Hua Chang Heritage Hotel on loistava hotelli shoppailijalle Hua Chang Heritage Hotel napsahti heti vahvasti positiivisen puolelle 💖 Kyseessä on hauska boutique-hotelli, joka on sisustettu varsin veikeästi. Vaikka sijainti on vain viiden minuutin kävelymatkan…
lokakuu 2019
-
-
Tower Club at lebua oli aikoinaan hienoin, korkein ja suurin Tower Club at lebua on yksi Bangkokin ikonisimmista hotelleista. 67-kerroksinen hotellitorni oli avautuessaan vuonna 2006 hienompi, korkeampi ja suurempi kuin muut vastaavat…
-
VIE Hotel. Tämä oli neljäs kerta kun yövyin tässä hotellissa (2016-2019). On jotenkin ihanaa tulla paikkaan jonka tuntee. Se helpottaa etenkin ensimmäisien päivien aikaeron turruttaman mielen liikkeitä. Samalla kuitenkin näen tietyn kehityskaaren,…
-
Matkavuosi 2019. Lentovuosi 2019 ei ole vielä liidelty loppuun, mutta päätin aloittaa vuoden lukujen purkamisen jo hyvissä ajoin. Takana on varsin huima matkavuosi, joka vaan kiihtyy loppuaan kohden. Tulossa on toki vielä…
-
Siena ja Toscanan maisemat Siena on oikeastaan valmiiksi räätälöity matka ihan sellaisenaan. On melko sama, minkä tien valitset, tai mihin suuntaan katseesi käännät. Kaupungin kolmelle kukkulalle on ripoteltu sopivassa suhteessa viinitarhoja, oliivitarhoja…
-
Autonvuokraus Roomassa AVIS – Etenkin Rooma voi olla autonvuokraajan painajainen Autonvuokraus Roomassa AVIS. Italia, etenkin Rooma voi olla autonvuokraajan painajainen. Olen seissyt Rooman kentällä pääsiäisviikolla, kun välittäjä veti kioskinsa kiinni ja ilmoitti,…
- 1
- 2