Berliinin muuri – Kaikki mitä sinun tulee muurista tietää

BERLIININ MUURI 1961–1989

Berliinin vyöhykerajan kummallakaan puolella ei sunnuntaina elokuun 12-13. päivän yönä 1961 kukaan varmasti tajunnut, mitä oikein oli tapahtumassa. Monet DDR:n asukkaat olivat kuitenkin osanneet lukea rivien välistä tätä ennen, ja alkuvuoden 1961 aikana noin 50 000 DDRn asukasta pakeni länteen.

Operaatio ”Ruusun” ensimmäinen vaihe toi vartiomiehet kaupungin vyöhykerajalle kahden metrin välein, katkaisi kaksisataa katua, kaksitoista metrolinjaa ja maanpäällisen junaradan.

Antifasistinen suojavalli

Walter Ulbrichti ideoima ja Erich Honeckerin toteuttaman Berliner Mauerin tarkoitus oli pelastaa vuonna 1949 perustettu DDR romahdukselta. Virallisesti muuri oli ”antifasistinen suojavalli”, Antifaschistischer Schutzwall, jonka pohjimmainen tarkoitus oli suojella DDR:n kansalaisia lännen kapitalismilta ja agitaattoreilta.

Vaikka vuonna 1952 DDR sulki rajansa Länsi-Saksaan katkaisten lukuisia moottori- ja pikkuteitä, pysyi Berliini tästä huolimatta avoimena 50 000 ihmisen käydessä töissä Länsi-Berliinin puolella. Vuoteen 1961 mennessä Länsi-Berliinin kautta oli  loikannut länteen noin 2,7 miljoonaa ihmistä, suurin osa  nuoria ja koulutettuja, joita houkutteli muun muassa lännen parempi elintaso. Monet perheet pakkasivat matkalaukkuihin koko elämänsä, lastasivat ne Trabantiinsa ja jättivät kotinsa.

Vuosien 1949–1961 aikana DDR menetti kuudenneksen väestöstää ja monet virastot, konttorit ja laitokset jouduttiin sulkemaan. Uutta korvaavaa työvoimaa ei saatu mistään. Itä-Saksaa uhkasi alennustila, mikäli joukkopakoa ei saataisi tyrehdytettyä.

Koko Länsi-Berliini ympäröitiin muurilla

Muurin tarkoitus oli estää kokonaan itäsaksalaisten pääsy Länsi-Berliiniin, joten koko Länsi-Berliini oli siten ympäröitävä muurilla. Kaupungin jakanut muuri oli 43 kilometriä pitkä ja ympärysmuuri 112 kilometriä. Betonimuuria oli 106 kilometriä ja muu osa teräsverkkoa. Muuri oli 3,4 metriä korkea ja siinä oli 302 vartiotornia.

Berliinin muurin rajavyöhykkeellä oli useampia sektoreita. Varsinaisen muurin etupuolella oli takamaaston muuri (Hinterlandmauer), ja parinkymmenen metrin päässä siitä oli varsinainen muuri. Välissä oli avoin hiekkakenttä, kuolemanvyöhyke. Sen keskellä kulki muurin suuntaisesti kapea asfaltoitu tie, jota pitkin rajajoukkot ajoivat maastoautoillaan vartiotornilta toiselle.

DDR saikin pitää väkensä loppuun saakka. Vuonna 1962 lähtijöitä DDR:stä oli enää vähän yli 16 000, vuoteen 1970 tultaessa DDR:n oli jättänyt enää 5 047 ihmistä ja vuonna 1980 määrä oli pudonnut 3 988 henkeen

Maria Callas oli DDR:ssa esiintymässä Walter Ulbrichtin juhlaillallisilla. Jossain vaiheessa Ulbricht kääntyi vieressään istuvan lauludiivan puoleen ja sanoi: ”Ah, madam, toivokaa mitä tahansa, jos se on minun vallassani, toteutan sen.” Callas tokaisi välittömästi: ”Avatkaa nuo portit länteen 24 tunniksi ! ” Tällöin Ulbrichtin silmät kapenivan juoviksi ja hän kähisi: ”Ah, madam, te toivotte, että 24 tunnin kuluttua saisitte olla täällä kanssani kahden?

”Ensimmäinen kivi Berliinin muurista irrotettiin Unkarissa”

Vallankumousaalto sai alkunsa elokuun 19. päivänä 1989 Unkarin ja Itävallan rajalla järjestetystä piknik-tapahtumasta. Rautaesirippu erotti maat toisistaan, mutta Lounais-Unkarissa sijaitseva Sopronpusztan raja-asema päätettiin avata rauhaneleenä muutamaksi tunniksi. Unkari oli poistanut jo toukokuussa piikkilankaesteet ja miinakentät Itävallan vastaiselta rajaltaan, ja unkarilaisten matkustusrajoitukset länsimaihin oli kumottu.

