Berliini – Vinkit historiasta
Berliini oli kansallissosialistien ja heidän johtajansa Adolf Hitlerin hallussa vuosina 1933- 1945. Kaupunkia pommitettiin raskaasti toisen maailmansodan aikan,a ja siksi alkuperäisiä rakennuksia ei ole paljoa jäljellä.
Berliinistä löytyy myös muistoja kylmästä sodasta, sekä DDR:stä. Vuonna 1961 rakennetusta Berliinin muurista ei ole montaakaan metriä jäljellä, mutta Stasin organisaation rakennuksia on säilynyt paljon.
Göringin ilmailuministeriö 1935, Wilhelmstrasse 97
Albert Speer suunnitteli Berliinin uudelleenrakentamista Saksan pääkaupungiksi Germaniaksi. Rakennussuunnitelma valmistui tammikuussa 1937. Työt aloitettin, mutta toisen maailmansodan loppupommituksissa lähes kaikki rakennettu natsi-Berliini tuhottiin, ja muutaman pystyyn jääneen rakennuksen saksalaiset itse räjäyttivät toisen maailmansodan jälkeen.
Wilhelmstrassella on kuitenkin yhä pystyssä Speerin piirtämä Göringin Ilmailuministeriö, joka toimii nykyään valtiovarainministeriönä. Valtava harmaa kivikolossi selviytyi toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana ja seisoo nykyään malliesimerkkinä natsien uusklassisen arkkitehtuurin mahtipontisuudesta.
Rakennus valmistui vuonna 1935 vain runsaan vuoden kestäneiden rakennustöiden jälkeen. 2 000 huoneen ministeriö oli kaupungin suurin virastorakennus. Göring ei tarvinnut tilaa siviili-ilmailun kehittämiseen, mihin rakennuksen nimi viittasi, vaan tarkoitus oli rakentaa Saksalle mahtavat ilmavoimat, joille Hitler asetti suuret odotukset.
Berliinin natsiajan valtakeskus – Kauhun topografia
Prinz-Albrecht-Strassen (nykyään kadun nimi on Niederkirchnerstrasse kommunistiseen vastarintaliikkeeseen kuuluneen naisen mukaan), Wilhelmstrassen ja Anhalter Strassen välisellä alueella olivat sekä salaisen valtionpoliisin Gestapon, SS:n johdon ja valtion turvallisuuspalvelun päämajat, että pahamaineinen Gestapon vankila.
Aluetta voidaan kutsua Kauhun topografiaksi, koska siellä sijaitsivat vuosina 1933 – 1945 kaikki kansallissosialistisen hallinnon julmuuksista vastanneet keskeiset instituutiot. Saksassa ei ole mitään muuta aluetta, jossa natsit olisivat suunnitelleet ja organisoineet terroria ja murhia yhtä laajassa mittakaavassa.
Gestapon päämaja, Niederkirchnerstrasse 8
Vuonna 1934 Niederkirchnerstrasse sijanneeseen palatsiin asettautui valtakunnan turvallisuuden päävirasto, eli valtiollinen poliisi Gestapo ja SS:n valtakunnanjohto.
SS eli Schutzstaffel oli perustettu 1929 Hitlerin henkilökohtaiseksi suojakaartiksi. Siihen värvättiin valiosotilaita, joiden oli vannottava vala Hitlerille
Gestapo, Geheime Staatspolizei oli natsi-Saksan pelätty salainen valtionpoliisi, joka perustettiin vuonna 1933 valtion turvallisuuden takaamiseksi. Organisaatiossa palvelivat eliittipoliisit, joilla oli täydet valtuudet ihmisten satunnaiseksi pidättämiseksi sekä pahoinpitelemiseksi. Pidätetyt teljettiin selleihin, muun muassa päämajan kellariin. Nämä kellaritilat ovat edelleen nähtävissä, sillä ne säilyivät jopa päälle rakennetun Berliinin muurin alla maansisällä.
Berliinin taisteluissa tuhoutuneesta rakennuskompleksista on jäljellä vain kellariraunioita. Paikalla sijaitsee nyt Topographie des Terrors -museo, joka valmistui 2010, 18 vuotta kestäneen hankkeen tuloksena.
