Haimatulehdus Joulupäivänä istuin tyytyväisenä Ko Changin paratiisissa ja nautin olostani lämpöisessä aamussa. Silmieni edessä aukeni turkoosi meri ja takana olivat upeat pari viikkoa Thaimaan ja Singaporen lämpöä, sekä erityisesti erinomaista ruokaa ja…
2016
-
-
Cha Am oli ensimmäinen rantakohde Thaimaassa johon matkustin. Aika oli 1990-luvun alkupuolta ja kyseessä oli Aurinkomatkojen yhdistelmäloma Bangkok – Cha Am. Cha Am oli silloin joutilaisuuden ilmentymä, vasta turismiin kurkoittava pieni kaupunki. Vuoden…
-
Hua Hin tuli katsastettua talvella 2015. Lienee kohteliasta myös kirjoittaa tästä lomakeitaasta vihdoin. Hua Hin ei nimittäin ole lainkaan hullumpi paikka lekotella leppeässä auringossa ja venytellä jäseniään vain sen verran, että saa…
-
Sveitsiläinen Ludwig Burckhardt oli päättäväinen mies. Hän uskoi, että kallioiden keskeltä löytyisi nabatealaisten kadonnut kaupunki Petra. Päästäkseen näkemään sen, 28-vuotias tutkimusretkeilijä oli valmis äärimmäisiin tekoihin. Hän opiskeli arabiaa, totutteli aavikon karuihin oloihin…
-
Matka Jordaniaan. Kun Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki valmistui vuonna 1989 olin 19-vuotias. Halusin heti ratsastaa Sigin päähän kuten tohtori Jones ja nähdä ikivanhan joenuoman avautuvan aukioksi, jota vartioi Al-Khaznehin -temppeli. Matka…
-
Tel Aviv ja ruoka – Laihtumaan et pääse אני מקווה שהבאת. איתך תיאבון on hepreaa ja tarkoittaa: Toivon, että toit ruokahalusi tullessasi. Itse toivoin, että olisin ottanut myös housut, joiden vyötärönauhaan saisi taiottua lisää tilaa muutenkin…