Juhlallinen tapahtuma alkoi puoliltapäivin. Rajavartijoille oli annettu lupa päästää läpi vain unkarilaisia ja itävaltalaisia vieraita. Tieto levisi kuitenkin nopeasti Itävallan radiouutisten kautta, ja rajalle kerääntyi päivän mittaan tuhansia Unkarissa lomailleita itäsaksalaisia, jotka haaveilivat paosta länteen. 

Ensimmäiset itäsaksalaiset ryntäsivät rajan yli heti puolen päivän jälkeen. Rajavartijat eivät reagoineet, ja kaikkiaan yli 600 DDR:n kansalaista onnistui tunkeutumaan Itävallan puolelle ennen kuin raja suljettiin iltapäivällä.

”Ensimmäinen kivi Berliinin muurista irrotettiin Unkarissa.” Näillä sanoilla Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl kuvasi syyskuun 11. päivän vastaisen yön 1989 tapahtumia. Piknikin jälkeen Unkari sulki rajansa kolmeksi viikoksi, mutta 11. syyskuuta se päätettiin avata pysyvästi. DDR:stä pakeni seuraavien viikkojen kuluessa 50 000 henkilöä. 

Tuhannet itäsaksalaiset pyrkivät länteen myös Tšekkoslovakian ja Puolan kautta. Länsi-Saksan suurlähetystöihin tunkeutui Prahassa ja Varsovassa tuhansia ihmisiä, usein kokonaisia perheitä, hakemaan turvapaikkaa. Prahassa pakolaiset kiipesivät aitojen yli Länsi-Saksan suurlähestystön pihalle, joka täyttyi nopeasti teltoista. Syyskuun lopulla lähetystön pihamaalla oli jo noin 4 000 ihmistä.

Leipzigissa oli järjestetty ensimmäinen maanantaimielenosoitus syyskuun 1989 alussa. Siihen osallistui noin tuhat ihmistä. Joka maanantai tämän jälkeen Nikolainkirkossa järjestettiin rukoushetki rauhan puolesta ja sen jälkeen mielenosoitus. ”Stasi ulos” ja ”matkustusvapaus joukkopaon sijaan”, luki mielenosoitusjulisteissa. ”Wir sind das Volk”, eli ”me olemme kansa”, kaikui huutona kadulla. Mielenosoitukset keräsivät yhä enemmän väkeä, kun DDR:n kansalaiset alkoivat avoimesti osoittaa tyytymättömyyttään valtiota kohtaan.

Marraskuun 4. päivänä 1989 DDR:ssä koettiin maan historian suurin mielenosoitus. Lähes miljoona ihmistä kokoontui Berliinin Alexanderplatzille vaatimaan poliittisia muutoksia. Mielenosoituksen oli järjestänyt oppositio. DDR:n valtapuolue SED yritti muuttaa kokoontumisen omaksi tilaisuudekseen, mutta sen puhujia kohtasi vastalauseiden myrsky.

DDR vietti 40-vuotisjuhlansa joukkomielenosoitusten varjostamana. Puoluejohtaja Honecker julisti, että Berliinin muuri pysyisi pystyssä vielä ainakin sata vuotta. Kun juhlien arvovieraat olivat lähteneet, neljäs maanantaimielenosoitus alkoi 9. marraskuuta suurempana kuin koskaan. Tämä oli liikaa Honeckerille, joka määräsi hajottamaan mielenosoituksen. Onneksi tämä uhkaus ei koskaan totetunut, ja 50 000 ihmistä marssi turvallisesti Leipzigissa.

Samana päivänä DDR:n sosialistisen työväenpuolueen SED:n keskuskomitean jäsen Schabowski, piti kansainväliselle toimittajajoukolle kapulakielistä tilannekatsausta. Sitten Schabowski mainitsi, että DDR vapauttaisi tiukkoja matkustussääntöjään. Tarkoitus oli matkustushelpotuksilla rauhoitella itäsaksalaisia, jotka olivat ryhtyneet vaatimaan uudistuksia mielenosoituksissa ja joita vaelsi länteen Itävallan vastaisen rajansa syyskuussa avanneen Unkarin kautta. Toimittajat kysyivät lisää: “Koskeeko rajojen avaus Berliinin muuria ?” “Mistä lähtien?” Schabowski selasi papereitaan ja vastasi: “Das tritt nach meiner Kenntnis… ist das sofort, unverzüglich – ”Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä.”

Lain tarkoituksena oli, että itäsaksalaiset voisivat seuraavasta päivästä lähtien anoa ulkomaanpassia ja saada sen muutamassa viikossa. Mutta toimittajille – ja Schabowskin sanat lännen puolen tv-lähetyksistä kuulleille itäsaksalaisille vastaus merkitsi, että Berliinin muurin rajavalvontapisteet olisivat auki. Välittömästi !