Propagandaministeriö , Mauerstrasse 45–53
Valkoisessa rakennuksessa Mauerstrassella sijaitsi vuosina 1933–1945 natsien johtoeliittiin kuuluvan propagandaministeri Joseph Goebbelsin työpaikka. Ilman Goebbelsin ilmiömäisiä propaganda- ja organisaatiotaitoja Hitler ei ehkä koskaan olisi päässyt diktaattorin asemaan. Goebbels ymmärsi intuitiivisesti, minkälaisin keinoin ”kansanvalistus” olisi toteutettava, jotta se tehokkaimmin rakentaisi ja tukisi Hitlerin valtaa.
Goebbelsin mestarinäyte oli niin sanottu Sportpalast-puhe, jota hän työsti viikkokausia löytääkseen juuri oikeat ilmaisut. 18. helmikuuta 1943 puhe oli valmis ja Goebbels saattoi kysyä saksalaisilta, halusivatko nämä ”totaalista sotaa”. Goebbelsin puhe lähetettin suorana radiossa, jotta koko kansakunta sai todistaa sen saamia jyliseviä suosionosoituksia. Radionkuuntelijat eivät tienneet, että paikalla ollut yleisö oli tarkoin valittu.
Kirjarovio, Bebelplatz
Vuonna 1933 lukuisissa Saksan kaupungeissa järjestettiin kirjarovioita. Berliinissä yliopisto-opiskelijat marssivat soihtukulkueessa SA-joukkojen rinnalla ”saksanvastaisilla” kirjoilla lastattujen kuorma-autojen perässä. Kulkue pysähtyi Opernplatz-aukiolle (nykyisin Bebelplatz), jossa kirjat heitettiin liekkeihin.
Natsien mustalla listalla oli 76 saksalaista ja ulkomaalaista kirjailijaa, runoilijaa, filosofia ja tiedemiestä. Tuleen heitettiin muun muassa Karl Marxin, Sigmund Freudin, Thomas ja Heinrich Mannin, Bertolt Brechtin ja Kurt Tucholskyn teoksia.
Tapahtumapaikalla on nykyään muistomerkki: aukion keskellä kiveyksessä on ikkuna, jonka läpi voi katsella maan alla olevia tyhjiä kirjahyllyjä.
Hitlerin bunkkeri, 13◦22’51” E – 52◦30’44” N
Oikean paikan löytäminen ei ole ihan helppoa, sillä sitten kevään 1945 bunkkerin ympäristö on moneen kertaan myllätty. Paikan koordinaatit 13◦22’51” E – 52◦30’44” N vievät kerrostaloalueen sisäpihalle pysäköintipaikan laidalle. Sen alla, neljästä kahdeksaan metrin syvyydessä, ovat Adolf Hitlerin viimeisen tukikohdan jäännökset
Tässä bunkkerissa Hitler vietti elämänsä viimeiset 105 päivää. Vapunaattona 1945 klo 15.30 johtaja istui työhuoneensa sohvalle, naksautti myrkkykapselin suussaan ja ampui kuulan kalloonsa. Hitlerin edellisenä päivänä vihitty vaimo Eva Braun surmasi itsensä myrkkykapselilla.
Pysäköintipaikka kuuluu Wilhelmstrasse 92:n asukkaille, mutta helpoimmin oikean paikan löytää, kun hakeutuu Gertrud-Kolmar-Strassen ja In den Ministergärten-nimisen kadun kulmaukseen. Pohjoisen suunnassa olevalle Brandenburgin portille on matkaa vajaat neljäsataa metriä, Holokaustin muistomerkille ei puoltakaan siitä
Melko tarkasti sillä paikalla, jolla matkailijat lukevat paikalla olevan infotaulun tekstejä, paloivat vapunaattona 1945 Adolf Hitlerin ja Eva Braunin bensiinillä valellut ruumiit
Joulukuussa 1947 neuvostopioneerit yrittivät tuhota Hitlerin bunkkerin räjäyttämällä, mutta vain väliseinät ja molemmat tuuletustornit sortuivat.
Elokuussa 1961, kun Berliinin muuri pystytettiin, bunkkeri jäi ns. kuolemanvyöhykkeelle.
