Vuonna 2008 tein kiertomatkan Aleksandriasta Abu Simbeliin asti. Tuo matka on edelleen yksi parhaimmista ikinä tekemistäni. Mukana tässä TOP3 kärjessä ovat Egyptin lisäksi Kambodža (jonne lähden jälleen jouluna) sekä Guatemala (jonne toivon …
2014
-
-
Hailuoto Hailuoto. Hiekka on upottavan pehmeää ja meri edessäni tänään vain pienessä liikeessä. Tullessani rannalle, ohitan kaksi pientä poikaa. He kaivavat kanavaa lammikosta kohti merta, joka täällä avautuu esteettömänä Ruotsiin asti. Olen …
-
Kiinan lihatorit ovat jälleen auki – Saisiko olla koiranlihaa tai lepakkoa? KOIRANLIHA ja LIHATORIT. Kiina juhlii ”voittoa” koronaviruksesta avaamalla uudestaan saastaiset lihatorit. Vain kolme kuukautta sitten noilta toreilta lähti liikkeelle maailmanlaajuinen pandemia …
-
Tour de Sky 2014 – ilmailun päälentonäytös Oulu 9.-10.8.2014 Tour de Sky on siinä mielessä ainutlaatuinen ilmailutapahtuma, että edellisen kerran tapahtuma on vieraillut Oulussa vuonna 1997. Joten tällaista ei pääse ihan jatkuvasti …
-
Ludvig II, satumaailmassa elävä kuningas Kuningas Ludvig II oli vuonna 1864 Baijerin valtaistuimelle noustessaan vasta kahdeksantoistavuotias. Kahden vuoden jälkeen Baijeri ajautui mukaan Preussin ja Itävallan väliseen sotaan. Koska Ludvig oli läheisissä väleissä …
-
Tokio | Asakusa. Majoituimme Tokiossa Asakusan alueella. Paikka oli rauhallinen ja kulkeminen lentokentälle sekä muualle Tokioon oli helppoa. Tokio | Asakusa henkii rauhallista tunnelmaa Majapaikkana meillä oli The Gate Hotel Asakusa Kaminarimon by …