Muuri on auki

Uutistoimisto AP julkaisi uutisen, jonka mukaan DDR oli päättänyt avata rajansa. Kaikki kansainväliset uutistoimistot ja Länsi-Saksan televisio toistivat samaa uutista, ja Berliinin raja-asemille alkoi kerääntyä ihmisiä. 

Kymmenettuhannet itäsaksalaiset tungeksivat Berliinin muurin läheisyyteen. Itä-ja Länsi-Berliinin välisellä sillalla Bornholmer Strassella portit olivat auki. Rajajoukkojen johdolla ei ollut mitään käsitystä tilanteesta, muttei myöskään käskyä ampua, joten ihmiset vain kävelivät rajan yli.

Itäberliiniläisillä ei tietenkään ollut lainkaan rahaa, mutta länsiberliiniläiset tarjosivat heille juomia avokätisesti. Suurin osa itäberliiniläisistä palasi kuitenkin kotiinsa aamuun mennessä. Jos DDR ei ollut enää vankila, miksi oikeastaan lähteä kotoaan?

Seuraavina päivinä alkoi muurin tuhoaminen. Ihmiset tulivat paikalle vasaroiden, ruuvimeisselien ja lekojen kanssa. Viikonloppuna saapuivat työläiset, jotka kaatoivat muurin ja tuhosivat sen koneillaan murskaksi. Muuri oli kaatunut.

Muurin murtumiseen mennessä DDR:ssä oli tuomittu suunnilleen 71 000 ihmistä vankeusrangaistukseen paon yrityksestä. Yli 1 000 ihmisen kerrotaan menettäneen henkensä yrittäessään pakoa muurin tai Saksojen välisen rajan yli. Nykyisen tutkinnan valossa näyttää kuitenkin ilmeiseltä, ettei uhreja kaiken kaikkiaan muurilla ole kuin ”vain” noin 120 ja nelisensataa  kuollutta rajoilla.

Mistä voi löytää muuria ?

Saksassa oli Berliinin muurin murtumisen jälkeen kiire hävittää koko muuri ja nykyään se on kadonnut Berliinistä lähes kokonaan. Kun kävin kuvaamassa 1,3 km pitkää pätkää muurista East Side Galleryssa, tuli tunne, että kovin pitkään sitä ei enää pystytä suojelemaan kiihtyvältä rakennustoiminnalta. Muurista näkee pisimmän ja taiteellisimman pätkän juuri East Side Galleryssa, alkuperäisimmillään muuri on Gedänkstätte Berliner Mauerilla, ja pieni pätkä muuria löytyy Potzdamer Platzilta.

Knoppitietona Bornholmer Straßella oli rajasema, jossa ensimmäisenä Berliinin muuri antoi periksi. Paikalla on muistomerkki muistuttamassa tästä hetkestä.

Yksittäisiä kappaleita Berliinin muuria on nykyään myös eri puolilla maapalloa. Muurin osia löytyy mm. Australian pääkaupungista Canberrasta, portugalilaisesta pyhiinvaelluskaupungista Fatimasta, Meksikon pääkaupungissa toimivasta Saksalaisesta koulusta, CIA:n päämajasta Langleyssa, erään jakartalaisen taiteilijan puutarhasta, sekä imeisesti myös Tongan kuninkaan tiluksilta.

Gabriel Heimlerin teos ”Der Mauerspringer” (muurinylittäjä). Siksi nimitettiin muurille Länsi-Berliinistä kiipeäviä hurjapäitä.

Muuria koristaa  East Side Galleryssa yli sata eri taiteilijan luomaa taideteosta. Jos haluaa katsella teoksia kaikessa rauhassa, kannattaa paikalle mennä aikaisin aamulla. Muuri sijaitsee suuren tien vieressä ja paikka ei ole mitenkään viehättävä. Osa teoksista on töhritty pilalle, kuuluisimmat on merkitty kyltein.

Dmitri Vrubelin maalaus kommunistijohtajien, Neuvostoliiton Leonid Brežnevin ja DDR:n Erich Honeckerin suudelmasta.

Itä-Saksan johtaja Erich Honecker otti vastaan Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin ja tämän vaimon Raisan 6. lokakuuta 1989 Itä-Berliinissä. He osallistuivat Saksan demokraattisen kansantasavallan perustamisen 40-vuotisjuhlallisuuksiin.

Siellä pitämässään puhessa Gorbatšov antoi ymmärtää, ettei Neuvostoliitto puuttuisi DDR:n tapahtumiin millään tavoin. Gorbatšovin ansiona pidetäänkin, että Itä-Saksan ja muiden Neuvostoliiton alusmaiden kumoukset sujuivat lähes verettömästi.

Lähteenä: GEO- uusi ikkuna maailmaan lehti, Historia-lehti, Suomen Kuvalehti, Wikipedia, Saksan Helsingin suurlähetystön artikkelit.