DDR:n viranomaiset valpastuivat vielä kerran, kun lännen puolelta, valtiopäivätalon tuntumasta, löytyivät Germaniaa varten kaivettujen tunneleiden suuaukot. Stasin tutkijat avasivat 1973 bunkkerin tarkistaakseen, ettei sieltä vain johtaisi salakäytäviä lännen puolelle
Tempelhof, DDR 1949
DDR:n historia alkaa toisen maailmansodan jälkeisestä Saksasta jolloin se, kuten myös Berliini, oli jaettu amerikkalaiseen, brittiläiseen, ranskalaiseen sekä neuvostovyöhykkeeseen. Yrityksistä huolimatta neuvottelut Saksan yhdistämiseksi eivät edenneet, ja lopulta toukokuussa 1949 läntiset vyöhykkeet yhdistettiin Länsi- Saksaksi. Lokakuussa 1949 jäljelle jääneestä neuvostovyöhykkeestä perustettiin Saksan demokraattinen tasavalta, DDR.
Kolme vuotta sodan päättymisen jälkeen voittajavaltojen yksimielisyys oli enää pelkkä muisto. Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto riitelivät kiivaasti Saksan tulevaisuudesta. Neuvostoliitto halusi Saksaan tiukkaa taloudellista ja poliittista kontrollia, jotta maa ei pääsisi vahvistumaan liikaa, kun taas Yhdysvallat ja Iso- Britannia halusivat auttaa Saksaa pääsemään osalliseksi sodanjälkeisestä noususta. Läntiset suurvallat päättivät lopulta ottaa valvontaansa kuuluvilla Saksan vyöhykkeillä käyttöön uuden valuutan, D-markan.
Kylmä sota alkoi Berliinistä kesäkuun 26. päivänä 1948, kun Stalin sulki länsivalloilta pääsyn Itä-Saksan läpi miehitysvyöhykkeilleen Länsi-Berliiniin tarkoituksenaan pakottaa ne luopumaan sektoreistaan. Pääkaupunki sijaitsi Neuvostoliiton vyöhykkeen keskellä, 175 kilometrin päässä vyöhykerajasta, ja saarto uhkasi näännyttää Länsi-Berliinin yli kaksi miljoonaa asukasta nälkään.
Kaksi päivää saarron aloittamisen jälkeen 32 kappaletta C-47-kuljetuskonetta nousi Yhdysvaltain vyöhykkeellä sijaitsevalta Wiesbadenin lentokentältä. Ne lensivät Berliinin Tempelhofiin ja veivät berliiniläisille 80 tonnia maitotuotteita ja lääkkeitä. Kaksi päivää myöhemmin britit liittyivät mukaan avustustoimintaan, ja seuraavina viikkoina Berliiniin lennätettiin päivittäin 1 000 tonnia tarvikkeita.
Päivittäinen tarve oli vähintään 1 500 tonnia ruokaa ja 3 475 tonnia hiiltä ja bensiiniä. Toimitusten lisäämiseksi lentäjät määrättiin työskentelemään ympäri vuorokauden. Koneet pysähtyivät vain lastaamista ja purkamista varten. Näin myös kenttähenkilökunnan oli työskenneltävä yhtäjaksoisesti.
Vuorokaudessa on 1 480 minuuttia ja operaatiota johtava Tunner asetti tavoitteeksi, että lentokoneita laskeutuisi joka kolmas minuutti. Yhdysvallat ja Iso-Britannia kykenivät Tunnerin johdolla tekemään mahdottomasta totta: huoltamaan miljoonakaupunkia lentoteitse vaikka loputtomiin.
Neuvostojohtajat turvautuivat diplomatiaan ja 4. toukokuuta, tasan neljä vuotta natsi-Saksan antautumisen jälkeen, maailmansodan voittajavallat sopivat, että Berliinin saarto lopetetaan viikon kuluessa. Keskiyöllä 12. toukokuuta neuvostojoukot avasivat jälleen Länsi- Berliiniin johtavat rautatiet ja maantiet.
