Andalusia ja Ubeda, runoja ja renesanssia

Andalusia ja Ubeda, runoja ja renesanssia

toukokuu 2, 2017

Andalusia ja Ubeda

Tie Ubedaan on oliivipuun oksilla katettu. Miljoonien ikivihreiden oliivipuiden muodostavat viljelmät reunustavat niin suuria valtateitä, kuin pienempiä kyläpolkuja kummaltakin puolelta. Oliivipuut seisovat  sotilaallisen suorissa riveissä pitkin mäkiä ja notkoja, kuin roomalaiset sotilaat aikoinaan. Joissakin paikoissa kasteluletkut kiertävät käärmeiden lailla maanpinnalla puulta toiselle, toisaalla puut taas saavat pärjätä omillaan.

Andalusian alue tuottaa 25 % koko maailman oliiviöljystä, joten viljelmiä riittää. Sato korjataan pöytäoliivien (vihreiden) osalta lokakuussa ja tummuneet oliivit ravistellaan puista viimeistään tammikuussa.

Iznajar

Tolox

Andalusia ja Ubeda, ei jätä kylmäksi

Jaenin provinssissa sijaitseva upea Ubeda kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kylällä on espanjalaisittainkin rikas historia, joka näkyy edelleen sen arkkitehtuurissa. Sen kadut ja aukiot ovat täynnä upeita palatseja, luostareita sekä muureja ja Ubeda onkin sen sisarkaupungin Baezan kanssa Etelä-Espanjan kauneimpia renesanssikaupunkeja. Kaupungissa löytyy liki viisikymmentä erilaista monumenttia ja sadoittain renesanssityylisiä rakennuksia.

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Plaza Vazquez de Molina, on yksi Espanjan kauneimmista renesanssiaikaisista aukioista. Uniikiksi sen tekee 1600-luvulta asti muuttumattomana pysyneet julkisivut, joiden muodostelmaa eivät uudisrakennukset riko.

Andalusian upeat valkoiset kaupungit

Menen mihin tahansa Andalusian upeista valkoisista kaupungeista, löydän niistä aina tiettyjä samankaltaisuuksia. Komea, jo ajanhampaan puraisema kirkko seisoo keskellä kylää kaiken nähneenä. Kirkon sivulla on aukio, jonka ympärille ryhmittyvät paikan merkittävimmät rakennukset. Penkeillä vanhat miehet parantavat maailmaa ja pariskunnat tapaavat appelsiinipuiden alla.

Muutaman askeleen päässä sivukujalla, näkymää alkavat hallita leipomot, ravintolat ja koulut. Hienointa on liikkua näissä kylissä aikaisin aamusta, usvan vielä noustessa maasta, jota aurinko arasti lämmittää. Kaikkialla on aivan hiljaista, ei kuulu kuin heräävien lintujen laulu ja kukon ääni kaukaa maatilalta.

Tolox

Pohjois-Mallorca

Traveler, there is no path

Kuuluisa espanjalaisrunoilija Antonio Machado (1875-1939) viittaa Ubedaan monissa runoissaan, koska hän asui paikkakunnalla 10 vuotta. Hänen kuuluisin runonsa Traveler, there is no path, on mietelauseena varmasti tuttu liki jokaiselle matkailijalle. Runosta löytyy lukuisia versioita siksi, että runoilija ei ollut koskaan tyytyväinen teokseensa, vaan muokkasi sitä jatkuvasti.

“Traveler, there is no path.
The path is made by walking.

Traveller, the path is your tracks
And nothing more.
Traveller, there is no path
The path is made by walking.
By walking you make a path
And turning, you look back
At a way you will never tread again
Traveller, there is no road
Only wakes in the sea.”

Laulujen Laulu

1500-luvun kristitty mystikko Ristin Johannes eli oikealta nimeltään Juan de Yepes Álvarez, kuoli Ubedan luostarissa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Ristin Johanneksen Laulujen laulu ja Pimeä yö. Sekä juutalaiset että kristityt lukevat Laulujen laulua paitsi eroottisena rakkausrunona, myös kuvauksena Jumalan ja hänen kansansa välisestä suhteesta.

Kukkivalla rinnallani jonka olin säilyttänyt koskemattomana hänelle yksin, makasi hän ja uinui ja minä hyväilin häntä, ja huojuvien setrien henkäys kosketti häntä. Ja hänen hiuksiinsa puhalsi tuuli kukkulalta, hän siveli kaulaani lempeällä kädellään, ja kaikki ajatukset kuolivat pois minusta.

Minä olin poissa, unohduksessa, pääni lepäsi rakastettuani vasten; kadotettuna kaikelta ja itseltäni heitin pois huoleni.

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

Andalusia ja Ubeda

  •  
  •  
  •  
  •  
2 comments

2 comments

Make toukokuu 2, 2017 - 8:17 pm

Olisin suositellut Ubedassa yöpymään Parador -hotellissa. Sijaitsee siinä Plaza Vazquez de Molina – aukiolla. Muutenkin ao.ketjun hotellit sijaitsevat historiallisissa rakennuksissa.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA toukokuu 2, 2017 - 8:45 pm

Kiitos Make!

Olemme yöpyneet Paradores-ketjun hotelleissa liki aina, kun se on ollut kustannustehokkasti mahdollista. Usein myös vaikka ei ole ollut 😉

Paradores hotellit ovat yksinkertaisen mahtavia! Suosittelen niitä aina, jos vain rahat riittävät. Kirjoitimme Paradores-hotelleista aikoinaan myös jutun.

Heille, joille Paradores ei ole tuttu: Paradores-hotellit on mielenkiintoinen konsepti. Hotellit ovat rakennuksiltaan kulttuurellisesti merkittäviä, ja ne ovat Espanjan valtion omistamia. Näiden hotellien tehtävä ei ole olla varsinaisia turistihotelleja, vaan Paradores-hotellit ovat ensisijaisesti tehty Espanjan omille kotimarkkinoille. Tästä johtuen Paradores-hotellit eivät ole kovinkaan tuttuja suomalaisille.

Mikäli ns. perus-Hiltonit alkavat kyllästyttää ja boutique-hotelleista uniikit muistot keskittyvät lähinnä pössyttelevään isäntään, voi olla aika kokeilla Paradores-hotelleja. Tarjolla on todellakin ainutlaatuisia ja ehdottoman tyylikkäästi saneerattuja rakennuksia alkaen 1200-luvulta, kaupunkien parhaimmilta paikoilta. Näitä hotelleja on Espanjassa yhteensä 96 kpl.

Reply

Leave a Comment