”Pietariin. Mennään helmikuussa Pietariin”. Facebook-viesti välkähti eteeni eräänä aamuna. Vastasin Tepolle samantien, että ei onnistu, pitäisi olla viisumi ja Oulusta käsin sen hankkiminen on vähintäänkin työlästä. Mies oli kuitenkin jo päättänyt asian,…
helmikuu 2015
-
-
Eräs keväinen viikonloppu Pariisissa ja ne viisi mielestäni parasta paikkaa kaipaavat tulla kerrotuksi. Louvre ja Eiffel-torni jäivät väliin. Sen sijaan viikonloppumme sisälsi paljon kävelyä ja pyöräilyä. Monta croissantia ja maitokahvia. Kirpputoreja, kirkkoja…
-
All inclusive tuntuu jo pelkkänä sanana saavan monilla kylmiä väreitä aikaan. Tutkin kansan syviä tuntoja, eli Suomi24, Vauva.fi, MuroBBD keskustelupalstoja. Näissä All inclusive-hotellit ovat vakioaihe. Aihe on ollut myös bloggaajien suosiossa viime aikoina.…
-
Jakartassa oli lehdessä etusivun juttuna ryöstö, jossa tekijät olivat ennen tekoa juoneet pullollisen olutta puoliksi –juopumistarkoituksessa. Naurattaisi, jos ei tietäisi, että maassa teloitetaan myös ulkomaalaisia huumeiden takia. Samaisessa lehdessä syytettiin mielipidepalstalla asuntojen…
-
Erään matkatoimiston Instagram feedissä tuli vastaan kuva, jossa makoilee nuori mies poski vasten tiikerin pehmeää turkkia. Poika hymyili, tiikeri haukotteli. Nyt käsi sydämelle. Onko tämä tiikerille luontaista käytöstä? Tiikeriturismi on vastenmielinen…
-
Heräsimme Norongoron Ndutussa yöllä 4.30 leijonien karjuntaan ja tämän jälkeen hyeenat olivat äänessä. Huono puoli asiassa oli se, että herättyämme piti tietenkin päästä vessaan. Äänet kuuluivat kuitenkin sen verran kaukaa, että vessaan…
- 1
- 2