Berliinin kaupungin eteläosassa sijaitseva Tempelhofin lentoasema oli käytössä vuoteen 2008 saakka. Kaksi vuotta myöhemmin Tempelhofin lentoasema avattiin kaikelle kansalle, ja siitä lähtien se on ollut suosittu ulkoilualue niin matkailijoiden kuin paikallistenkin keskuudessa. Auringonpalvonnan, eväsretkeilyn ja pyöräilyn lisäksi voit tutustua arkkitehtuuriin. Tempelhofin lentokentän terminaali edustaa Kolmannen valtakunnan funktionalismia puhtaimmillaan.
Berliinin muuri 1961
Berliinin muurista voit lukea ihan oman laajan postauksen:
https://www.tamamatka.fi/berliinin-muuri-kaikki-mita-sinun-tulee-muurista-tietaa/
Brandenburgin portti
1700-luvun lopusta, kun Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II päätti uusia kaikki Berliinin kaupunginportit. Silloin Brandenburgilla sijainneet vartiotuvat korvattiin mahtipontisella portilla. Brandenburgin portti on ainoa noista porteista, joka on enää pystyssä näinä päivinä. Syynä on luultavasti sen näyttävyys. Koska portti sijaitsee kuninkaanlinnaan johtavan tien päässä, siihen panostettiin muita portteja enemmän. Loput porteista purettiin tarpeettomina, kun kaupunki kasvoi ja kaupunkiin tulevilta ei peritty enää tullia.
Vajaat 20 vuotta rakentamisen jälkeen Napoleon marssi joukkoineen portin ali kohti kuninkaanlinnaa. Tuliaisena ranskalaiset veivät portin päällä olevan Victorian patsaan Louvreen, josta se palautettiin muutama vuosi myöhemmin Napoleonin kukistuttua takaisin Berliiniin, tällä kertaa rautaristillä höystettynä. Ranskan-Preussin sodan sekä ensimmäisen maailmansodan aikoihin portti toimi riemukaarena, jonka ali sotaan lähtevät ja sodasta palanneet joukot kulkivat.
1930-luvulla portin oli määrä toimia taas historian näyttämönä, kun Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue käytti porttia paraateissaan.30. tammikuuta 1933 Brandenburgin portille kokoontui 25 000 SA-joukkojen jäsentä juhlimaan Hitlerin valtaanpääsyä. Laulaen ja soihtuja kantaen he marssivat kaupunginportista Wilhelmstrassea pitkin kohti valtakunnankansliaa, Hitlerin uutta virka-asuntoa ja päämajaa.
Toisen maailmansodan aikaan portti vaurioitui, mutta heti sodan jälkeen itä- ja länsi-berliiniläiset päättivät kunnostaa sen yhdessä. 1960-luvulla yhteistyö ei kuitenkaan enää kukoistanut ja portin viereen rakennettiin kaupunkia halkonut muuri. Portti jäi idän puolelle, mutta muuri rakennettiin sen kohdalla matalaksi, jotta se ei näkyisi niin räikeästi idän puolelta otetuissa valokuvissa. Rautaristi sekä Preussin kotka poistettiin patsaasta, koska niitä pidettiin preussilaisen militarismin symboleina.
Moni, kuten allekirjoittanutkin luulee/luuli, että Kennedy kävi pitämässä legendaarisen ”Ich bin ein Berliner” -puheensa Brandenburgin portilla. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan puhe pidettiin Schönebergin raatihuoneella. Reilut 20 vuotta myöhemmin kaikkien rakastama Ronald Reagan puhui ihan oikeasti tällä portilla ja vaati Gorbatšovia repimään muurin alas.
Friedrichstrassen asema
Berliinin joukkoliikenteen asemista on joistain tullut vuosien saatossa suorastaan legendaarisia paikkoja. Asemista kuitenkin ehkä legendaarisin ja jopa historiallisesti merkittävin on Friedrichstrassen asema, joka kylmänsodan aikana sijaitsi jaetun kaupungin rajalla. Tarinoiden mukaan asema suorastaan kuhisi vakoojia ja arkaluontoinen materiaali kulki edestakaisin eri tiedustelupalveluiden agenttien ja kuriirien matkassa.
