiden kanssa syömässä, enkä jäädä mässyttämään salaattia yksin toimistolle. Voisin tietenkin jäädä, mutta se kettuilun määrä on sitten ihan sanoinkuvaamaton. Toki sen vois yrittää kestää. Työt loppuvat pian, ja luulen, että painokin alkaa heti laskea kun jokapäiväiset kahvipullat jää pois ruokavaliosta. On se myös se itsekurin puute. Aion kuitenkin kovasti yrittää. Itse haluan mieluummin lisätä liikuntaa kuin jättää tiettyjä ruoka-aineita pois kokonaan. Absoluuttisuus ei sovi mulle ollenkaan, alan muuten himoitsemaan sitä kiellettyä liikaa. Tykkään myös liikaa juustosta ja ciabattasta. Sanoisin, että kerran viikossa voi herkutella kunnon juustolautasella jos muuten liikkuu ja syö hyvin 🙂

Reply
Anna Koskela 5 lokakuun, 2015 - 12:04 pm

Heh, hetken mietin laittaisinko kilomääriä, mutta jos ei laita, niin kukaan ei saa kunnolla kiinni jutusta!

Voi. Mä niin tiedän tuon sosiaalisen ”paineen”. Tietenkin kavereiden kanssa haluaa mennä lounaalle, mutta kun ne lounaat on ihan kamalan huonolaatuisia aina.

Kyllä se varmasti vaikuttaa painoon, että pullakahvit ja rasvaiset lounaat jäävät pois. vahinko vaan, että sun työt loppuu :/

Täysi kieltäymys jostain on vaikea tie, ja en kyllä muun, kuin makean kanssa siihen ole lähtenyt. Pitäähän elämässä nyt nautintojakin olla!

Reply
Unnukka 4 lokakuun, 2015 - 8:22 pm

Loistava, ja motivoiva teksti. Olen itse terveydenhuoltoalalla, ja kyllä, olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten täytyy ottaa enemmän vastuuta terveydestää ja ihan itse. Tietoa, ohjausta ja vaihtoehtoja löytyy jos todella haluaa huolehtia itsestään. Tekosyyt ovat tekosyitä.

Reply
Anna Koskela 4 lokakuun, 2015 - 9:59 pm

Kiitos!

Tekosyyt ovat tekosyitä. Tämä on taivahan tosi. Liha on heikko, ja mieli vallaton…. : )

En vain voi hyväksyä sitä, että nyt jo aivan tupeella olevaa terveydenhuoltoa rasitetaan elintasosairauksilla. Ihmisen tulee ottaa vastuu omasta terveydestä. Jos se vaatii yhden limun ja voikkaleivän vähemmän päivässä, sekä yhden lenkin lisää, en pidä sitä kohtuuttomana.

Reply
Sanna I Tuntematon turisti 4 lokakuun, 2015 - 7:55 pm

Kiitos Anna tästä! Täällä kamppaillaan aika lailla samassa tilanteessa… jostain ne lisäkilot vaan salakavalasti hiipii! Mä myös inhoan hikoilua ja kaikenlaista teholiikuntaa, ei vaan myös ole mun juttu. Toisaalta myös rakastan hyvää ruokaa ja alkoholiakin kuluu kiitettävästi… Joulukuussa olis taas edessä rantaloma ja bikineiden sovittelu on tuskaa! Mutta ehkäpä mä saan tästä edes vähän lisämotivaatiota syömisen rajoittamiseen!

Tepolle terveisiä, toivottavasti toipuminen sujuu hyvin! <3

Reply
Anna Koskela 4 lokakuun, 2015 - 9:56 pm

Jep! Veikkaan, että meitä on aika monta…

Lisäkilot ovat sellainen hiipivä vihulaisjoukko, joka ottaa vallan huomaamatta.

Rakastan hyvää ruokaa, kokkailua ja pientä hiprakkaa. Jotenkin tähän on vaan löydettevä balanssi. Siis en halua nähdä itseäni eteenpäin pyörivänä viisikymppisenä! Mutta toisaalta rakastan ruokaa ja juomaa.

Pieninä paloina. Ei tähän muuta voi sanoa.

PS: Teppo toipuu hyvin <3

Reply
Stacy 4 lokakuun, 2015 - 7:51 pm

Nyt jo rupeaa kaduttamaan se, etten valinnut sitä Filippiinit-postausta. Ensinnäkin, bloggari, sinä et ole pullukka. Minä olen pullukka ja se johtuu aineenvaihduntasairaudesta, jota Suomessa ei osata kunnolla hoitaa. Kalorien laskenta ei ole laisinkaan helppoa, kun elimistö vetää jarrut päälle ja menee säästöliekille. Kuka haluaisi oikeasti olla lihava, jos vaihtoehtona olisi olla laiha. Toivottavasti mitään rankaisumallia terveydenhuoltoon ei ikinä tulla omaksumaan.

Reply
Anna Koskela 4 lokakuun, 2015 - 9:51 pm

Noh… Kyllähän mä oikeasti olen melko pullukka.

Tiedostan ihan hyvin, että lihavuus ei ole _vielä_ ongelma, mutta se voi olla sitä… Jos laihdun riittävästi, elämäni on huomattavasti kevyempää ja helpompaa. Elän varmasti silloin myös pidempään ja nautin enemmän.

Ihmiset, jotka lihovat jonkun hoidon, tai sairauden takia ovat aivan eri asia. Tällainen kuin minä (siis perusterve), joka lihoo vain siksi, että tykkää syöpötellä, on asia ihan erikseen.

Reply

Leave a Comment