S-Bahnin Friedrichstrassen asema, tuolloinen pääteasema Länsi-Berliinistä tullessa, oli tullivapaata aluetta. Sieltä löytyi pieni kioski, jossa myytiin suklaata ja alkoholia. Asemalaituri oli usein täynnä länsiberliiniläisiä alkoholisteja, jotka olivat tulleet S-junalla asemalaiturille ostamaan halpaa itäviinaa, ”Honeckerspritä”.
Tränenpalast on lasinen, tyly rakennus Friedrichstrassen aseman kyljessä, jossa rajamuodollisuudet hoidettiin. ”Kyynelpalatsi” se oli siksi, että siellä länsi- ja itä-berliiniläiset hyvästelivät toisensa. Itäberliiniläiset eivät päässeet matkustamaan, vaan he jäivät vilkuttamaan hyväiset länteen palaaville ystäville.
Kyynelpalatsin näyttelyssä on esillä on koskettavia kirjeitä perheenjäsenten välillä: isä saattoi asua idässä, poika lännessä.
Stasimuseum Berlin – ”Wir sind überall”, Olemme kaikkialla
Stasin ”pääkonttorialue” muodostaa ison korttelin kokoisen alueen, käsittäen nelisenkymmentä numeroitua rakennusta, joista suurin osa on nykyisin yrityskäytössä.
DDR:n asukkaita, entisiä Saksan kansalaisia, yritettiin käännyttää Marxismis-Leninismin opeille. Ne, jotka eivät siihen sopeutuneet, olivat työväenluokan vastustajia ja rauhan vihollisia.
Stasin organisaatio oli mittava ja laaja. Ihmisiä se kyllä työllisti, sekä kotimaassaan että ulkomailla. Vuonna 1989 organisaatiossa oli noin 90 000 päätoimista työntekijää. Lisäksi yksittäisiä ”vapaaehtoisia” avustajia ja ilmiantajia lienee ollut loppuvaiheessa yhtä paljon. Aktiivisesti seurattavia henkilöitä on ollut tarkkailussa 1980 luvun lopussa noin 300 000. Tarkkailtavien henkilöiden laskeminen on vaikeaa, koska melkein jokainen tarkkailija oli myös itse tarkkailtavana.
Kun DDR:n luhistuminen alkoi varmistua Stasin henkilökunnalle, alkoi arkistojen tuhoaminen. Noin yksi kolmasosa asiakirjamateriaalista onnistuttiin hävittämään repimällä ja sullomaan säkkeihin. Säkit löytyivät arkistohuoneista, kun tilat oli otettu haltuun.
Zirndorfissa, Nürnbergin läheisyydessä työskentelee ihmisiä, jotka kokoavat työkseen näitä palasia. Instituutin johtaja on laskenut, että yksi työntekijä rekonstruoi keskimäärin 10 sivua päivässä. 40 työntekijää kokoaa 15 000 säkkiä silppua 375:ssä vuodessa.
Stasin vankila-Gedenkstätte Berlin-Hohenschönhausen
Ennen toista maailmansotaa rakennuksessa oli ollut kansankeittiö, mutta sodan päätyttyä vuonna 1945 neuvostoliittolaiset miehittäjät perustivat sinne vankileirin. Vuotta myöhemmin Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD otti rakennuksen haltuunsa ja muunsi sen vankilakäyttöön sopivaksi.
NKVD rakennutti vankilan kellariin lämmittämättömiä sellejä, joissa vangit joutuivat virumaan vailla valoa ja raitista ilmaa. Kellarissa oli myös kidutuskammioita, jotka voitiin täyttää vedellä. Kellarisellit saivatkin lisänimen ”sukellusvene”. 1950-luvulla vankilan otti haltuunsa Stasi, ja seuraavien 40 vuoden kuluessa rakennusta laajennettiin useaan otteeseen.
Hohenschönhausenin vankilaa ei voinut nähdä ympäröiviltä kaduilta, sillä sitä suojasivat joka puolelta korkeat rakennukset, jotka kuuluivat nekin Stasille. Niissä sijaitsi muun muassa toimisto, joka valmisti Stasin agenteille väärennettyjä henkilöpapereita. Rakennuksia ympäröiville kaduille ei päästetty siviilihenkilöitä, ja sotilaat vartioivat aluetta ympäri vuorokauden. Vankilaa ei liioin ollut merkitty Berliinin karttaan, vaan sen kohdalla näkyi pelkkää valkoista.
Vankilan noin 200 vankia eivät saaneet olla missään tekemisissä toistensa kanssa. Vartijat rajoittivat vankien liikkumista käytävillä punaisilla ja vihreillä ”liikennevaloilla” estääkseen vankeja puhumasta toisilleen.
Aina kun vangin piti jostakin syystä siirtyä Hohnschönhausenissa osastolta toiselle tai käydä vankilarakennuksessa työskentelevän lääkärin tutkittavana, hänet vietiin ikkunattomassa vankienkuljetusautossa pitkälle ajomatkalle ympäri Berliiniä. Näin vangeille uskoteltiin, että heidät oli kuljetettu toiseen vankilaan, vaikka itse asiassa he olivat edelleen Hohenschönhausenissa.
Nykyään Hohenschönhausenin vankilassa toimii tutkimuskeskus ja museo. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia, joilla oppaina toimivat entiset vangit. Osoite on: Genslerstrasse 66. Rautiovaunulla Freienwalder Strasse M5, Genslerstrasse M6, M16.
Berliinin bunkkerit
Berliinin bunkkereihin pääsee tutustumaan opastetuilla kiertokäynneillä tai niitä voi kierrellä yksin. Yksi suosituimpia kiertokäyntejä lienee Dark Worlds -kierros, joka vie bunkkerilabyrinttiin toisen maailmansodan ajalta. Ryhmän mukana pääsee katsomaan ahtaita huoneita, joihin siviiliväestö suojautui ja miettimään miltä on tuntunut istua pimeässä, miettien kuinka kauan happi huoneessa riittää. Huoneiden seinillä paloi kynttilöitä kolmella eri korkeudella. Niistä pystyi katsomaan hapen määrää huoneessa – kun kynttilän liekki sammui, sillä korkeudella ei enää ollut happea jäljellä.
Jos haluaa tutustua bunkkereihin yksin, on eräs vaikuttava kohde Reichsbahnbunker – Rautatiebunkkeri, Reinhardtstrasse 20. Se oli tarkoitettu lähellä olevalla Friedrichstrassen rautatieasemalla junaa odottaville matkustajille ja lähistön asukkaille ilmahälytyksen sattuessa. Viisikerroksiseen pommisuojaan mahtui noin 3 000 ihmistä.
Sodan jälkeen kaupungin itäosan keskellä sijaitsevaa teräsbetonista bunkkeria ei onnistuttu räjäyttämään, ja se toimikin DDR:n aikana varastona. Nykyään rakennus on yksityisomistuksessa ja toimii näyttelytilana.
Uusia bunkkereitä löytyy vieläkin. Vuonna 2004 Berliinin ydinkeskustasta löytyi yllättäen DDR-bunkkeri, joka oli rakennettu Honeckerille. Salaisessa bunkkerissa oli olohuoneiden, makuuhuoneiden ja wc-tilojen lisäksi kaksi poljettavaa ilmanvaihtolaitteistoa. Lisäksi rakennelman sisäänkäynti valtioneuvostorakennuksen kellarissa oli suojattu paksulla panssariovella. Bunkkerissa on myös DDR-johtajalle suunniteltu pakotunneli. Noin 30 metriä pitkä käytävä johtaa huoneen seinässä olevasta luukusta valtioneuvostorakennuksen sisäpihalle ruusupensaiden keskelle piilotettuun nousuluukkuun.
Lähteet: Tieteen historia, Tiedetoimittajat.fi, Historia.net, Yle, Wikipedia, HS, TS
11 comments
[…] Berliini – Vinkit historiasta Berliinin muuri – kaikki mitä sinun tulee muurista tietää […]
Olimme Berliinissä kolmisen vuotta sitten. Juuri tuo historia kiinnosti suunnattomasti. Ja nyt selvisi se, että bunkkerin kohdalla olemme patsastelleet. Sitä nimittäin haimme. Me myös käytiin tuolla maan alla ja Sachenhausissa. Ehdoton kohde myöskin. Hyvä historian pläjäys tämä.
Kiitos!
Itse olin aivan ummikkona Berliinissä useita vuosia sitten ja päätin sitten ottaa seuraavalle reissulle selvää asioista. Kiva, että joku muukin ”valaistuu” : )
Hieman lisääkin entisiin lukuisiin pitkiinkin käynteihini. Moni ei todella käy katsomassa historiaa, esim. maan alla. Siellä on vielä se tuntu lähes 80 vuoden takaa. Keskitysleirillä on viimeksi käydessämme entisöinti työn alla. Hitlerin bunkkerin paikkaa kyselimme, mutta ei tarkkaa tietoa ollut erään museon työntekijälläkään, itse se täytyi löytää ja aika huomaamaton todella oli eikä tuota kylttiä ollut silloin vielä paikalla. Juutalaisten muistomerkit eivät lähistöllä vetäneet puoleensa, eikä juutalaismuseosta tullut edes kyseltyä. Löytyyhän tuolta uusia rakennuksia tehtäessä vieläkin rakennuspaikoilta ruumiita, joita on kellareihin esim. kuollut sodan aikana. Nyt on suunnitelmissa ainakin yksi matka Berliiniin tänä vuonna.
Olipa mainio ja perehdyttävä juttu Berliinin historiaan. Omalla reissulla nämä jäivät kokematta. Erittäin mielenkiintoista ja samalla puistattavaa. Ensi visiitillä kaupunki näyttää erilaiselta.
Kävin viime viikolla Berliinissä, ja ennen reissua etsin vinkkejä matkablogeista. Täytyypä sanoa, että tämä kirjoitus oli löytö! Olen käynyt arviolta noin kymmenen kertaa Berliinissä, niistä kerroista puolet muurin aikoihin 1980-90- luvuilla mutta silti tästä löytyi valtavasti taustoitusta ja paikkoja nähtäväksi. Hitlerin bunkkerin sijaintia ei moni tiedä eikä siitä oppaissa liiemmin kirjoiteta. Juutalaismuseokin oli käymättä. Tempelhofissa kävin viettämässä päivän pyörän selässä sillä aikaa kun ystäväni oli töissä. Natsiajan historia on Berliinissä läsnä, mutta en viitsi siitä jatkuvasti ystäväni kanssa jutella kun aihe on edelleen niin raskas saksalaisille. Ystäväni kanssa olemme kyllä esim käyneet yhdessä Auschwitzissa kun Puolassa tutustuimme 33 vuotta sitten. Olisi kiva tietää, mistä lähteistä olet tämän tietopaketin koonnut niin löytyisi varmaan lisää luettavaa Berliinistä. Ihan hetkeen ei kuitenkaan siihen aiheeseen, kun huomenna lähden Hurtigrutenin suuntaan.
Hyvä, hyvä, jos oli hyötyä!
Berliini on kyllä niin mainio kaupunki, ja siellä on niin käsittämättömän paljon nähtävää.
Voih, en lähteet… Nykyisin pyrin enemmän laittamaan niitä jo blogiinkin näkyviin. Tässä niitä ei vielä ole sen tarkemmin.
Yleisesti haen tietoa paljon ihan matkaoppaista, toisista blogeista, matkailulehdistä, historallisista teoksista ja lehdistä – ne on usein parhaita. Paljon on myös lehtileikkeitä, joita olen repinyt talteen, ja elämänkertoja.
Ihana matkaa!
Kiitos ja edelleen jaksamisia Sinulle!
Hei! Kirjoituksessasi on sellainen virhe, joka jostain syystä tuntuu olevan paremmin ”tiedossa” kuin totuus: Kennedy ei suinkaan pitänyt ”Ich bin ein Berliner”-puhettaan Brandenburgin portilla, vaan Schönebergin raatihuoneella. 😉
Kiitos !
Näin todellakin on. Pitäisi AINA tarkistaa jokainen kohta, mutta todellakin, tämä oli minunkin luuloni.
Korjataan välittömästi kuntoon.
[…] Lue lisää – tämä postaus on kattava katsaus Berliinin kiehtovaan historiaan: Omat valintani kaupungin historiasta […]